helinää

2011-06-24T10:08:00.001+03:00

minulla alkaa kohta ikäänkuin pieni loma. Mielestäni neljä päivää vapaata ja iltavuoro tuntuu kesätyöläiselle jo lomalta.

juhannusta saan juhlistaa kahdella eri tavoin. Tai oikeastaan, eilen illalla vietin itsellisen aikuisten juhannuksen karaokessa laulaen, kesäyössä kotiin polkien. Tänään saan viettää juhannusaaton kesätyöpaikassani nuorten kanssa. Grillataan, tehdään vastat, saunotaan, ollaan, pelaillaan ulkopelejä .... Suunnitelmissa siis rento työilta - periaatteessa. Jos nyt ei sitten joku nuori yhtäkkiä käyttäydy haastavasti - ja rauha on sen jälkeen tipotiessään.

huomenna aamusta pakkaan autoni hyvällä ruualla, rennoilla -hyvin peittävillä vaatteilla (rakkaiden ystävieni sääskien takia) ja saan ajella mökille. Mieheni kanssa saunomme, syömme hyvin, nukumme ja toivottavasti pääsemme nauttimaan Posion kauniista luonnosta kävellen ja ehkä mönkijällä ajellen. Ehkäpä saisin innostettua itseni taas kuvaamaan Posion kaunista luontoa. Toivon siis ,ettei sadetta piisaa ihan joka hetkeen ja päivään. Tosin mukaan lähtee monta kirjaa luettavaksi, aika kuluu niidenkin parissa. Tärkeintä nyt on lepo ja rento oleilu.

toivottavasti lepoa, rentoa oleilua ja ystävien iloista seuraa on meillä kaikilla!

... elämän torilla.

2011-06-23T08:10:00.001+03:00

lienee hyvä päivä päivittää blogia,
tammikuisen angstisen postauksen jälkeen näin juhannuksen kynnyksellä.

kevät on mennytkin niin kovin opiskelujen tahdittamana, väsymykseen saakka. Opiskelu on kyllä vienyt voimia, lisänä siihen ollut suhteellisen tiuha keikkatyö viikonloppuisin. Kuvitelmani "vaan" lähihoitajaksi opiskelusta, lähes heittämällä - on karissut matkan varrella. Se on ollut ihan totisinta totta, täyttä työtä. Mutta antoisaakin - oppia uusia asioita, huomata oppivansa ja ennenkaikkea kaikki uudet kontaktit, kaverit ja ystävät. Tämä rouva on melkeen niinkuin nuortunut - luulevat minua jopa 10 vuotta nuoremmaksi =) (ja arvannettekin että se tekee hyvää näin 40+ naiselle!)

olen saanut ihania uusia ystäviä - niin koulust kuin täältä blogimaailmasta. Olen siitä erittäin onnellinen! Maailmani on avartunut, olen saanut uusia värejä värikarttaani!

nyt tuntuu siltä, että olen Elämäni Torilla. Odottelen mielenkiinnolla, mitä uutta näen ja koen elämässäni. Ystävänikin ovat muutoksien aalloilla - välillä ihmettelen, mitähän onkaan meneillään. Elämä on siis liikkeessä, ja uskon positiivisen virran vievän ja kuljettavan.

tällaisen tragheton kyydissa koin Venetsian matkani extreme-kokemuksen,

nopea Grande Canalen ylitys, kiikkerässä traghetossa seisten

-minä joka pelkään nousemista tavalliseen soutuveneeseen ....

keväällä olen saanut tehdä kaksi matkaa, toisen ystäväni kanssa Venetsiaan ja toisen itsekseni Turkin Alanyaan. Molemmista kuvia kuvablogissani. Molemmat olivat omanlaisiaan, eri tavalla virkistäviä. Venetsiassa saimme kävellä, kävellä ihania kujia ja kuvata, kuvata, kuvata! Neljä päivää olimme liikkeessä, joko kävellen tai vaparetolla. Venetsian rappeutuneet talot, kujien ja kanaalien tunnelma, vesikulkuneuvot vaparettosta traghettoon, antoivat minulle mahdollisuuden täydelliseen arjen unohtamiseen. Viikko Alanyassa sen sijaan tuntui ajattomalta ajalta - vailla aikatauluja, kelloa, mitään velvoitteita. Sielläkin sain tutustua uusiin ihmisiin, mielenkiintoisiin ja pirkistäviin.

kesäni kuluu töitä tehden - mutta onneksi työpaikkani on ihanalla paikalla, ja työmatkani pyöräillen mitä kaunein. Lisäksi työpaikka on kiinnostava, haastava ja työkaverit mitä parhaimpia! Juhannuksena saan viettää neljän päivän vapaan mökillä.

jospas vietänkin kesälomani tässä blogissa - edes tätä virtuaalista...?

mukavaa juhannusta kaikille, mukavia hetkiä ja maukkaita makuja!

2011-01-13T20:42:00.000+02:00

oululaiset eivät osaa olla joustavia liikenteessä.
oululaisen pitäisi olla aina ensimmäisenä.
oululaisen edessä ei saisi ajaa yksikään auto,
ainakaan jos se sattuu olemaan nainen,
tai pienempi auto
tai uudempi auto.
oululainen ei voi antaa tietä
edes toiselle oululaiselle.
oululainen kiilaa eteen ja väliin
toisen oululaisen edelle.
oululainen ohittaa,
vaikka toinen oululainen ajaisi rajoitusten mukaan.
oululainen ei näytä vilkkuja.
oululainen äkkijarruttaa,
ja aina syy on toisessa oululaisessa.

2011-01-12T22:20:00.000+02:00

pieni ryijy,

lähikuva.

vajaalla neljällä eurolla kirpputorilta
jonkun ihmisen
tuntien uurastuksen tulos.

minulla tulee tästä mieleeni siskoni
ja
lapsuuden kesät.

sisko pitkine vaaleine hiuksineen
maalaismaisemassa.
Hän on/oli varsinainen elovena-tyttö.

tosin emme ehkä ihan
näin käsi kädessä, onnellisina
kirmanneet lapsuudessa
- mutta sitäkin tärkeämpää
on aikuisiän ystävyys.

kuka ymmärtääkään paremmin
kuin sisko tai veli,
joka on samoista lähtökohdista lähtenyt
kokoamaan oman elämänsä eväitä.

... tosin, voinee olla myös toisin.
kuka osaa pahemmin loukata
kuin läheinen ihminen,
niin halutessaan.

yllättäen

huomaan odottavani

kevättä ja kesää.

2011-01-11T21:40:00.000+02:00

aamuisin nautin lyhyestä kävelymatkastani
kaupungin laitamilta koululle.
heräävä, lumen huurtama kaupunki.

tänään tiet olivat hyvin auratut,
kävelytietkin.
lumi odottaa noutajaansa
kasoina suojateiden reunamilla.
kiiltäväksi liipatulla lumella liukastun.
aamuni jatkui kompuroinnista huolimatta hymyillen,
huomaavaisen kanssakulkijan kysymyksestä:
"kävikö sinulle mitenkään?"

2011-01-10T22:14:00.000+02:00

kevätlukukauden aloittaminen.
auditorio täynnä opiskelijoita.
veisaamme virren ja pappi puhuu hartaasti,
sekä siunaa alkavan lukukauden.

päällimmäisenä mieleeni jäi
puheesta "tähti"-ajatus.

mikä on minun tähteni?
minkä takia minä opiskelen,
mitä minä tavoittelen?
mitä kohden olen matkalla?

puhuvat hoitotyöhön kutsumuksesta,
kuinkahan pitkälle se kantaa
raskaassa ja raadollisessa työssä?

minun tähteni lienee on löytää itseni
hoitajana ja ihmisenä.

2011-01-09T19:38:00.001+02:00

Opiskelijan arki lähestyy.
Jos on kolme viikkoa aikaa tehdä opintoihin liittyviä tehtäviä,
niin kuinka ne jättääkin viimeiselle illalle?
Huomenna alkaa siis loman jälkeinen opiskelu.

Olen kyllä melkoisen viimetinka ihmisiä, ja silloin hyvin aikaansaava.
Paljon jäisi valmistumatta asioita, jos deadlineja ei olisi.
Miten sinulla?

Työpöytäni on melkoisen valtava,
pituutta sillä 2.6 m ja syvyyttä 1 m.
Pöydän olen hankkinut huonekaluliikkeen löytönurkasta,
kansi massiivi puuta ja jalat mieheni modifioi parempaan kuosiin.
Alunperin pöytä oli meillä ruokailupöytänä,
mutta siirtyi sitten työhuoneen perälle, seinästä seinään yltäväksi työpöydäksi.

Kuvassa se on hyvin järjestäytyneessä tilassa,
yleensä se ei sitä ole.
Kuinka hyvin tällaisen suuren pöydän saakaan sekasortoon,
mutta mitä sitä sanotaankaan tyhjistä pöydistä?

2011-01-08T22:00:00.000+02:00

,,, mitä ihmettä pienet lapset tekevät kuntopyörällä? Eikö pienten lasten tulisi leikkiä ulkona ja sisällä, riehua ja kiipeillä, keksiä ja ideoida, kokeilla, erehtyä ja oppia ? .... mutta että KUNTOPYÖRÄILLÄ?

2011-01-07T22:08:00.001+02:00

Ihastelin kävellessäni kotiin lumisia maisemia, katuvalojen luomia varjoja. pihapuiden oksilla kauniisti lunta, lempeä lumisade. hymyilin.

tänään tapahtui

sain opintotehtäväni hyvälle mallille

ostin itselleni lämpimämmän pipon ja tumput

kävin lähikaupssa uusi pipo päässä,

hintalappu komeasti tupsuna heiluen - sain hyvin hymyilevää palvelua

sain kuulla ystäväni matkakokemuksia

kävin ystäväni kanssa viinilasillisella, keskustelu soljui sujuvasti

ihania ovat, ystävät. tärkeitä.

2011-01-06T22:08:00.000+02:00

koti-ilta.
minä sohvalla istuskellen, läppärillä netissä,
mies kaukosäätimen ohjaimissa.

tänään varsinainen downshiftaus päivä.
(hieno sana, laiskottelulle)
(laiskotellakin kuulemma saa, joku viisaampi on joskus sanonut)

ja tällä aloitan tämän,
uuden puhelimeni innoittamana,
kännykkäkuva päivässä.
lyhyitä ajatuksia.
yksinkertaisia, käsittelemättömiä kuvia.

valmista tuli.

2010-09-17T19:21:00.004+03:00

voimia, aikaa, ideoita, inspiraatiota blogin kirjoittamiseen ei ole ollut. Ei mitään edellisistä myöskään lukea toisten blogeja, kommentoida. Onko siis syytä, kaiken tämän paljon tekemisen, oppimaan ja opiskelemaan oppimisen viuhkeessa, laittaa blogini telakalle.

vaikka mitään velvoitetta tänne kirjoittamiseen ei ole, niin se kuitenkin kaihertaa mielessäni. Tekemättömänä työnä. Jospa nyt sovin -itseni kanssa- että tämä työ on tehty. Se on valmis.

blogien kirjoittelua en varmaan kokonaan lopeta. Pienempää minää etsin edelleen, ja ehkä palvellakseni opiskeluani lähihoitajaksi, voin kirjoittaa oppimispäiväkirjaa blogin muodossa. Sen kirjoittaminen asiatekstinä olisi hyvää harjoitusta minulle, sillä ehkä juuri tämän oman tyyliseni blogikirjoittelun vuoksi ensimmäiset arviot opintoihin liittyvästä teksistä viittasivat ajoittain runolliseen muotoon - asiatyyliin sopimattomaan. Myöskin tyylini heittää kysymyksiä, ajatuksia ilmaan, ilman niiden tarkempaa avaamista - se ehkä sopi tänne, muttei sinne asiatyyliin. (voi miten paljon minulla onkaan opittavaa ...)

mutta, jos oppimisenpäiväkirjani saa blogin muodon, ilmoitan sen täällä. Jos se jotakuta kiinnostaa. Toivon myös, että saan kuvaamiseni herämään uudelleen, kenties tämä runollinen tyylini sopii kuvan ja sanan yhdistelmiin.

päiväkirjamainen, runollinen teksteily päättyköön toistaiseksi tähän.

.. juhlia vai ei?

2010-08-22T21:10:00.003+03:00

täytän reilun kuukauden päästä vuosia, en pyöreitä vaan "hilikkua" vaille. Viimevuonna oli ystävän järjestämillä syntymäpäivillä, jossa juhlittiin juuri samaa ikää. Nyt mietin minäkin, olisi syytä pitää juhlia nyt ... vai ei. Nämä ystäväni juhlat olivat mukavat, ei niin viralliset kuin ehkä ne viiskymppiset voisi olla.

nyt on kyllä tapahtunut elämässä niin paljon kaikenlaista, että syytä juhlaan varmaan olisi. Olin joskus puolihuolimattomasti ystävälleni maininnut, josko pitäisin juhlat - ja hän kyseli, että pidänkö...

olisi ihana koota kaverit ja ystävät yhteen. Oma tuttava/ystäväpiirini on hyvin "sekalainen seurakunta", poimintoja elämän eri vaiheilta. Hyvin erilaisia ihmisiä kaikki, mikä kertonee siitä, että tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. On mukava tuntea erilailla elämää kokevia ja eläviä ihmisiä, saan itse siitä ainakin erilaisia katsontakantoja elämään ja voin peilata omaa elämänkatsomustani muihin. Toivottavasti myös minä voin olla ystävilleni ja kavereilleni peili.

mitenkähän nämä erilaiset ystäväni keskenään toimeen tulisivat.... sekin olisi mielenkiintoinen laboraatio =) Toisaalta, meillähän on niin harvoin aihetta juhlimiseen - josko tästä tekisi sellaisen?

.. muistoja mustikasta.

2010-08-17T22:39:00.005+03:00

varhaisia muistojoa mummolasta. Koillismaan mummolasta, johon matkustaessa olin kysynyt äidiltäni ihmeissäni: miksi nuo heinät kasvavat noin korkealle. Heinäseipäät. Mummolassa asui serkkuja, lähes samanikäisiä siskoni kanssa. Sankkohin kerätyt mustikat olivat vintinrappusilla sankoissa, jo valmiiksi puhdistettuina. Siskoni ja serkkuni -taisivat olla hyvin eläväistä sorttia, leikin tohinassa kaatoivat sankon... liekö kaksi - porstuan lattialle. Muistan sen puulattian, mustikkameren. Jälkiseuraamuksia en.

nuorten ryhmällä olimme jossain Oulun lähikunnissa jonkun ystävällisen ihmisen mökillä tai talolla. Talossa oli kaivo, sellainen jossa oli rakennettu umpinainen suoja - miksikähän sitä nyt sanotaan? Siellä säilytettiin koolissa mustikoita, ilmeisesti viileyden vuoksi. Minut laitettiin hakemaan vettä kaivosta, nostin kannen ja hups: mustikat kooleineen oli kaivossa. Veden pinnalla lilluvat mustikat muistan. Jälkiseuraamuksia en.

pyysin äitiäni kutomaan minulle maton olohuoneeseen. Mielessäni näkyi mustikansininen matto, sopivana sisustukseen. Sain äidin kutoman maton .... mutta: oli ajatellut murskattua mustikkaa, sen violettiin vivahtavaa sävyä - äiti mustikan sinistä pintaa.

ihan maailman parasta mustikkapiirakkaa leipoi edesmennyt anoppini. Niin ohutta pohjaa ja täyteläistä mustikkatäytettä ei kukaan muu ole osannut tehdä. Oma pohjani aaltoilee liian paksuna, mustikkatäyte liian vetelänä - enää en edes yritä, koska tekemääni verrataan siihen ainoaan oikeaan. Jota ei enää saa.

viikonloppuna saimme ihanassa ilmassa poimia mökin lähistöltä mustikoita. Aurinko paistoi, hiukan jo syksyinen tuuli tuuletti ajatuksia ja venyttelevät liikkeet teki hyvää selälle, niskalle ja hartioille. Sopiva jutustelu miehen kanssa, siniset marjat vihreiden oksien lomassa. Voin melkein sanoa, että ensimmäisiä kertoja nautin mustikoiden poimimisesta. Mustikat ovat turvallisesti pakasteessa.

... koko kylä kasvattaa

2010-08-12T22:32:00.004+03:00

nuori, vastavalmistunut apuhoitaja
sylissään tulevaisuuden lähihoitaja.

on rikkautta, että ryhmään kuuluu eri-ikäisiä opiskelijoita. Eilen ja tänään kasvun tukemisen aloittavilla tunneilla ryhmässämme oli nuoremmat opiskelijat, suurin osa lienee juuri peruskoulunsa päättäneet. Vaikka hymyilimme hyväntahtoisesti nuoruudelle... niin loppujen lopuksi asiaa hetken pohdittuani - tämähän on rikkaus. Siellä me tulevaisuuden hoitajat ja ohjaajat, ikähaitaria lienee enimmillään lähes 30 vuotta... yhdessä opimme. Jaamme ajatuksiamme, kokemuksiamme.

mitäs minä olenkaan miettinyt, näinä ensimmäisinä opintojen päivinä... Kasvun tukemisen opintoihin kuuluu oppimispäiväkirja; ajattelin kirjoittaa omasta oppimisestani läpi kurssin. Samanlaista pidin yrittäjäkurssilla, kirjasin tunneilla mielessä lennelleet ideat ja ajatukset yksiin kansiin. Yllättävän hyvää sijaistoimintaa silloin, kun jotenkin ei vaan jaksa... kuunnella.

"koko kylä kasvattaa"
mikä on minun vastuuni
kylän muusta väestä?

on mielenkiintoista oppia ihan uusia asioita. On ihana, kun ei tarvitse tietää. Saa oppia. Alku vaikuttaa siis ihan hyvältä, ryhmä on mukava ja aktiivinen: aikuisia ihmisiä, erilaisine taustoineen. Kunhan ryhmäännymme lisää (johan on tietenkin facebook-ryhmä perustettu), uskon että opiskelu on antoisaa ja rikasta.

jotkut jo hätäilivät lääkelaskuja. Minä hätäännyin siitä, että pitääkö minunkin nyt hätäillä niitä etukäteen. No, ehkä se minulle niitä kaikkein vaikeimpia asioita ole - mutta täytyy tunnustaa, että kertolasku on aina ollut vähän heikolla kantimilla, pitänee prepata niitä. Laskin on hyvä keksintö - sitä ei tosin lääkelaskuissa saa kuulemma käyttää. Hmm, jokohan minä tästä sopivan hätäännyksen saan itselleni aikaiseksi?

yhden tavoitteen itselleni tein: jospa sitten kahden vuoden päästä jaksan nousta portailla kaikki ne kuusi kerrosta niin, että en enää puuskuta. Tänään oli se ensimmäinen kerta, ja hiki tuli.

... jopas on ollut KESÄ.

2010-08-03T11:08:00.004+03:00

Gdanskin laitamilta,
ja sateenvarjo ei ole rekvisiittaa
-siellä ihan oikeasti "hiukan" satoi ja salamoi.

no jopas on ollut kesä. Kaikintavoin. Kuuma ja aurinkoinen. Yllättävä. Tekemisen ja menemisen kesä. Meinaa kuulkaas tulla pieni uupumuksen hetki, kun taaksepäin katsoo. Tosin, niinkuin edellä kirjoitin, liike on antanut voimaa. Uudet kaverit, uudenlaiset tehtävät - ja edessä oleva siirtyminen opiskelijan rooliin - ikäänkuin olisi mielikin hiukan nuorentunut.

mies raukka on joutunut tekemään nämä helteet töitä, muurilla muuraten. Hyvin on hiljaista ollut, meillä iltaisin. Silloin kun minä olen sattunut kotona olemaan -tänä aamuna ensimmäisen kerran mieheni sanoi, taasko hän joutuu olemaan yksin illan. On myös joutunut olemaan kaupanpullalla monta viikkoa, tänään katkaisin sen kierteen kaura-tosca-omenapiirakalla ... Vähän miehelle jotain kodinomaista, kun rouvaakaan ei enää juuri näe.

onneksi kesää katkaisi lyhyt loma Puolan Gdanskissa, ystäväni Tarjan kanssa. Viisi yötä, neljä päivää. Parhaimman matkakaverin kanssa, jossa naurua ja valokuvaamista riitti. Käykääpä katsomassa Tarjan kuvia ... niissä on tunnelmaa. Muutaman oman kuvan olen siirtänyt tuonne valokuvablogin puolelle, mutta miten se onkin ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.

sitäkin olen miettinyt, että kun nyt näitä blogeja riittää, niin pitäisiköhän tehdä vielä opiskelua varten oppimisympäristöinen blogi? Itse opin parhaiten, kun yhdistän sanoja ja kuvia, tunnelmia... ja pelkästään itselle kirjoittaminen ei tunnu niin kiinnostavalta, että josko laittaisi sitten yleiseen jakoon? Vaikka anonyymisti.

jaksan vielä muutaman päivän töitä, muutaman vapaan - ja viikon päästä alkaa opiskelu. Hienoa.

liike pitää liikkeellä

2010-07-09T08:53:00.004+03:00

kuuma kesä.

pitkää työputkea olen päättänyt piristää joka päivä jollain kivalla. Joka päivä jotain liikkumista, ja lisäksi vielä jotain kivaa.

vaikka improvisoitua jazzia Hietasaaressa. vaikka jäätelöt torilla ystävän kanssa. vaikka tapaaminen kurssikaverin kanssa. vaikka soulia (Katja's) Jumprun patiolla. vaikka miehen kanssa syöty lounas terassilla. vaikka sokkotreffit blogi-kaverin kanssa kahvin kera.

kesä on ihanaa aikaa. Jaksaa enemmän, tarvitsee vähemmän unta -ja ihmiset, ystävät, kaverit ovat iloisia. Aurinko hellii, saa suun hymyyn. Iloisia ihmisiä on ilo katsoa. Voi minkä meille tekeekin tuo pimeä ja kylmä talvi ...

liike pitää siis liikkeellä. Aikoinaan ajattelin, että rankkaan työhön tarvitsee paljon lepoa, olemista ja laiskottelua. Huomaankin nyt jaksavani paremmin, kun saan työn henkisen rasittavuuden vastapainoksi iloisia ihmisiä, mielenkiintoista kuultavaa ja kaunista katsottavaa. Näin työhön liittyvät asiat unohtuvat, sijalle saan valoa ja iloa.

... jazzia.

2010-07-03T23:06:00.008+03:00

työreissullani sain käydä nauttimasta musiikista,
KalottiJazzia Haaparannassa.

mahtavaa menoa,
päihdyttävää musiikkia - muuta ei tarvinnut.

ja vaikka olin ihan vain itsekseni,
uskaltauduin kameran kanssa (mikä ihana tekosyy)
välillä eturiviin jammailemaan.

musiikki vei mukanaan,
antoi taas niin paljon.

Tap Waters orchestra
(valitettavasti kuvat jäi ottamatta)

"orkesterin kaikki soittajat ja laulajat
ovat monessa sopassa uineita nuoria konkareita,
joiden blues on tuoretta ja elinvoimastia"

Gumbo

".. Gumbo on yksi Skandinavian
parhaista bluesbändeistä,
joka saa porukan villiintymään
upeiden saksofonisoolojen tahtiin"

Ingrid Savrand Band

"...ja voimme taata,
että hieman raastava, savuinen ja syvä bluesääni
saa yhden jos toisenkin siirtymään tanssilattian puolelle."

Yöllä sain kuunnella sitten mahtavaa basson jumputusta Einin keikalta, Tornion kaupunginhotelli - 4 krs. klo 3.30 saakka.

... ja aamulla "virkeänä" töihin.

tapaamisia ja teemautumisia

2010-06-30T07:54:00.003+03:00

tapasimme eilen Sooloilijan kanssa, oli mukava tavata ihminen joka on tuttu blogitekstien ja facebook päivitysten kautta. Siinä me istuimme, sokkotreffeillä - kaksi toisilleen tuntematonta, ja saimme hörpittyä kahvia puolitoista tuntia .... mukavaa oli! (kahvin hörppisen lomassa toki juttelimme niitä ja näitä)

tietenkin keskustelimme bloggaamisesta. Meidän blogit eroaa toisistaan, Sooloilijalla on selvä teema, minä täysin "teematon". No, ehkä oma teemani on ihan minä itse. Näin kirjoitettuna, ja ääneenkin sanottuna kuulostaa hyvin itsekeskeiseltä, lähes narsistiselta.

pitäisiköhän minunkin teemautua? Ehkä on taas aika ryhdistäytyä kuvien - runojen - sisustamisen kanssa? No, yksi teemautumisyritys on tehty. Fyysisen minän pienentämisprojekti-blog i. Vai pitäisikö kuroa kaikki yhteen, niinkuin silloin kun aloittelin bloggaamista? (hups, minähän olen näköjään kirjoittanut blogia vuodesta 2006) (hups)

näitä ryhtiliikkeitä on tänä aikana ollut aina silloin tällöin. Joskus kun tuntuu siltä, ettei ole mitään kirjoitettavaa ja toisinaan pitää pidätellä, ettei kirjoittaisi liikaa. Siinäpä sitä yrittää tasapainon löytää - löytäneekö koskaan.

tämän uusimman blogini tiimoilla kohtasin pariin hyvinkin teemautuneeseen blogiin:

Isot Koot blogi

Sekakäyttöä

minä en voi kyllä teemautua esittelemään päivittäisiä vaatekertojani, hyvin ovat tylsiä tämän ison naisen vaatekerrat - jos ette nyt ihan välttämättä halua tietää, minkä värisen maripaidan minäkin työpäivänä päälleni laitan. Ettehän halua?

kohden valoa

2010-06-29T08:56:00.004+03:00

olen yrittänyt muutosta, viimeisen vuoden. Yrittänyt päästä irti totutusta, varmasta - ja heittäytyä uuteen tuntemattomaan. Vaikka olenkin hetken lapsi, spontaani - niin näen nyt sen, että minulla on ollut päämäärä. Vahva tahto irtautua.

ehkä siksi olo on levollinen. Opiskelemaan pääsy oli epävarmaa, en voinut olla varma mistään. En siitä, pääsenkö opiskelemaan, en siitä, saanko töitä. Tai no, ehkä olisin töitä kaupallisella alalla saanut, jos olisin sitä erityisen paljon halunnut. En halunnut, en etsinyt.

siksi on hyvä olla tässä. Kurkottaen kohden uutta, valoa näiden kasvien lailla. Jotenkin tuntuu, että jotain enemmän on vielä edessä.

.. siivillä

2010-06-16T16:05:00.003+03:00

näin unta, jossa tapahtui kaikenlaista. Hyvin monimutkaisia asioita, jännittäviäkin. Kaikkea en edes unestani muista. Mutta sen muistan, että unessa lähdin jonnekin - ja ihmettelin suuresti, etten enää osannutkaan lentää. Käteni tekivät rintauintiliikkeitä, ja tipahdin asfaltille. Herättyänikään en voinut käsittää sitä, miten olin moisen taidon unohtanut.

kaatoivat rivitalomme takapihalta monta puuta. Varjostivat asuntoja, vuosia kasvaneet koivut ja kuuset. Nyt mielestäni pihalla lentelee orvonoloisia lintuja, ikäänkuin kotiaan etsien. Suuressa kuusessa oli oravan pesä - sekin kaadettiin. Siellä tiedettiin asustelleen neljä pientä oravan poikasta, joista yksi oli niin rohkea, että uskaltautui pihatalkoissa tekemään tuttavuutta hyvinkin lähelle - ihan jalkojemme viereen. Tarjottujen herkkupalojen päälle ei juurikaan ymmärtänyt.

lentäminen irroittaa minut arjesta. Juuri sinä hetkenä, kun renkaat eivät enää kosketa maata ja siivet kantavat, tiedän olevani matkalla hetkiin, jossa arki ja sen kiireet unohtuvat. Olen irti maasta. Olen irroitettu.

... Mitä vanhemmiksi vartutaan. Sitä tyhmemmiksi muututaan.

2010-06-14T11:00:00.005+03:00

siskon poika juhli, ylioppilas 2010. juhlaa juhlisti sukua ja ystäviä ja tuttuja ja kylänmiehiä. Riittämiin. Pöytä oli katettu eteläpohjalaiseen vieraanvaraiseen tyyliin. Tarinaa ja naurua ja iloa oli riittämiin koko päivälle.

koillismaalaiseen ja kuulemma meidän oululaiseen jäyhään tyyliin kaikkea oli yltäkyllin.

tosin, en allekirjoita sitä, että me oululaiset olisimme jäyhiä ja vakavia - kohdalleni on sattunut monta iloista ja letkeää oulunseutulaista.

pieni poika, ihana pieni poika on kasvanut mieheksi. Komea oli puvussaan ja ylioppilaslakissaan. Elämä vielä edessä. Niin paljon näkemättä ja kokematta. Mahdollisuuksia.

vaikka juuri tuolloin luuli tietävänsä kaiken, olevansa kaikessa oikeassa - varmana siitä, miten elämä menee.

ei mennyt niin helposti. Onneksi. Nyt vuosien (en halua edes laskea, kuinka monen vuoden takaa omat ylioppilasmuistot ovatkaan) jälkeen on hyvä huomata, että kaikkilla mutkilla on ollut tarkoituksensa. Muovanneet minusta ihmisen, juuri tällaisen. Tässä ja nyt levollisen.

... mukavia asioita.

2010-05-28T20:42:00.003+03:00

... opiskelupaikka lähihoitajaksi varmistui.
olen hieman ymmälläni,
tämän tulevan muutoksen edessä.
näin se tapahtui,
nyt se on totta.

... kesäksi mukavasti sopivasti töitä,
värien ja suunnittelun maailmassa.
Maalikauppojen tunnelmaa,
mukavalta tuntuu.

... pieniä keikkoja hoitamisen ja ohjaamisen
saralla.
Sitä, tulevaa uutta.

minä vain hymisen (enkä näköjään osaa enää kirjoittaa)

mielenkunnon ylläpitoa, villasukkia ja kahvia

2010-04-16T18:00:00.010+03:00

hetki siivouksen jälkeen. Kahvia, mustikkamuffinssi ja lehti. Nautin siivotusta, puhtaasta kodista - ja kesääkohden- verhoista. Tätä ei nyt voi kovin kirjaimellisesti ottaa, meillä ei ole verhoja kesäksi ja talveksi; tänään ne vain vaihtoivat paikkaa. Ja stailaus toi ihan uuden ilmeen.

kävin naapuri-työkaverin luona aamupäiväkahvilla. Keskustelimme sisustuksesta, ideoin - ja keskustelimme masennuksesta. Miten se onkin, vaikeaa kertoa uupumuksestaan ja väsymyksestään - ääneen sen jakaminen ystävän kanssa löytää langan pään sotkuiselta vyyhdeltä.

mikä on masennusta, mikä alakuloa? Mikä on alakuloa, joka kuuluu elämään - ja nämäkin tunteen olisi elettävä. Itse olen masennukseni sairastanut, terapoinut ja lääkinnyt. Ja löytänyt sen jälkeen keinoja pitää yllä mielen kuntoa, joka ei päästä ihan sinne pimeimpään nurkkaan takaisin.

odotammeko me, että aina pitäisi olla kivaa, olla menemistä ja tekemistä - ja aina kaikki pitäisi olla hyvin? Vai vaatiiko sitä meiltä ympäristö, yhteiskunta - heikko ei saa olla. Vai onko jo hiljalleen opittu hyväksymään, heikommat ja vahvemmat?

Minun pieni masennuksen esto hetki oli tuo kahvihetki,
harteilla maailmanmatkoilta
ostettu lämmin villaviitta,
jalassa äidin kutomat sukat.

jää suli

2010-04-15T21:02:00.004+03:00

kevät herättää henkiin. Valo, jääpeitteestään vapautunut joki. Kadun pölykin kuuluu asiaan. Tuo kaikki antaa lupauksen tulevasta kesästä. Mitenhän minäkin, syksyn lapsi - olen oppinut nauttimaan siitä?

ehkä olen minäkin, vapautunut jääpeitteestäni. Hymyilen, ja jaksan paremmin. Harmaus on ainakin osittain hävinnyt, tämä tulevan tietämättömyyden olotila ei tunnu niin vaikealta kuin hetki sitten. Ihana Valo!

puin sen sanoiksi eilen illalla. Päätöksen. Sanoin ääneen. Ehkä sekin helpottaa - tietää mitä tekee. Jos suunnitelma A ei onnistu, jatkamme linjalla B. Helpottavaa.

iloitsen siitä, että sain nyt vihdoinkin kutsun ensimmäiseen valintatilaisuuteen - tai miksi nyt niitä sitten sanotaankaan. Tänään vein toisen hakemuksen toiseen oppilaitokseen, ja mukaan sain hyvät arvioinnit työkokeiluista ja -harjoitteluista. Huomenna vielä yhteisvalinnan haku - ja sitten ei voi muuta kuin odottaa - ja loistaa tulevissa valintatilaisuuksissa.

tiesithän muuten:
Sosiaali- ja terveysalalla opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttää halua ja kykyä työskennellä ihmisten kanssa erilaisissa elämäntilanteissa ja olosuhteissa.

Sosiaali- ja terveysalan opiskelusa ja ammateissa vaaditaan hyvää henkistä tasapainoa.

diakoniaopiston liitteestä valintakoekutsuun

lunta ja sadetta

2010-04-11T21:47:00.005+03:00

mökillä kantoi hanki yhden hiihtokerran verran, jäi siis yhteen ja ainoaan kertaan tämän talvinen hiihtäminen. Harmittaa, ettei mukana ollut kamera - ihanan sumuisia Lapin maisemia, upeaa pilvien läpi siivilöityvää auringon valoa ja kauniita huurteisia puita.

sitten se oli lämpimän puolella ja ajoittain sateinen, se sää. Lunta oli jokapuolella, mökki tie rällinä.

lapioin polun grillitupaselle, lunta metrin korkuisesti - onneksi pehmeää ja hyvin lapiota tottelevaa. Näin sain sitten nokipannukahveja ja ulkogrillin loimussa istuskellen nauttia muutamasta aurinkoisesta hetkestä hyvän kirjan parissa. Lämmintä tulen loimussa piisasi, että melkein saattoi kuvitella olevansa jossain aivan muualla.

luin kirjoja

Pia Vilkman: Hämähäkkilintu (kirja down-perheen elämästä äidin silmin)

Iris Johansson: Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina

Patrick Süskind: Kyyhkynen

V.S.Naipaul: Lumotut siemenet

leivoin

rahkapiirakkaa

bostonkakkua

sämpylöitä

nautin taas tiskaamisesta

kauniita astioita on ihana tiskata,
Pentikin jo tuotannosta pois jäänyt
ihana sininen sarja
hehkuu mökin tummuneen puun valtakunnassa

juhlistimme miehen syntymäpäiviä

Pentikillä ihanalla valkosuklaapuolukka-leivoksella
... ja hinta: 2 kahvia & 2 leivosta:
9€
Ei meillä Oulussa ....

nukuin päiväuneja

ja nukuin hyvin yöunejakin.

-sopivaa lomaa.

onhan se kevät .... varpaat kastuu.

2010-04-01T15:04:00.004+03:00

kotitiemme oli kuin pottupelto,
auto keikkui kuin laineilla. Valitusta siitäkin.
Nyt jyrä teki tehtävänsä,
ja naapuritaloyhtiön citymaasturi-mies lapioi
paatunutta jäätä ja lunta lastenlapiolla,
halusi varmaan päästä kotiinsa.

kurssin päättäjäiset tänään.
Varmaankin kustannussyistä kahden kurssin päättäjäiset
samaan aikaan, samassa paikassa.
Outoa laittaa oudot ihmiset sellaiseen tilanteeseen,
jossa puhuttiin ryhmästä K2 ja K3 ... ja me emme tienneet kenestä puhuttiin.
Kouluttajat tiesivät,
ja mekin - kunhan ensin aukaisin suuni ja kysyin.

oudossa porukassa siinä sitten kertomaan kokemuksia,
mutta meidän parempi K2-ryhmä sai suunsa auki, ja kertoikin niitä.
Itse kerroin kokemukseni uuteen ammattiin kokeilusta,
ja suosittelin rohkeasti muitakin kokeilemaan uusia uria.
Kouluttajien esimies totesi heille: Niin, siitä vaan rohkeasti kokeilemaan uutta ammattia.
Olikohan se huono vai hyvä vitsi, en tiedä.

aamulla oli lämpöasteita, ja päätin laittaa kumpparit jalkaan. Ne punaiset Hai-saappaat.
Tuntui oudolta ottaa todistus ja ruusu vastaan kumpparit jalassa,
mutta uskon että oudommilta tuntui kaikista muista varpaissa, kun kävelivät loskaisia ja märkiä katuja takaisin kotiin. Olinpas minä järkevä.

nyt sitten pääsiäislomalle,
toivottavasti näiden sateiden jälkeen tulee pakkasta,
ja hankikelejä ja auringonpaistetta.
Muuten menee takkatulen ihasteluksi, kirjojen lukemiseksi ja herkutteluksi.

ihanaa pääsiäistä kaikille,
toivotaan valoa ja iloa kaikille.

ai niin,
piti kertomani,
että tänään lähtee postiin ensimmäinen hakemus
diakoniaopiston lähihoitajakoulutukseen.
saatesanoina saamaani palautetta työkokeilupaikoista:
"ottaa huomioon asukkaat"
"aito lämmin suhtautuminen asukkaisiin"
"luonnollinen suhtautuminen mielenterv.kuntoutujiin"
"sosiaalinen ja oma-aloitteinen"

toivottavasti kaikki menee,
niinkuin pitääkin.

harjoittelun päättyessä

2010-03-29T15:27:00.004+03:00

Tämän lumisen maiseman
kuvasi mies mökillä.
Meinasi, että pääsiäislomalla lumitöitä riittää ....

tuota lunta riittää. Sataa ja sataa, sataa, sataa. Taidan hankkia veneen ennen kevättä.

sattui mukava tapahtuma viikonloppuna, kaupungilla kauniisti laulanut naishenkilö kyseli olenko minä minä ... Kiva kun uskalsit moikata, sai taas pienen kipinän tähän kirjoittamiseen. *vilkutus*

harjoittelu kehitysvammaisten ohjaamistyössä sai minut syttymään. He ovat niin avoimia, näyttävät tunteensa juuri sellaisinaan - mitään liikoja suodattamatta, niin hyvässä kuin pahassa. Sydämeni suli kun viikonloppuhoidon pieni down-poika hyppäsi syliin, suukotteli ja loppujen lopuksi nuoli naamaakin....

harjoittelu meni hyvin, sain hyvät arviotkin. Ja ei toimintakeskuksen kävijätkään huonoa tykänneet, sain monta halausta viimeisenä harjoittelupäivänä. Sitä, johtuiko ne tarjoamistani herkuista vai ihan aidosta ilosta, en voi tietää. Ohjaajilta parasta oli heidän arvionsa soveltuvuudestani alalle ja lause: "ei sinusta huomaa, ettet olisi koulutettu". Luulenkin, että pitkäaikainen työ asiakaspalvelussa on antanut kokemusta erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

kaiken tämän kynnyksellä hiukan olen hieman ihmeissäni. Entä jos en pääsekkään opiskelemaan, mitä sitten? Olenko vielä vuoden työttömänä (sen jälkeen pitää alkaa vaikka siivoamaan, kun 500 päivää tulee täyteen), vai yritänkö saada kaupanalan töitä, vai mitä?

ehkä on parempi vaan olla miettimättä, ja nauttia nyt vähän aikaa vapaudesta ... Täytellä hakemuksia lähihoitajaksi, sosionomiksi - ja uskoa vaan kaiken tapahtuvan niinkuin pitääkin.

oi miten odotan kevättä - sitä että taas innostuisin liikkumaan kameran kanssa.
Pitänee sitten hankkia pitkävartisemmat saappaat ....

enhän minä valita, en. Niisk.

2010-03-08T11:26:00.005+02:00

minulla on sellainen kummallinen uusien tilanteiden lentsu. Niin olen tautini luokitellut. Aloitin silloin reilu kuukausi sitten harjoittelupaikassa, ja sairastuin flunssakuumeeseen ensimmäisen viikon jälkeen. Nyt viimeviikolla vaihdoin harjoittelupaikassa yksikköä, ja parin päivän jälkeen olin taas flunssassa. Molempaa flunssaa sairastin viikon verran, tätä jälkimmäistä yhä edelleen.

mikähän se muuten siinäkin on, että kun on poissa töistä vain flunssan takia, on kauhean huono omatunto. Onhan niin moni muu räkä poskella töissä, ja muistavat siitä kyllä muistuttaa. Minä kun olen niin huonovointinen, vaikkei ole kuumetta - enkä oikein halua olla töissä tartuttaen muita. Mutta ehkä minä en ole niin tärkeä kuin ne muut, räkäposkella olevat.

mitä tähän uuteen tautiluokitukseen tulee, niin se on oireillut aiemminkin. Matkoilla sairastelen yleensä muutaman päivän, pientä lämpöä ja nuhaa. Lomalla kyllä hoidan flunssaa reilusti lääkkeillä, särkyyn ja kuumeeseen. Näin muuten haluan sairastaa flunssani mahdollisimman vähillä lääkkeillä - niin että vastustuskyky paranee (no, ei se siltä oikein vaikuta). Nyt tiedän jo sen, että aitoon lomafiilikseen kuuluu lähtöaamun niiskuttava nenä ja tukkeutuneet korvat. Sitä lentämisen riemua !

silloin kun tein töitä vanhempieni yrityksessä, sairastuin viikonlopuksi. Kuume nousi lauantaina ja loppui sunnuntaina. Ihan ensimmäisen oikean lääkärin sairaslomapäivän vietin ensimmäisessä työpaikassani, jossa oli työntekijänä. En osakkaana.

ehkä sitä lomalla hellittää, ja heti pääsee lentsu tarttumaan. Ehkä uusissa tilanteissa on niin puolustuskyvytön, että ensimmäinen nurkan takana vaaniva basilli ottaa kiinni.

niisk.

kuka minä olen, mikä minä haluan olla?

2010-03-07T13:55:00.002+02:00

tätä kuvaa olen aiemminkin käyttänyt,
Oulun taidemuseosta.
Mutta sopii niin jotenkin tähän,
kysymykseen itselleni:
KUKA minä olen?

yhteishaun aika.
Ja pitäisi päättää,
mihin hakee,
hakeeko mihinkään.
haluaako lähihoitajaksi,
vai sosionomiksi?
ja pääseekö mihinkään?
Vai haluaako takaisin kauppaan,
myyjäksi
tai suunnittelijaksi
tai ....

pitäisikö kouluttaa itseänsä
kaupan alalle,
vai vaihtaako sitä alaa?

ihan jotenkin sekamelskaista,
ei tiedä minnepäin suunnata.

onkohan tämä epävarmuutta,
ottaa askeleita uuteen suuntaan?
vanhassa tutussa olisi helpompi,
kenties.

Siinä Tilassa - karkkitektuuria

2010-03-07T12:31:00.003+02:00

Oulun kaupunginkirjastossa on Oulun Taidek0ulun näyttely.

harvoin tulee pääkirjastossa käytyä, mutta laittoivat lähikirjaston remonttiin, joten nyt on tullut käytyä toisessa lähikirjastossa ja pääkirjastossakin. Se kauempana oleva lähikirjasto olisi riittänyt minulle loistavasti, varaanhan kirjat yleensä netissä valmiiksi - mutta mieheni on innostunut äänikirjoista. Äänikirjoista on parempi valikoima pääkirjastossa, joten sieltä käymme täydentämässä uusia kuunteluelämyksiä miehelleni. Mäkeä, Remestä, Pääsilinnaa, Huovista ....

niin, se Taidekoulun näyttely. Nuorten ja lasten taidetta. Pienet kuvat olivat karkkitektuuria-töistä. Varmaankin karkeista ja coctailtikuista tehdyt teokset kasvattavat lasten kolmiuloitteisen maailman ja (k)arkkitektuurin ymmärtämistä.

seuraavaa ei varmaan kannattaisi kirjoittaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Varsinkin jos vielä aioin ansaita elantoa sisustuksia suunnittelmalla. Entisen kollegani kanssa vietimme mukavaa iltaa, ja keskustelimme niistä ja näistä. Eksyimme aiheissamme myös työhömme, sisustamiseen ja sen suunnitteluun. Kollega kertoi siitä, kuinka hän menee pohjakuvan nähtyään Siihen Tilaan, ymmärtäen tilojen muodot kolmiuloitteisesti. Mietittyäni hetken tajusin, etten minä osaa mennä Siihen Tilaan, ja sen hänelle kerroinkin. Kollega huudahti ihmetellen: ..... missä sinä sitten olet, jos et ole Tilassa? Missä sinä olet?!?! Onneksi hoksottimeni pelaavat nopeasti (vähän joskus liiankin nopeasti) ja vastaukseksi kerroin olevani ikäänkuin elementtitehtaalla. Suunnittelen kaakeloitavat (silloin tein töitä kylpyhuonesuunnittelun parissa) seinä kerrallaan, elementteinä, ajattelen sisustamisen eri elementit matemaattisesti tasapainoon - vaikken olekaan Siinä Tilassa. Tätä ei ehkä kannata kovin suureen ääneen huudella arvonsa tuntevien Suunnittelijoiden parissa, eikä arvonsa ja asemansa tuntevien Toimeksiantajillekaan.

tietävää tekniikkaa ja tietämätöntä työntekoa

2010-01-19T21:09:00.003+02:00

kurssin teoreettinen osuus lähenee loppuaan, vielä puolitoista viikkoa ja sitten alkaa harjoittelu. Kurssista tärkeimpänä jäi käteen tietotekniikan a-tutkinto ja mukavia uusia tuttavuuksia. Harjoittelusta odotan sitten vielä jotain lisää. Sain harjoittelupaikan kehitysvammaisten ryhmä-, päivä- ja sijaiskodista. Innolla odotan, mitä harjoittelujakso tuo tullessaan. Ko. kodin toiminta laajenee, ja jospa saisin markkinoitua itseni oppisopimukseen lähihoitajaksi. Tai sitten jonnekin muualle - jos nyt mitään muuta ei eteen anneta.

kävin päivänä muutamana "haistelemassa kaupallista ilmanalaa", teki ihan hyvää. Mukava oli nähdä entisiä työkavereita ja kuunnella kaupallisia juttuja. Tosin tämä nykyinen meno sunnuntai aukioloineen herättää kysymyksiä, eikä liene pienin se mistä sunnuntailisien maksaja. Eiköhän loppujen lopuksi maksajana ole kuluttaja, ja hinnat senkuin nousee. Tarvitsemmeko me sunnuntaina auki olevia kauppoja? Eiköhän ihminen kuluta tietyn vakion, ostaa sen sitten arkena tai pyhänä.

niin, itse ajattelisin että voisin olla sunnuntaina töissä sairaalassa, palvelukodissa -siellä missä oikeasti tarvitaan 24/7 työntekijöitä -mutta että sisustustarvikekaupassa, rautakaupassa, huonekalukaupassa - joka sunnuntai ja tehdä töitä?

olenpa saanut tehdä ihan "oikeita" keikkoja palvelukodissa, ja se on tuntunut ihan mukavalta. Kun on kysytty - ihan niinkuin olisi jotenkin tarpeellinen kansalainen. Tosin nyt huomaa, että Se Kutsumus on muuttunut työnteoksi, työ tuntuu ihan työltä. Haasteitakin on ollut, ja itsearviointia on pitänyt suorittaa. No, enhän minä ole edes kouluja käynyt , eihän minun tarvitse kaikkea vielä osatakaan ....Tärkeää tietenkin olisi löytää oma tapa tehdä töitä, mutta ehkä sen löytäminen tarvitsee ensin teoriaa pohjaksi. Mitäpä tällainen maallikko asiasta ymmärtäisi, vaikka toisaalta maalaisjärjellä olen kohtalaisesti työssäni selvinnyt. Mielenkiintoisen lisän tuo se, miten työnteko vaikuttaa päivärahoihini. Käsittääkseni se ei ainakaan kannusta keikkojen tekoon, mutta itse näen tärkeänä tehdä jotain ja saada työkokemusta. Kaikkea kun ei aina voi mitata rahassa.

nyt vaan odottelen, mikä ovi aukeaa. Ehkäpä joku, juuri minulle tarkoitettu.

suklaata ja näkkileipää

2010-01-10T14:33:00.004+02:00

jotenkin on helpompaa tuo laihduttaminen, kun tekee hyvää ruokaa ja syö sitä vähemmän. Minulta ei voisi kieltää herkkuja totaalisesti, vaan niitä on oltava ainakin hiukan. Muuten saattaa yllättää se järjetön himo esim. suklaaseen -ja sitten sitä mennään täydellisestä kieltäytymisestä täydelliseen suklaiseen sokerihumalaan ja sitten ei muka enää kannata miettiä syömistä, kun metsään on menty jo muutenkin.

joululta oli jäänyt yksi levy ihanan täyteläistä Favorina Turrón de Chocolate con Trufas (Lidl) suklaata, ja sen hävittäminen pelkästää syömällä ei tuntunut järkevältä. Päätin tehdä muffinseja, ohjeen vaalealle taikinalle löysin Tiinan herkkupäiväkirjasta -suklaaksi ainoastaan 300 g tätä jumalaista suklaata. Hyvää oli, lämpimänä suklaa ihanan valuvaista ja makoisaa.

nyt kun nämä pyhät on juhlittu, on aika taas siirtyä syömisessään siihen normaaliin, hiljalleen laihduttavaan rytmiin. Ihan tavallista ruokaa, kasviksilla ja hedelmillä höystettynä. Mieskin on opettellut syömään sen päivän omenan, joka pitää lääkärin loitolla. Minä yritän muistaa sen päivän omenan ja porkkanan, lisäksi tomaattia tai kurkkua -siinäpä se kohta onkin, päivän riittävä kasvisannos. Viikolla keittoja, viikonloppuna jotain hiukan juhlavampaa. Välillä herkkuja, sopivasti ja välillä jyrsitään näkkäriä. Pieniä määriä, useasti päivässä. Joskus tuntuu kyllä siltä, että minä syön aina ja joka välissä....

mutta kylläpäs nuo muffinsit näyttävät hyvältä,
taidanpa keittää kahvit ja herätellä ukkokullan päiväuniltansa.

villasilkkipitkiksistä Balin matkan haaveiluun

2010-01-06T18:21:00.005+02:00

minä pidän ruuanlaitosta, kunhan joku toinen siivoaisi jäljet. keittiön sotkuista pöydällä, lattialla, liedellä -niistä en pidä ollenkaan.

katsoimme teemalta Rick Steinin Ruokamatkoja Kaukoitään. innostuin maustamaan perinteiset kyljykset hapanimeläksi: valkosipulia, pippuria, harissaa, ananasta mehuineen, soijaa, omenaviinietikkaa, suolaa, siirappia, sipulia .... uuniin hautumaan perinteinen siankyljys, ja sarjan katsominen jatkui - nälkäisenä.

sämpylöitäkin leivoin, jo heti aamusta. taikinaan rouheisten sämpyläjauhojen lisäksi ruisjauhoja ja joulunjälkeistä mantelimurskaa. taikina ei ollut leivottavaa, epämääräisyydessään kauniit sämpylät nosteltiin kauhalla pellille. makoisia olivat, siinä kyljyksiä odotellessa. illalla innostuin tekemään kasvissosekeittoa, pohjana lounaalta jäänyttä perunasosetta, porkkanaa, sipuleita, mausteita, tuorejuustoa. olisi maistunut hyvältä sämpylöiden kera, mutta sämpylät olivat jo pakastettuja ja sitten on se .... www.kiloklubi.fi

rick Steinin ruokamatka kävi myös Balilla, olisikohan siellä ihanaa juoda joskus Kobi Luwakia? siellä ei ehkä tarvitsisi ihania Tam-Silkin villasilkkisia pitkiksiä -olivat muuten kanta-asiakastarjouksessa Prismassa.

huomaan, että vuodenvaihde ystävän kanssa on innostanut minut useaankin asiaan, villasilkkipitkiksistä Balin matkan haaveiluun.

mitä nyt vuodenvaihteeseen kuuluukaan

2010-01-04T18:47:00.003+02:00

ystävän ja hänen perheensä kanssa vaihdoimme vanhan vuoden uudempaan.

toivottavasti teimme hyvät kaupat.

ostimme yhdessä ässä-arvan. Emme uskaltaneet raaputtaa kuin vuorokauden jännittelyn jälkeen. Päätimme, että jos voitamme päävoiton, perustamme matkarahaston meille kahdelle.
emme voittaneet,
selailimme siis vain esitteitä
ja haaveilimme yhteisestä matkasta
ja lämmöstä
ja valokuvaamisesta
ja keskusteluista j
a kävelemisestä
ja uuden kokemisesta.

vaihdoimme vuotta laulaen karaokea. Ystävän pojat yrittivät kysyä, missä vaiheessa alamme oikein laulaa

-vai oliko se laulaa oikein?

pohjoisen nainen meni eteläiseen Suomeen,

ja joutui lainaamaan lämpimiä vaatteita taretakseen.

vanhaa ja uutta -vuotta.

2009-12-31T08:19:00.000+02:00

niin ne päivät vähenevät,
tällekin armon vuodelle 2009.

mitä tulikaan luvattua?

kuvaamisen kanssa, no meni niin ja näin. olen jopa siirtymässä blogikuvittamisessa ainoastaan kännykkäkuviin - kuvia hetkestä, ilman liikaa pingottamista.

sitä muuten olen oppinut tänä vuonna. aion jatkaa opettelua.

työpaikkaa ei ole tullut niin haettua,
lähinnä uusia kokemuksia, uusia ajatuksia.
ja nyt tuntuu, että olen vieläkin sekaisempi ajatuksineni ja haaveineni ja toiveineni. tähän höysteenä mukaan vielä annos realiteettejä

voisiko nyt vaan antaa virran viedä, antaa elämän tuoda?

laihtumista on tapahtunut, ei ihan niin paljon kuin ajattelin. mutta kuitenkin.

pienten poikien kanssa ei tunnu koskaa viettävän liikaa aikaa. mutta se on ollutkin laatu-aikaa. ihania ovat, tädin pienet poikaset.

internet - no, ainakin messenger on vaihtunut facebookiin.

ja näissä aion pysyä. ja yritän pitää blogiakin aktiivisena.

positiivisuutta - vaihtelevalla menestyksellä. viimeaikoina olen löytänyt sen taas: naurun, ilon ja luovan hulluuden.

antaa mennä vaan.

(kuvan päähine on saunahattu)

mukavaa vuodenvaihdeen juhlintaa,
itsekullekin.
minä saan juhlia ystäväni luona, siitä olen niin iloinen.

enpä siis pingoittele uudenvuodenlupauksilla,
ihan vaan rennolla otteella vuoteen 2010,
tuokoon tullessaan mitä tuokaan.

ainutkertaisuuksia

2009-12-25T08:12:00.005+02:00

ainutkertainen elämä.

tämä hetki, jota elän - se ei koskaan enää ole juuri samanlainen.
tilanteet, ympäristö, tunteet, sanat ja teot -ainutkertaisia.

mennyt elämä, sanotut sanat ja tehdyt teot -niitä ei saa takaisin. ehkä voi yrittää paikata virheitään, mutta kuitenkin ne jäävät sellaisinaan mieliin ja muistoihin tietenkin voi pyytää anteeksi, jos jotain on väärin tehnyt. riittääkö tässä maailmassa kuitenkaan aina anteeksiantoa?

elämäni, elämäsi on juuri tämän ainutkertaisuuden takia arvokas, korvaamaton. aina sitä ei jaksa ymmärtää, eikä kaikkia vastoinkäymisiään käsittää -mikä niistäkin tekee ainutkertaisuudessaan arvokkaita? ehkä ihmisenä olisin erilainen, jos kaikkea en olisi kokenut juuri niinkuin elämäni on mennyt. ehket sinäkään.

minä haluan opetella elämään nauttien elämäni tästä hetkestä, sen ainutkertaisuudesta ja arvokkuudesta. haluan rakastaa tässä hetkessä kanssani eläviä, haluan muistaa rakkaudella ihmisiä, joita en enää voi tavata.

ehkä opin, elämisen taidon.

Kuvat:
Nuorimman siskoni luona saimme viettää mieheni ja vanhempien kanssa ihanan jouluaaton. Aaton tähtihetkiä oli kun siskon nuorin yksivuotias poika huomasi osaavansa kävelevänsä pidempiäkin matkoja. Voi sitä naurua ja pienen miehen riemua. Vanhempi kolme vuotias pojan jännitys joulupukin kanssa oli herkistävää, hän ei tunnistanut pappaa naamarin takaa. Se riemu, kun sai lahjaksi Cars'in Martti nimisen auton.

Kävimme hautausmaalla viemässä kynttilät. Poisnukkuneiden appivanhempien ja muiden sukulaisten muistoksi yhteiselle muistomerkille. Tärkeitä rakkaita ihmisä on nukkunut pois, ja jouluaattona mieheni sai suruviestin enonsa kuolemasta. Oli hyvä hiljentyä kynttilöiden kauniisti valaisemalla hautausmaalla.

Ainutkertaisia ihmisiä -muistoissa mielessämme.

... rauhallisesti jouluun.

2009-12-22T21:27:00.000+02:00

kotona

2009-12-18T19:42:00.003+02:00

Miehen kanssa mietittiin.

Kuinka onkaan hyvä tulla kotiin,
jossa kaikki on turvallista ja tuttua.

Voi jättää ulko-ovelle kaiken sen
mitä vaatii tämä nykyinen meno

olla jotain muuta,
kuin onkaan.

Kotona voi olla,
ihan se,
mikä onkaan.

Ei enempää.

Sitä se on,
se luottamus,
se rakkaus,
se avioliitto.

kuvassa hitunen
rakkaan ystävän
joulukortista.

on ihana,
että on ihmisiä,
jotka tekevät käsillään,
sitä mitä osaavat.

lahjoja

2009-12-17T14:52:00.004+02:00

Voi kun olisi kädentaitoja tehdä persoonallisia lahjoja ystävilleen ja läheisilleen. Voisi kutoa, askarrella, sahata, höylätä, maalata ja värkätä mitä enemmän omannäköisiä lahjoja. Samalla kun tekisi, voisi ajatella lahjan saajaa. Ehkä voisi löytyä jotain oikein helpposti tehtyä (miten ihania blogeja käsintekevillä onkaan) , mutta epäilen että tämän pajan itsekritiikki pitäisi kaiken itsetekemän visusti omana tietonaan - onhan aikoinaan itse virkkaamana patalapusta muotoutunut ensin pipo ja yhtäkkiä pussukka, ja lopulta taisi sekin jäädä kesken.

Lapsena lahjojen ostaminen oli mukavaa. Rahaa saattoi olla kymmenen tai kaksikymmentä markkaa, joten lahjat eivät kovin arvokkaita voineet olla. Linja-autolla matkasimme siskon ja ystävien kanssa kaupunkiin ostoksille, kiertelimme pieniä liikkeitä, varovasti toisiltamme muka tietämättä ostimme lahjoja toisillemme. Jännitys budjettiin sopivista löydöistä ja salaisuuden pitämisestä oli joulun odotusta parhaimmillaan.

Mutta miten tänään? Mitä lahjaksi ja kenelle, kaupan hyllyltä. Siskon pienet pojat saavat lahjansa, ja ehkä ovat niitä helpoimpia hankittavia. Pieni poika ilahtuu vähemmänkin arvokkaasta lahjasta -näin ainakin äitinsä väittää .....

Minä en haluaisi ostaa mitää turhaa, enkä turhanpäiväisyyksiä. Mitä siis ihmiselle, jolla on jo kaikkea?

Minua ainakin ahdistaa, jos PITÄÄ löytää jokin lahja. Minä pidän löydöistä, jotka tulevat eteen ja tuovat heti mieleen ystävän tai läheisen. Ehkäpä olisi aika opetella hankkimaan joulu- ja syntymäpäivä lahjoja läpi vuoden, niin välttyisi liialliselta ruuhkalta ja stressiltä.

Minä en juurikaan jaksa nyt stressata lahjoilla. Pienten poikien lahjat on jo hallinnassa, miehellekin jotain pientä hankkittuna ja ystävälle olenkin ilmoittanut, että oma lahjani tulee perille vasta tulevana vuonna. Ensi viikonloppuna valmistuu lähimpien lahjat, arabialaisia maustekakkuja ja muutakin makeaa.

Sellainen lahja on mukava antaa, jonka löytäessään on itsekin ilahtunut. Ehkä silloin ystävyyden, läheisyyden ja rakkauden tunne välittyy myös saajallekin.

puhelimia, avaimia ja jääkaappipakastin

2009-12-16T10:16:00.005+02:00

Palelee. Istun tässä koulunpenkillä, ja sormet on kohmeessa. Tuntuisi jotenkin riittävän, että jääkaappipakastin-volkkarilla ajellessa palelee -mutta että vielä sisälläkin palelee.

Aamulla kiltti mies haki minulle auton valmiiksi etupihalle lämpiämään hetkeksi ennen kouluun lähtöä. Kaunis teko. Tosin huomasin, että miehen talon/auton/verstaan avaimet olivat jääneet etupenkillä - ja senkin vasta saavuttuani koululle. Samalla huomasin tietenkin sen, että oma puhelimeni oli jäänyt kotiin. Että niin. Mies pysyy kiltisti kotona, ja kaikki ne työtarjouspuhelut jäävät tänään vastaamatta.

Motivaatio tunnilla istumiseen ei ole kovin korkealla. Suoritamme tietokoneenkäyttäjän a-tutkintoa, ja oma excel-osuuteni on jo suoritettu. Joten tässä sitten takapenkillä pelailen, facebookeilen, blogeilen... onkohan tämä nyt kovin aikuista käytöstä? Ei.

Mietin nyt tässä, mitä aikuista tekemistä keksisin.... ehkä alan sittenkin seuraamaan opetusta.

tiimi

2009-12-15T21:21:00.002+02:00

mikäminustakinisonatulee- kurssilla kuuntelin aamupäivän luentoa tiimeistä, tiimin ja ryhmän muodostumisesta, tiimin jäsenten erilaisuudesta. Hienoja teorioita ja powerpoint-esityksiä.

Kokemukseni tiimityöstä on lähinnä sellainen, kun taannoinen vanhankansan aristokraattinen esimies yritti vaikuttaa trendikkäältä ja käytti puheissaa "tiimityöskentelyä" muiden kaupallisten termien lisäksi. Mitään uutta ei tietenkään työtavoissa tullut, vanha tapa johtaa -vain uusi trendikäs nimi: tiimi.

Samainen johtaja kun sanoi, ettei työpaikan tarvitse olla mikään HappyFamily. No, sitä se ei ollutkaan - väsyksiin saakka.

Kyselin luennoitsijalta, onko hän koskaan ollut toimivassa tiimissä, vai onko tämä hänelle vain teoriaa. Vastaus oli epäselvä, joten epäilen ettei hyviä tiimikokemuksia tainnut olla. Eikä kyllä muillakaan ryhmän jäsenistä, kovin takkuista tuntui olevan. Joten ehken ole jäänyt näistä tiimeistä kovinkaan paljoa vaille.

Minä ehkä mieluummin puhuisin ryhmästä, ja sen dynamiikasta. Tietenkin oma kokemukseni tiimistä on ollut vain sanan helinää, voihan se olla, että jossakin tiimi toimii hyvin ja tuottoisasti. hu-huu ......?

kipakoita sanoja ja pakkasta

2009-12-14T19:39:00.005+02:00

Ihana, kipakka pakkanen. Pakkanen on yhtä kipakka kuin emäntä, joka nostatti verenpaineitaan autonsa huoltoliikkeen kanssa. Yhtäkkiä se, mikä takuuseen oli painaen kirjoitettu -ei olisikaan pitänyt paikkansa: sen osan korjaaminen, joka olisi kuulunut takuun piiriin, kustannuksiltaan olisi sysätty asiakkaalle. Kiltti mieheni soitti asiasta ensin - ja oli liian kiltti. (Onpas ihana mies, kiltti mies) Mutta rouva oli pari päivää autossa paleltuaan (lisälämmitin ei toimi, kylmää .....) kipakasti soitti uudemman kerran - ja sai korjauksen takuun piiriin.

Hiukan siinä joulumieli kärsi, ja ehkä olisi parempi, ettei tonttu olisi kovin silloin kurkistellut. Minä olen hyvinkin ärsyyntynyt siitä, jos asiakasta yritetään viilata linssiin eikä häntä oteta tosissaan. Miksihän se usein onkin näin juuri autoon liittyvissä asioissa?

Herättelin joulumieltä kynttilällä, joululauluilla ja pullan leivonnalla sekä joulukorttien kirjoittamisella. Minä kun en osaa -tai siis lähinnä jaksa- askarrella joulukortteja, ostin palvelukodin asukkaiden tekemiä kortteja. Ei ehkä ihan niin viimeisen päälle viilattuja, mutta ainakin innolla tehtyjä. Mitäs niistä, pienistä liimatahroista siellä ja täällä.

Tietenkin kortit ja postimerkit loppuivat kesken, joten pääsin iltakävelylle pakkassäähän. Oikeastaan nautin pakkasen kylmyydestä poskillani, eihän minua muuten palellut. Postin pitkä jonokaan ei harmittanut, löysinpä ystävälle makoisan lahjan postitettavaksi. Apteekista d-vitamiinia, sen annostuksen olen lisännyt 40 mikrogrammaan päivässä -tuntuu, että se hiukan auttaa tässä pimeässä talvessa. Miehen lämmittämä sauna ja raikas karpalomehu juomaksi.

Ihan mukava päivä, maanantaiksi.

sunnuntai marinadia

2009-12-13T10:36:00.005+02:00

Mukava sunnuntai aamu.
Uunissa marinoitua porsaan ulkofilettä -kaikesta kohusta huolimatta.
Jamie Oliverin marinadiin oliviiöljyjä, valkosipulia, sitruunanmehua ja -kuoria, rosmariinia. Mitä ihanimmat tuoksut.
Joulunalusajan ensimmäiset laatikot, porkkana ja lanttu nautitaan myös tällä lounaalla.

Iltapäivällä kutsuttuun joulujuhlaan, jonka näytelmässä äitini näyttelee. Luvassa joulun tunnelmia, riisipuuroa ja torttukahvit.

Hiljalleen hiljaisuus ja hämäryys vaihtuu valoon, kohta voi kyllä kysellä, miten sitä pääseekään maanpinnalle -ihan niinkuin tässä ystäväni lähettämässä kortissa.

Kurssia, atk:n opiskelua ja mukavia uusia tuttavuuksia. Ihan hauskaa sekin. Mikä mukavinta, olen saanut tehdä jo muutaman työkeikan työkokeilupaikkaani, toivottavasti näitä työkeikauksia tulee lisää... Saahan hiukan kukkaron pohjalle lisää euroja, ja ennenkaikkea työkokemusta ja ennenkaikkea lähemmäs oppisopimuspaikkaa tms....

Tai,
tiedänkö vieläkään, mitä ja miksi haluan?

No, kunhan pääsen takaisin maanpinnalle ......

Kiitos Marja-Leena,
kunhan ennätän,
laitan enkeliä eteenpäin.

pieni hetki hiljaisuutta.

2009-11-24T20:39:00.004+02:00

minut on vallannut.

pysähdys.

joten

luvan annan itselleni

jättää

pienelle tauolle

kirjoittaminen.

pimeä, valoton ahdistava "talvi"

ajaa minut

päiväunille peiton alle,

tyhjänpäiväisiin lauseisiin facebookiin,

ilmanaikuisiin peleihin.

ei ole sanottavaa.

joten pieni hetki,

hiljaisuutta.

odotellen valaistusta

ei se ollutkaan ahdistusta

2009-11-10T12:49:00.003+02:00

Eilen kuume nousi korkeimmilleen illalla, 38.8. Lapsena kun sairastin, kuumetta alentavia lääkkeitä ei syöty,vaan kuume sairastettiin levolla ja kuumia mehuja juomalla. Mikä sitten on hyvä - kuka sen kertoo. Kuitenkin otin illalla nukkumaan mennessä särkylääkkeen - ja....

Sitten minua mielestäni ahdisti. Hengitys kulki raskaasti. Enkä uskaltanut olla käymättä päivystyksessä. Vaikka hengitys ei ollut katkonaista, ei vinkunut, ei rohissut. Kun soitin päivystykseen, neuvoivat käymään kaiken varalta.

Influenssa-päivystyksessä otettiin sitten sydänfilmi, tarkistettiin hapetus ja veren tulehdusarvot. Sitten taas odotettiin. Onneksi väkeä oli nyt vähemmän kuin sunnuntaina, odotusaika oli vain kolme tuntia. Kyllä on tauti melkoisen ärmäkkä, kun oli isonkin miehen vienyt ihan veteläksi. Oma oloni vaihteli, välillä hengitin hyvin, välillä huonommin. Ottamani särkylääke vaikutti niin, että hikoilin ja reilusti.

Mitään ei sitten ollut. Ei keuhkoissa. Tulehdusarvotkin oli paranemaan päin. Kaikki siis kutakuinkin hyvin. Lääkärin mukaan nämä astman tyyppisiä oireita tulee niille, joilla ei ole astmaa. Se puristus ja työteliäs hengitys ei tuntunut kovin hyvältä.

Yö menikin sitten yskiessä. Heräilin yskään vähän väliä -niinkuin toivoin ettei se pahenisi. Ehkä ikävin asia tässä taudissa -joka siis olettavasti on sikainfluenssaa, on juuri tämä yskä. Korkea kuumekaan ei saa minua huonovointisesti, vain lämmön sahaus hikoillen ja palellen ei ole kovin mukavaa.

Tänään onkin jo parempi päivä. Ainakin tähän saakka. Voihan se olla, että kuume vielä kipuaa korkealla. Mutta mitäs siitä, sitten vaan peiton alle ja reilusti juomista.

kuvassa asianmukaiset suojavarusteet,
tosin kuvaa "hiukan" käsitelty.
Näytti niin sairaalta nuo silmät.

sikamaista tautia

2009-11-09T13:57:00.003+02:00

Sunnuntai aamuna heräsin tunteeseen, että olen kipeä. Aamusta heti ei ollut lämpöä, mutta yllättävän nopeasti kuume nousi muutamassa tunnissa 38.2. Kun lisäksi siihen oli hiukan yskää, pientä kolottelua siellä ja täällä, arvelin minulla olevan Sen. Koska kuulun riskiryhmään, päätin mennä influenssa-vastaanotolle soitettuani ensin päivystykseen.

Vastaanotto oli aivan oma tilansa, naamalle hengityssuoja ja käsien desinfiointi ennen sisälle menoa. Tilassa oli todella, todella hiljainen ja apea tunnelma -ihmettelin sitä, ettei edes tilassa ollut televisiota -tai edes radiota hiukan keventämässä meidän tunnelmaa, jotka katsoimme jokainen mielestämme "kuolemaa silmästä silmään". Huonompi kuntoisimmat makasivat lattialla ohuiden retkipatjojen päällä. (siis miksi ihmeessä tilaan ei ollut tuotu edes paareja tai vanhoja sairaalasänkyjä!) Lukemisesta ei kuumeessa tullut mitään -olin sentään ottanut kirjan mukaani, ja kova penkki oli puuduttava. Tiesin, että olen aikuisena ihmisenä ja vähäoireisena jonon hännillä koko ajan, lapsille luvattiin maksimissaan kahden tunnin odotusaika. Astmaa sairastavat lapset näyttivät voivan huonoiten ja he pääsivätkin lääkärin vastaanotolle nopeasti.

Kaikenkaikkiaan odottamisessa ja lääkärin tarkistuksessa meni viisi tuntia. Sairaslomaa viikko ja resepti Tamifluhun. Onneksi niin, sillä luin että ko. lääke pitäisi aloittaa viimeistään 48 tunnin kuluessa sairastumisesta -mielellään jo tunnin kuluessa, niin että saadaan paras teho. Hiukan on kummallista hakea lääkkeet apteekista ja kävellä kadulla hengityssuoja naamalla. Mutta sehän on järkevää, eikö totta?

Minulla oireet tuntuvan melko vähiltä, illalla kuume oli noussut 38.5 ja paleli. Vähän yskää ja lihas- ja päänsärkyä. Yön sain nukuttua kohtalaisen hyvin, milloin paleli, milloin olin aivan hiestä märkänä. Nyt lämpö on laskenut jo lähemmäs 37 astetta, siihen varmaan vaikuttaa myös särkylääkkeet.

Saas nähdä, saako mies saman taudin. Hän onkin yleensä kipiämpää sorttia influenssaa tai flunssaa sairastaessaan. Minä pysyn nyt täällä neljän seinän sisällä, yritän pysyä yhdessä huoneessa kun mieheni on täällä, ja me pesemme ja pesemme käsiä. Tosin epäilen, että jos tauti tarttuu, niin se on jo tarttunut.

tässä mennään

2009-11-07T17:45:00.003+02:00

Onpas taas aikaa vierähtänyt, jotenkin on ollut vaikea aloittaa kirjoittaminen -vaikka ajatuksia ja mietelmiä ja tapahtumia olisi ollut ihan riittämiin. Taas sitä miettii, miksi tätä kirjoittaa ja kenelle, onko blogini minkään väärtti. Näitä aikojahan taitaa tulla itsekullekin. Tosin minulla on kyllä taas ollut muidenkin blogien lukeminen niin vähissä, ehkä on ollut ihan hyvä hengähtääkin tekstien ja kuvien virrasta.

Työkokeilukin on nyt mennyttä ja koettua. Voin kyllä suositella kaikille sitä -ainakin minulle sattui kaksi mukavaa yksikköä, mukavia työkavereita ja paljon uusia asioita. Vaikka rahallista hyötyä en työstäni saanut, kokemusta sensijaan. Ja mikä tärkeintä, yhteishaussa työkokeiluni laskettiin työkokemukseksi, ja muutama piste tuli lisää... Ja miten ihania olivatkaan asukkaat, toinen kysyi: "miksi aina pitää lähteä" ja toinen "mistä me saadaan toinen ritaHelinä sinun tilalle" -nämä lauseet tuntuivat mukavilta, olin onnistunut ainakin jonkinlaisen suhteen luomaan muutamaan asukkaaseen.

Kävinpä sitten valintakokeessa, sosionomiksi. Vaikka en ajatellut ollenkaan haaveilevani amk-opintoja, niin yllättäen monimuotoinen opiskelu herätti kiinnostukseni. Valintakokeessa kirjoitin sitten sormet jäykkinä organisaation ristiriitatilanteiden käsittelystä ja puhuin haastattelijat varmaan pyörryksiin. Olipas muuten hankalaa kirjoittaa käsin tekstiä kolme sivua, sormet jäykistyivät ja kappaleet olisivat vaihtaneet paikkaa useaankin otteeseen. Hymyilyttää kyllä näin jälkeenpäin, ihmeellisen energinen olo oli haastattelun ajan. Haastattelu meni joko todella hyvin, tai sitten todella huonosti. Mitenhän se menee, pitääkö sosiaalisen alan ihmisten olla jotenkin enemmän hillittyjä? No, nyt odotellaan tuloksia jännityksellä. Hain myös lähihoitaja koulutukseen, mutta sinne en päässyt edes haastatteluun, ehkäpä silläkin oli oma tarkoituksensa.

Kun testasin vielä AVO:n testeillä soveltuvuuttani sosiaaliselle alalle, ihmettelin sitä miten en ole aikaisemmin huomannut kuinka sopiva ala minulle onkaan. Ehkei minusta hoitajaa hellää huolehtivaa saisi, mutta sosiaalisen alan eri tehtävät tuntuvat soveltuvan luonteelleni hyvin. Enkä usko, että työ- ja elämänkokemus ole ollenkaan pahitteeksi. Toivon niin todella, että voisin aloittaa opinnot vuoden alusta. Yritän toisaalta olla toivomatta liikaa, ettei pettymys olisi kovin suuri, jos en opiskelemaan nyt pääsisikään. Olihan hakijoita niin paljon, että varmaan monta sopivaa jää valitsemattakin.

Ensiviikolla alkaakin sitten työvoimapoliittinen koulutus, atk-koulutusta ja työssä oppimista. Ehkäpä pääsen sitten taas kokeilemaan uusia paikkoja, jos en nyt sitten satu sinne kouluun pääsemään.

Mukavaa isäinpäivää!

arvo(ton)

2009-10-20T18:02:00.005+03:00

Kävelin lähikaupasta kotiin. Pari purkkia maitoa, omenoita ja juustoa. Ostokset eivät painaneet paljoa, askelkin oli keveä. Kaupassa olin tiiraillut hinnat, ostanut halvemman juuston ja vain pienen rasian salmiakkia. Salmiakki maistui hyvälle -sitä olin kaivannutkin.

Tajusin siinä tuttua tietä kävellessäni, että voin olla vapaa muiden odotuksista ja ympäristön asettamista paineista. Siitä, että minun pitäisi olla jotain. Voihan olla myös niin, että tämä "ympäristön paine" onkin kuviteltua, omia päätelmiä ja peilauksia ympäröivään maailmaan. Ehkä se on opittua, näin on aina ollut ja näin on aina oleva: työtä on tehtävä.

Aiemmilla työttömyysjaksoillani koin olevani arvoton. Ehkä silloin minulle ainoa arvo oli se työpanos, jonka annoin työnantajalle, sen joka oli mitattavissa rahana. Toinen arvo oli tietenkin työnantajan minulle maksama palkka, milloin suurempi ja toisinaan pienempi. Enää niitä arvon mittareita ei ollut, ja koin olevani -en mitään.

Nyt aikaa on kulunut -ja olen työtön ja olen tärkeä. Ihan yhtä arvokas kuin ennenkin, ja luulenpa että olen oppinut jotain. Minun ja sinunkaan arvo ei ole työpaikka, ei työpanos, ei palkka, ei mikään materia. Se on jotain muuta -enemmän ja arvokkaampaa.

Huoli huomisestakin on haihtunut jonnekin. Enää en pelkää sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon siihen, että asiat menevät omalla painollaan. Odotan aukeavaa ovea mielenkiinnolla, minne se sitten viekin.

sitoutumisia

2009-10-14T11:55:00.005+03:00

eno ei onneksi ole tippunut veneestä,
vaan on vaan
-ongella.

Työnantaja odottaa työntekijältä sitoutumista työhön.
Asennetta ja halua tehdä kaikkensa.
Antaa kaikkensa yhteisen hyvän eteen.
Sitoutumista työhön niin, ettei työ- ja vapaa-ajan välillä ole juuri eroa.
Vaikka näennäisesti vietät vapaata,
mielessä on työhön liittyviä asioita -prossessoiden koko ajan.
Työntekijä antakoon kaikkensa,
innostukoon ja sitoutukoon.

Milloin työnantaja sitoutuu työntekijäänsä?
Niin, että hiukan huonompinakin aikoina
työntekijä pidetään töissä,
suunnitellen tulevaa.
Sitoutuu pitämään ammattitaitoisen,
työhönsä sitoutuneen
tekijän silloinkin töissä,
kun kauppa käy heikommin.
Maksaa
työhönsä sitoutuneelle
palkan aiemmista
voitoistaan.

Minusta tuntuu,
että nämä sitouttamiset
ovat hyvinkin yksipuolisia.
Onko se oikein?

pienet polut, avarat näkymät

2009-10-07T12:21:00.003+03:00

Mietin minä sitäkin, että pitäisikö sittenkin pysyä siinä entisessä, tutussa ja turvallisessa. Onko minusta tällä iällä enää oppimaan uutta, pysymään nuorempien ja vireämpien perässä? Pitääkö vain odottaa tämän lamaantuneen maailman hiljalleen heräämistä, samalla itselle uusia mahdollisuuksia entisessä ammatissa?

Tuntuu vain siltä, että kaikki on tällä kylällä koettu. Ympyrät ovat liian tutut, ja niillä ei ole mitään uutta annettavaa. Työnantajaa vaihtamalla asiat ei miksikään muutu, sitä samaa se on erilaisissa ympäristöissä.

Pidänhän minä kyllä, asiakaspalvelusta. Henkilökohtaisesta myyntityöstä ja suunnittelusta. Haluan olla luova ja ideoija. Ihmisten kanssa ja heille avuksi ongelmissaan. Mutta toisaalta, sitä ihmisten kanssa olemista on olleet nämä hetket myös työkokeilupaikoillani -uutuudessaan niin kiinnostavia.

Kunpa joku nyt aukaisisi näköalat, avartaisi mielen. Voisipa joku sanoa, mitä tehdä. Toisaalta, olenhan minä jo tehnytkin -jotain uutta. Hain opiskelemaan, ja vielä pariin opiskelupaikkaan hakemus laittamatta. Ja samalla tänään soi puhelin, ja sieltä avautuisi pieni yhteistyökuvio suunnittelupuolella. Ihmeellistä, että juuri näin käy -useita pieniä polkuja.

Voinhan toki opiskella uutta ammattia (jos nyt jonnekin satun pääsemään) ja siinä sivussa pitää hengissä entistä osaamistani. Ehkä sekin voisi olla yksi mahdollisuus. Mahdollisuus monien joukossa.

hiljalleen kipu alkaa hellittää,
lihakset rentoutuu lääkkeen voimalla,
ja elämä tuntuu hiukan paremmalta.
nyt voin hiukan ymmärtää ihmistä,
joka kärsii kivuistaan, pitkäaikaisesti.
kipu ei ole mukava seuralainen

odottaen jotain

2009-10-06T18:17:00.005+03:00

Jokin pysähdys tapahtui. Ajatuksissa, suunnitelmissa - lähes kaikessa. Jonkinlainen tila, jossa en tiedä mitä haluan, mitä teen, mitä voin tehdä, mikä onnistuu, mikä on mahdollista.

Eikä tämä pysähdys edes järkytä mieltä. Ennen ehkä niin olisi, kun ei tiedä mitä tulee tai tuleman pitää. Kun kaikki on avoinna, kun ottaa vaan tämän hetken. Ei enempää. Vai onko tämä itsesuojelua, kun ei odota liikaa niin ei pety kovin paljon.

Mutta ehkä saan olla tässä tilassa. Pysähtyneenä. Odottaen jotain.

Sain aikoinaan myrskyisen irtisanomisen jälkeen työkavereiltani läksiäislahjaksi lasityön. Sen arvoa nosti suunnattomasti se, että sen on tehnyt silloinen kollegani. Näin tuossa työssä elämäni vaiheita, myrskyisiä ja seesteisiä. Näin itseni silloin myrskyn silmässä, ja odottelin silloin sitä tulevaa tyventä. Vielä en tiedä, onko tätä tyyntä tullut -mutta ehkäpä se joskus tulee.

Saman irtisanomisen yhteydessä toinen kollegani lähetti minulle selviytymispaketin, ja siihen kuului Sisu karkkeja aski. Tuo aski on vieläkin kirjahyllyssäni, päätin silloin että syön ne sitten kun tulee vielä vaikeampi hetki. Sisu-aski on vieläkin kirjahyllyssä, ja muistan sen nähdessäni sen, että kaikesta voi selvitä. Jos niin haluaa.

Ehkä selviän tästäkin, pysähdyksestä. Milloinhan joku/jokin tuuppaa liikkeelle?

... mä vaivainen

2009-10-02T19:04:00.003+03:00

Kylläpäs tässä itsensä tuntee niin vaivaiseksi, jotta. Kun olin saanut käteni Italian Itikoiden jäljiltä siihen kuntoon, että uskaltauduin töihin -niin jokin kumma vaiva iski vasempaan käteen. Särkee ja juilii, hyviä asentoja joko makuulla tai pienessä liikkeessä. Välillä hellittää ja välillä taas ei. Siinä ei sitten olla kovin paljoa koneella istuttu, kirjoiteltu tai edes luettu toisten blogeja. Italian matkakertomus ja -kuvatkin odottavat vielä käsittelyään.

Tähän samaan tehtiin sitten se odotettu sappileikkaus keskiviikkona, jota nyt sitten parantelen kotona. Onneksi leikkaus saatiin tehtyä tähystyksellä, joten toipumisaika on lyhyempi -siltikin sairauslomaa kolmisen viikkoa. Leikkaus hieman pelotti, lähinnä se jos operaatio olisi mennyt avoleikkaukseen. Kaikki meni ihan hyvin, kotiin pääsin samana päivänä. Olihan olo tietenkin leikkauksen jälkeen nukutuksen vuoksi tokkurainen, mutta hyvin pärjäsin kotonakin. Kipuja ei ole juurikaan, jonkin verran noustessa tuntuu leikkausjäljet. Onneksi siitä kipuilevasta sapesta päästiin, ja niistä kolmesta kipuilevasta kivestä.

Että ihan vaan sairauskertomusta.... ei muuta. Kaikki tallenetut ohjelmat on katsottu, facebook kavereiden tiloja kommentoitu ahkeraan puhelimella - kohta loppuu tekeminen. Tänään kävin pienellä kävelylenkillä, ja siinäpä sitten tuleville päiville ohjelmaa -josko saisi käveltyä joka päivä. Tekisi hyvää leikkauksen jälkeen, ja muutenkin. Varovasti sai tänään kyllä kävellä, sen verran oli tienpinta jäässä -ettei vaan kaatua muksahda.

Ystävä

2009-09-24T10:30:00.004+03:00

Se mikä minun ja ystäväni yhdessä matkustamisesta tekee mukavaa - niin, no siihen lienee monta syytä.
Olemme varmaan molemmat hyvin sopeutuvaisia, erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Vaikka ystäväni sanoo nauttivansa lomastaan hyvin itsekkäästi -unohtaen perheenäidin velvollisuudet -minä en sitä itsekkyytä hänen lomailussaan kanssani huomaa.
Yksi tärkeä yhdistävä tekijä on tietenkin valokuvaus. Kävelemme tuntikausia ja otamme satoja valokuvia. Välillä eksymme toisistamme, milloin kauemmas ja milloin lähemmäs. Emme kuitenkaan hätäänny, sillä osaammehan molemmat pitää itsestämme huolta.
Se onkin tärkeää, ettei tarvitse huolehtia toisesta -liikaa. Molemmat osaa englantia sen verran, että tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa. Eikä sormi mene suuhun kovin helposti, eikä kumpikaan jää sanattomaksi. Voipa joskus sanoa, että sanoja tulee liikaakin. Joidenkin mielestä.
Osaamme molemmat nauraa. Itsellemmekin. Joskus yhteisen naurukohtauksen sattuessa voi muillakin olla hauskaa, naurumme kun ei ole mitää hiljaista hihitystä. Huumorimme on hullua ja hulvatonta -kun sille päälle satumme. Tosin joitain viisaitakin (tai niin me ainakin luulemme) ajatuksia mahtuu keskusteluihimme.
Mutta se, että lomamme ja yhdessäolomme tuntuu pitkältä -ei pitkästyttävältä, on minusta ihmeellistä. Saman päivän aikaan saamme tapahtumaan monenlaisia asioita, päivät ovat silloin pitkiä ja mielenkiintoisia. Hyvin energiatehokasta, eikö totta?

On se hienoa, että nainen nelikymppisenä löytää sielunystävänsä. Oikein hienoa.

Helsinki-Bellagio, matkapäivä 1.

2009-09-22T22:09:00.008+03:00

Keskiviikkona lähdimme matkaan sinivalkoisin siivin, Finnairin Silver Birdill ä. Milanoon, Malpensan lentokentälle -josta jatkoimme matkaa junalla. Kaikki liput piti julkisiin kulkuneuvoihin ostaa etukäteen, ja junaliput leimauttaa ennen laiturille menoa. Jos nyt sattui leimauslaite toimimaan. Jos laite ei satu toimimaan, niin liput pitää näyttää junan henkilökunnalle -jos nyt niitä sattuu näkemään.

Ensin lentokentältä olisi pitänyt mennä Saronnoon, ja sieltä vaihtaa Comon junalle. Olimmekin yllättäen Milanossa .... jossa juuri ennätimme hypätä Lago di Comon junaan. Tämä ihmeellinen aikataulujen sattumukset seurasivat meitä koko matkan ajan, minne tahansa olimmekin millä tahansa menossa, kulkuväline lähti NOW. (niinkuin eräs linja-autokuski meille ystävällisen napakasti ilmoitti) Kulkeminen oli halpaa - junamatka Malpensa-Saronno 6€, Saronno-Como 2€ -ja matkaa kesti noin tunti. Tämä oli toinen kummallisuus, lähes kaikki matkamme kesti juuri tuon tunnin -tai vähän yli tai ali.

Comolta lähtiessä satoi vettä - kastui varpaat, kassit, housunlahkeet .... mutta onneksi lautta Bellagioon lähti myös NOW hintaan 10€. Harmittavaa vain, että lauttamatkalla näkyvyys oli sateen ja kosteuden sumentamista ikkunoista lähes olematon. Mutta järven kauneus kyllä tuli selväksi, toivottavasti pääsen käymään siellä toisenkin kerran. Matka kului mukavasti seuratessa koululaisten juttuja, vaikka kieltä ei ymmärtänytkään.

Hotelli Bellagio oli ihanan idyllinen. 38 askelmaa rannasta mukulakivisiä portaita. Näkymä ylimmän kerroksen huoneesta oli huikaisevan ihana - ihan kuin olisi katsonut taulua. Näkymä Como-järvelle.... AH!

Sateinen alkuilta tuntui viileältä, mutta onneksi se lakkasi ja ilmakin muuttui lämpimämmäksi. Kosteaksi ja lämpimäksi. Kapeilla kaduilla oli toinen toistaa ihastuttavampia liikkeitä: laukkuja, koruja, kenkiä, lasia ..... Iltaa oli mukava kävellä kapeilla kaduilla ja portailla, nauttia prima piatti ja secondi piatti viihtyisässä trattoriassa. Tosin kahden naisen seurue ei oikein noudattanut hyviä italialaisia tapoja -antipastit jäi väliin, toinen söi prima piatin ja toinen secondin. Matkalla tämä ihan kokonainen meny jäi syömättä - ehkä sitten jokin toinen kerta.

Bellagio oli kyllä idyllinen paikka. Kuvattavaa ja katseltavaa riitti -olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Torstain kävelyllä pääsimme jo hiukan syrjemmälle, istuimme paikallisten herrojen seuraksi kahville ja viinille. Upeat näkymät järvelle, ihanat rakennukset ja pienet yksityiskohdat lämmittivät sydäntä ja mieltä - ei oikein edes todeksi osannut uskoa. Se kaikki kauneus ja ihanuus -ja mitä ystävällisimmät italialaiset.

punainen auto

2009-09-21T21:05:00.005+03:00

Matka Italiassa on nyt takana, ja olo on hiukan väsynyt. Kävelimme ja kuvasimme, kuvaamasta päästyämme. Askelia mukulakivikaduilla, kapeilla kujilla, Milanon aukioilla. Silmille niin paljon nähtävää, mielelle työstettävää. Ihania keskusteluja ystävän kanssa, hulluja nauruja ja muutama viisaampikin ajatus.

Loma tuntui pidemmältä kuin viideltä päivältä, niin paljon erilaisia paikkoja, erilaisia kulkuneuvoja kohdallemme sattui. Loma oli pidempi kuin olikaan, vaikkei pitkästyttävä. Ennätimme toki levätäkin, ja ihan vain istuskella ja olla.

Lomalle lähti kaksi enemmän tai vähemmän flunssaista naista, mutta onneksi niiden oireet jäivät kovin vähäisiksi. Itselleni matkamuiston antoivat italialaiset zanzarot .... mojovat paukamat käsiin, ihon rikki niin, ettei töihin ole asiaa muutamaan päivään. No, onneksi mukaviakin matkamuistoja tuli mukaan, ne 1185 kuvaa, se pakollinen merkkilaukku (ei kuitenkaan lähes jokaisen tyylikkään italialaisen naisen kyynärtaipeessa roikkuva Luis Vuitton, vaan edullisempi laukku 70% alennuksesta), ja jotain muuta. Ei kuitenkaan kenkiä, ja toivonkin ettei kukaan italiatar ole jaloistaan kokoa 42. Avojaloin joutuisi kulkemaan mukulakivisillä kaduilla.

Lomamme oli mukavia sattumuksia täynnä, kuten se että Milanossa törmäsimme Ferrareiden upeaan letkaan. Muutahan siitä autosta en ymmärrä, kuin että se on kohtalaisen arvokas ja että se on aivan oikean punainen. Tässä saattueessa Ferrareita oli varmaan lähemmäs sata - tosin saattoi siellä olla mukana muutama Lamborghini. Siis joo, minä pidän kauniista autoista... sain nyt ihailla ihan koko rahan edestä. Paljonkohan rahaa olikaan esillä aurinkoisena sunnuntaina Milanon kadulla - en uskalla edes arvailla.

muista sattumuksista
ja kylistä myöhemmin
kuvien kera lisää.

olin muka sanaton -mutta en sittenkään

2009-09-13T18:23:00.003+03:00

Jonnekin on kadonnut, innoitus kirjoittamiseen ja lukemiseen. Kriittisenä miettii, miksi kirjoittaa -kun ei osaa kirjoittaa kun itsestään. Kuka nyt olisi kiinnostunut minusta, ajatuksista ja arjesta? Tosin, kyllä minä pidän lueskella tavallisen arjen tarinoita -ehkä joku toinen lukee omiani.

Työkokeilusta ei voi oikein kirjoittaa, ainakaan kovin yksityiskohtaisesti salassapitovelvollisuuden vuoksi. Ja ehkä omat ajatuksetkin on vielä kovin sekavat ja vaihtelevat. Ensimmäinen ajatus lähihoitajaksi kouluttautumisesta meni ohi, työvoimapoliittiseen koulutukseen eivät kutsuneet edes haastatteluun. Ehkä liikaa kaikenmaailman päällikkö-titteleitä, eihän sellaisesta ole lähihoitajaksi. Uusia ajatuksia on sitten monimuotokoulutuksesta, oppisopimuksesta ja myöskin amk-tutkinnosta.

Kuitenkin työ kehitysvammaisten kanssa on mielenkiintoista, haastavaakin. Välillä olen huuli pyöreänä ihmetellen, miksi mikäkin tehdään juuri niinkuin tehdään. On mukava seurata tiimin jäsenten keskustelua yhteisistä linjauksista ja huomata toimintatapoja olevan ihan lähes yhtä monta kuin on toimijaa. Sopisinkohan minäkin joukkoon -mene ja tiedä. Se, onko oma kiinnostavuuteni mielenterveyspuolella vai kehitysvammapuolella, sitäkään ei voi tietää. Sopivasti molempia, ehkä. Ehkä keikkatöitä erilaisissa paikoissa niin, ettei ennnätä kyllästymään.

Mutta kummallista, olen aika levollinen asioiden järjestäytymisen suhteen. Haen kahteen opiskelupaikkaan syksyllä, kiinnostukseni oppisopimuspaikkaan olen ilmoittanut pariin paikkaan -ja odottelen, mitä tapahtuu. Ehkä tätä levollisuutta riittää ne 185 + 150 päivää -ja jopa loppuun 500 päivään saakka. Eiköhän sitten tämä lamaantunut maailma makaa jo toisella tolalla.

höh, mä huomaan, että tätä tekstiä tulee, kunhan vaan kirjoittaa ;)

Nyt odotan innolla pientä lomasta Italiassa ystäväni T:n kanssa. Vaikka sää Milanon seutuvilla näyttää pilviseltä ja sateiselta, tiedän että lomasta tulee ihana -hyvän ystävän seurassa. Ehkä kuvia Comolta, Bergamosta ja Milanosta myöhemmin.

Ja mitä fyysisen minän pienenemiseen tulee, niin olen hyvin onnellinen alkaneesta alamäestä. Siis painon alamäestä. Siitä kun olin poks-pallo, olen saanut laihdutettua 7 kiloa!!!! No, että en ihan henkseleitä paukuttele, edessähän on niiiiin monta kiloa pudotettavaa. Hyväksi avuksi löysin ilmaisen Kiloklubi.fi -todella mainio apuväline. Lomalla hellitetään hiukan, ja sitten jatketaan.

huomaan, että tänne pitää vaan tulla ja kirjoittaa,
kyllä niitä sanoja sitten tulee -lähes itsestään.

edullisempaa ruokaa

2009-08-30T11:36:00.006+03:00

Ruokahan on kallista, eikö? Tuntuu, että 100 € on pieni raha viikonlopun ruokaostoksiin, jos hiukankaan aikoo laittaa ruokaa lihasta kunnon lisukkein.

Meidän tällähetkellä niukemmat käytettävissä olevat rahat ovat pakottaneet tekemään valintoja, jopa katselemaan tarjouksia eri kauppoista -jopa ajamaan järkevää kahvi-rallia ympäri alueen koo-kaupoja ;)

Ennen minulle oli tärkeää merkit. Kauppojen omat merkit harvoin päätyivät ostoskoriini, puhumattakaan euroshoppereista yms. vieläkin halvemmista merkeistä. En tutkinut kilohintoja, ostin/ostatin sitä mitä mieleen tuli, ja mikä hyvältä näytti. Sillon tosin ei ollutkaan niin nöpönnuukaa, oliko wc-paperi emboa eikä halvempaa keltaista serlaa.

Kun oli pakko miettiä, mihin rahat riittää, oli ajateltava myös ruuan hintaa. Oikeasti, minä järkytyin, kun huomasin ostattaneeni miehelläni aina sitä kalliimpaa wc-paperia, jonka rulla hinta on ihan käypään keltaiseen serlaan huomattava.

Nyt nautin vertailujen tekemisestä, mikä missäkin mitäkin maksaa. Olen löytänyt myös saksalaisen ihmekaupan, josta hiljalleen löydän uusia, ihan käyttökelpoisia tuotteita. Kuten ihanaa karpalomehua, joka on lähes euron halvempaa kuin vaki-s-kaupassa; aivan ihanaa appelsiinitäysmehua, todella pehmeän makuista kahvia. Joten välillä kannan kassit siitä saksalaisesta kaupasta kotiin täynnä näitä uusia löytöjä. Samalla olen säästänyt niukempia varojamme, ja seikkaillut ruokakaupojen mielenkiintoisessa maailmassa ;)

Tämä säästäväisyys on uusi piirre minussa, mies sitä jaksaa ihmetellä. Nainen, joka ennen kulutti surutta ja huoletta -laskee senttejä ja kilohintoja. Mutta miksi ihmeessä maksaa liikaa, jos samanlaisen tuotteet saa edullisemmin? Tosin, täytyy myöntää, että kyllä sen laadukkaan tavaratalon herkkuhyllyjä ihanine salaatteineen, intialaisine herkkuineen, valmiine pihveineen voi olla hiukan joskus ikävä.

Odotan muuten innolla ruuan
arvonlisäveron laskua.
Eikös silloin ruoka ole n. 8% edullisempaa,
jos kauppiaan tai tukkujen tai tuottajien
katteet eivät nouse samalla.
Meidän kuukautisessa ruokalaskussa
sen pitäisi näkyä n. 20-30 euron pienenemisenä.

90 pikkupullaa ja aikaa ajatella

2009-08-23T20:24:00.003+03:00

onko olemassa onnellisuutta, onnea?
Onko se vain kuvitelma, vai kenties ihan oikea, jalat maassa tunne?

pyörittelin 90 pikkupullaa, ja tätä asiaa mietin.

pyrkimys on onneen ja onnellisuuteen -mutta osaammeko olla onnellisia. Pyrimmekö niin suureen onneen, ettemme koskaan sitä saavuta?
Pitääkö olla onnellinen siitä, mitä on nyt ja tässä? Mikä on "ylhäältä" annettu, yrittää löytää onnensa ja onnellisuutensa siitä.

toiselle ei riitä pienet asiat, toiselle riittää vähempi.

vai onko onnellisuus ihan huu-haata,
elämää on vain elettävä -tuntui miltä tuntui?
Jos ei nyt sitten tunnu onnelliselta, pitäisikö ponnistella kohti onnea -mitä se sitten onkaan?

nyt kun olen nähnyt, miten vähään ihminen voi olla tyytyväinen, miten vähästä hän tulee onnelliseksi -oma laaja-alainen elämä tuntuu hyvin, hyvin onnentäyteiseltä.

kyllä minäkin olen itkuni itkenyt,
peiton alla, mieli mustana ja kipeänä.
Olen ollut pimeässä ja on tuntunut siltä, ettei jaksa askeltakaan.

ehkäpä on hyvä nauttia nyt juuri tästä,
kun koskaan ei tiedä,
milloin mennään taas tunneliin.

pisteillen

2009-08-22T08:18:00.003+03:00

Veekun keittiössä ei kalorit ole kiusana ...

Ruuan vähentäminen, liikunnan lisääminen => painon väheneminen. Hyvin yksinkertainen yhtälö, mutta samalla hyvin monimutkainen. Kun kirjoittaa sen tähän, silmillensä nähtäväksi, niin se tuntuu hyvin yksinkertaiselta. Kun menet kauppaan nälkäisenä, viimeistään karkkihyllyn suklaan paljouden ääressä kaikki unohtuu ja järjen valo sen suhteen hiipuu.

Olen laihduttanut tästä yhä edelleenkin komeasta minästäni kiloja reilusti, ja niin pitäisi yhä vielä edelleenkin. Onneksi olen tässä välillä pysynyt lähes siinä painossa, johon sain pudotettua muutama vuosi sitten. +- joitain kiloja. Nyt olisi edessä seuraava 20kg pudotus, muka vuoden loppuun -mutta ehkä voin antaa itselleni aikaa tammikuun loppuun 2010.

Nyt oli aika taas jatkaa. Niin kyllä monta muutakin kertaa on ollut aika jatkaa, mutta NYT! Hiukan motivaatiota tuo se pieni ihana Italian matka, jonka saan tehdä... hups- jo kolmen viikon päästä. Myös se turvotus, joka tuntui saavan vallan, antoi potkun uuteen aloitukseen.

Minä en mitään ihmediettejä kokeile, apuvälineenä on iänikuinen painonvartijoiden romppu ja sykemittari. Syöty ruoka on laitettava ylös, kaloreita en jaksa laskea, joten painonvartijoiden pisteet ovat minulle oikein sopivat. Sykemittariin määritelty liikuntakertojen määrä motivoi saamaan sykemittariin viikon jälkeen pokaalin onnistuneesta suorituksesta.

Minulle sopii laihdutus ihan tavallisella suomalaisella kotiruualla. Olemme muutenkin siirtyneet ruokailussa ihan perustavalliseen ruokaan -sillä olemme säästäneet pitkän pennin ruokakuluissamme. Herkullisempaa ruokaa sitten viikonloppuna, mutta silloinkin järkevästi. Minusta on tullut loistava käyttämään ruokakauppojen päiväysvanhenee-aletuotteita. Kanan ostan aina -30%, joko heti tai kypsennyksen jälkeen pakkaseen. Liha ostetaan tuoreena edullisesti jauhelihana suoraan Makkarakaupasta . Aamulla puuro, illalla teetä ja näkkileipää. Jotain syötävää kolmen-neljän tunnin välein, välipaloina ruisleipää, hedelmä, viili, jogurtti.

Onhan se hienoa sitten, kun on taas hiukan hoikempi. Jaksaa paremmin. Posketkaan ei ole niin paksut ja pyllykin kapenee. Nykyisessä työkokeilupaikassani määriteltiin ruuanjako tilanteessa käyttämään kriteerinä sitä, kenellä asukkaalla on vatsaa => vähemmän ruokaa. Joten tämä vatsakas ottaa myös vähemmän ruokaa, kun kerran niin määrättiin :)

Kortteja, kirjeitä ja eväsrasioita

2009-08-12T17:32:00.005+03:00

Tänään laitoin siskon pojalle Viiru ja Pesonen- kortin, koulun aloittamisen kunniaksi. Minua sitten ikäänkuin palkkioksi odotti postilaatikossa ihan oikea käsinkirjoitettu kirje. Olen saanut kirjeenvaihto-ystävän ja olen siitä hyvin onnellinen. Mieleni haluaisi kirjoittaa nyt ja heti vastaus, mutta ehkä odotan hetkisen ja nautin tästä tunteesta. Ehkä kirjoitan vasta viikonloppuna. Ehkä -jos maltan niin kauan odottaa.

Vein tänään kokeilupaikan auton huoltoon, ja minun piti kuluttaa reilut parituntia aikaa alueella, jossa onneksi oli kauppoja. Rautakauppaa, Iittalaa, Marimekkoa, Tiimaria .... Pelottavaa kierrellä ihania liikkeitä ja yrittää pitää taloudellinen järki päässä. Mielestäni onnistuin siinä kutakuinkin.

Tiimarista löysin ihastuttavat Fruitcaset, edulliseen euron hintaan kappaleelta. Nyt eväs omenat, päärynät ja viinirypäleet kulkevat mukavasti mukana. Voihan näitä käyttää muuhunkin kuljettamiseen, ja säilyttämiseenkin. Nämä taitavat olla loppuunmyynnissä, oikea hinta tuotteille kun oli 7.90€/kpl.

Tapasin yllättäen tutun ihmisen -yhteistyökumppanin kaupallisen elämäni ajoilta. Oli mukava jutella hänen uusista kuvioistaan, rohkea nainen oli alkanut yrittäjäksi ja edustajaksi. Perhe-elämän ja liikkuvan työn yhdistäminen tuo monet kysymykset -mistä tietää tekevänsä oikeita ratkaisuja? Voiko harmitella myöhemmin, jos ei sitten yritäkään uutta, vaan pysyy turvallisemmassa vaihtoehdossa? Kuinka paljon saa ajatella itseään, enemmän kuin perhettään? Olen kyllä tämän suhteen helpommassa asemassa, kahden aikuisen taloudessa on ehkä helpompi "sooloilla" sopivasti. Varsinkin kun mies on hyvin joustavaa sorttia.

Kävin tänään myös ammatinvalintapsykologin juttusilla. Ikäänkuin väliraportilla, työkokeiluni suhteen. Olin niin innostuksissani, että psykologi hiukan oli jo myöntyväinen lähihoitajan työn sopivuudesta. Olinhan saanut hyvät arvioit ensimmäisestä työkokeilupaikasta, ehkä sen vuoksi psykologi oli kohtalaisen varma pääsemisestäni ainakin alkavan koulutuksen testeihin. Kyllä minua nyt hiukan jännittää..... Pohdin myös sitä, kumpi opiskelumuoto olisi minulle parempi: oikea päiväkurssi vai oppisopimus. Tällä luonteella on nimittäin se mahdollisuus, että oppisopimuksessa opinnot venyisivät ja venyisivät, kurssi olisi sensijaan pakko suorittaa määräajassa. Aika sen näyttäköön, uskon siihen että asiat soljuvat kohdilleen itsestään.

Nämä helteet ovat saaneet minut turpoamaan: käsistä, jaloista, naamasta. POKS, olen kohta ilmapallo. Hain sitten ananaksien lisäksi nesteenpoistajaa luontaistuotekaupasta, Nestemin. Nyt sitten odotellaan vaikutusta, alkaako turvotus poistumaan. Tämä yhtäkkinen painonnousu sai minussa aikaan myös sen, että vanha Painonvartijoiden romppu otettiin käyttöön, ja saan iloita kolmannesta pisteissä pysymisen päivästä.

Iloitsen nyt
viileämmästä iltapäivästä,
sateesta.

Iloista tuulta -taas.

2009-08-09T18:49:00.005+03:00

Miksihän elämä tuntuu nykyään kevyeltä ja iloiselta? Onko se tämä kesä, aurinko ja muut iloiset ihmiset? Järjellisesti ajateltuna pitäisi olla vähemmän kevyttä, olenhan työtön, tulojen kanssa on vähän niin ja näin pärjäämistä ja tulevaisuus on täysin avoin, ainakin töiden ja työllistymisen suhteen. Siitä huolimatta elämässä on tämän kevään ja kesän aikana tapahtunut paljon hyvää ja iloista. Ehkäpä sitä osaa ottaa ilon irti pienemmistä asioista, kun suurempiin ei ole varaa.

Voi kun minulla on ollut mukava viikko kehitysvammaisten yksikössä. Yhtään haastavaa tilannetta ei vielä ole sattunut, niitäkin varmaan tulee. Vaikka en nyt niin kovin paljoa ole päässyt vielä työhön kiinni, olen saanut perehdytystä ja hiukan sivusta seuraillut -mutta jo pieniä mukavia kontakteja asukkaiden kanssa on ollut. Ja sitä kööki-hommaahan teen jo siinä sivussa....

tulipas muuten hyvä lihamureke: täytteenä paprikaa, tomaattia,
fetajuustoa, valkosipulia ja yrttimausteita. NAM.

Eniten askarruttaa juuri nämä haastavat tilanteet, kuinka niissä osaa oikein "käyttäytyä". Toivottavasti ensimmäinen tilanne tulee niin, että voin sivusta seurata miten yksikön henkilökunta tilanteen hoitaa. En osaa pelätä (enää), ennemminkin ko. tilanteiden näkeminen ja niistä oppiminen kiinnostaa minua.

Vieläkin jaksan ihmetellä sitä, miten hoitoalan ihmiset ovat pääsääntöisesti avuliaita ja mielellään ohjaavia uutta tulokasta kohtaan. Tämä kun ei ole itsestään selvyys kaupan alalla. Välillä ihan häkellyn moisesta ystävällisyydestä ja auttavaisuudesta :)

Tänään vietin ihanan päivän mieheni kanssa. Vihdoin saimme käytyä Oulun torilla leivoskahveilla. Ihana mustikkaleivos ja tuoretta kahvia, 3€ hintaan (!!!) (tmi Satu Haaponiemi Kahvila). Mies jo meinasi, että taitaako ennättää ennen lumen tuloa. Onneksi ennätettiin. Nallikarissa kävimme katsomassa purjelautailijoita yms. harrastajia -tuuli tuiversi ihanasti lämpimässä iltapäivässä. Oli muuten mukava seurata ilmeisesti purjelautailu harrastuksen alkanutta, joka yritti ja yritti ja vieläkin yritti päästä laudalleen.... mikä sinnikko!!!

Tuntui aivan kuin olisi lomalla ulkomailla -niin sitä löytää omasta kotikaupungistaankin käymisen arvoisia paikkoja. Usein ne vaan ovat liian lähellä, niin että niitä arvostaisi.

Mukavaa alkavaa viikkoa itsekullekin =)

väsähtänyttä virtaa

2009-08-04T20:28:00.005+03:00

Väsyttääkö sinua uudet asiat -kun kohtaat uusia ihmisiä, uusia asioita? Kun jotain pitäisi oppia ja omaksua -ennen tuntematonta.

Tänään olin työpäivän jälkeen väsynyt. Ikäänkuin olisin tehnyt raskaankin työpäivän. Fyysistä rasittavuutta tässä työpäivässä ei ollut lainkaan, lähinnä seurailin ja yritin jotain omaksua. Asukkaat ovat niin kovin erilaisia kuin edellisessä työkokeilupaikassa, ja ehkä hiukan haastavampia. Ehkä myös hieman jännitän tilanteita -mutta uskon kaiken lutviintuvan, kunhan pääsen hiukan jyvälle.

Tänään sitten päätin, että haen ensisijaisesti oppisopimuspaikkaa. Toivottavasti sen saan, ja voisin aloittaa lähihoitaja opinnot ensivuoden puolella. Yksi syötti on jo laitettu, toivottavasti nappaa. Kaiken varalta pitää kuitenkin hakea myös työvoimapoliittiseen koulutukseen, se alkaisi syyskuun loppupuolella.

Jos minulle olisi muutama vuosi sitten sanottu, että olen vaihtamassa hoitoalalle -en olisi uskonut itseänikään. On se hienoa, että jotkut alunperin epämieluisat tapahtumat ohjaavatkin ihan uusille ja mielenkiintoisille urille. Nyt pitää toivoa vaan sitä, ettei kukaan tarjoa mitään houkuttelevaa edellisiltä urilta... ettei tule kiusausta hypätä sinne ja tänne. Voisi ihan rauhassa jatkaa tähän suuntaan.

no on kyllä tämä tekstikin väsähtänyttä,
eipäs muotoutunut lainkaan jouhevaksi.
olkoon kuitenkin siinä.

arki.

2009-08-04T06:07:00.004+03:00

tämän lämpimän hetken
meren äärellä haluan muistaa.

Loma on loppu.
Alkaa arki.
Ja uusi työkokeilu kehitysvammaisten yksikössä.

Nyt on aamusaunat&-uinnit mennyttä,
ja aikaiset aamut todellisuutta.
Jugurttimysliaamiaiset vaihtuu kaurapuuroon.
(ja muutkin herkut jääköön vähemmälle)

Odotan innolla uusia kokemuksia,
uusia tilanteita
-jospa jotakin taas oppisin.

Askeleen lähempänä uutta ammattia.

kiirehtii töihin.

kuvassa : minä ja menneisyys

2009-08-01T16:20:00.001+03:00

Yleensä en pidä itsestäni valokuvissa, milloin näytän lihavalta, milloin en ole osannut hymyillä, milloin hiukset on huonosti, milloin toiset ovat pienempiä, milloin vaatteet ovat rytyssä .... milloin siis mitenkin.

Otsakepalkin kuva on minulle merkityksellinen. Voin katsoa sitä levollisin mielin. Siinä on minulle monta tärkeää asiaa.

On se lapsuuteni ympäristö, mistä minulla on ensimmäisiä muistikuvia. Nämä punaiset tiiliseinät, pitkä kerrostalorakennus -sen takana oleva metsä. Se metsä tuntui lapsena niin suurelta ja jopa pelottavalta -nyt sen näkee pienenä ja vaatimattomana. Pelottavankin metsän siimeksestä löytyi aina kauniita metsätähtiä.

Tuohon aikaan lapsuudessani tapahtui ikäviäkin ja positiivisia asioita. Vanhempani erosivat, isin tyttö turhaan odotteli isäänsä lounaalle. Kun ei saanut viittä penniä, kuten aina -kävi sitten varastamassa lähikaupasta tikkarin. Isoäitini Kuusamosta ja äitini nuorin veli asuivat samassa asunnossa -siitä minulla on mukavia muistoja. Eno kun oli (ja on) varsinainen vipeltäjä. Asuimme samassa talossa senkin jälkeen, kun mummo muutti omaan asuntoonsa. Mummon makaronivelli oli hyvää, ja mummo tuoksui asuntoineen mummolta. Tiedäthän sen tuoksun?

Kuva viestii minulle rauhaa. Sopusointua itseni kanssa. Olen siinä sinut itseni ja menneisyyden kanssa. Monia merkityksiä, eikä vähimpänä se että kameran takana on äitini.

terapeuttista, sanoisin

valokuvateorian periaatteita
voimauttava valokuva

... käynti meren puolelta

2009-07-29T20:14:00.004+03:00

Punainen teema jatkuu.
Punaisessa, rosoisessa tiilessä on mielestäni jotain,
eikä punamullattu hirsi jää toiselle sijalle.

Kyllä näin olisi ihan mukava tehdä töitä,
vaikkei ergonomia ihan paras olisikaan.

ja jos mulla olisi joskus joku liike,
niin sen pitäisi kyllä olla meren puolella.

Kuvat Oulun torilta,
Kemppaisen kenkäkaupan edestä
ja
Lentävän Lampaan kyltti.

jälkimmäistä luulin joskus ruokapaikaksi,
mutta sepäs onkin lapsuuden ystäväni siskon
ihanainen puoti täynnä kaikkea ihanaa ja kivaa.

... lapsuuteni kultamailla

2009-07-29T08:00:00.004+03:00

Äitini kanssa kävimme kiertämässä ne asunnot, joissa olin Oulussa lapsena asunut. Muistikuvia minulla oli kahdesta viimeisimmästä paikasta -äidillä sitäkin enemmän.

Jostain sain tämän ajatuksen -ihan niinkuin jossain forumissa joku mainitsi: pyhiinvaellusmatka. Ainakin matka lapsuuteen, niihinkin paikkoihin joista minulla ei ole muistoja. Olenhan asunut lapsuudessa ja nuoruudessa useammassa paikassa, sitä yhtä ja ainoaa kotia rakennuksena, fyysisesti minulla ei ole ollut. Ehkäpä juuri siksi minulle ei ole koti niinkään rakennus ja kiinteä paikka, vaan enemmän kodin tuntua tuo omat tavarat ja itse luoma tunnelma, vaikka vuokrattujen seinien sisälle.

Oli mukava kuunnella äidin muistoja. Missä oli mikäkin kauppa, mistä haettiin päälärillä maitoa. Kuinka äiti on kävellyt töihin pitkänkin matkan tyylikkään ladyn tavoin: korkokanta kengät jalassaan keskeneräisiä teitä. Miten olin säikäyttänyt äitiäni nousemalla kodin ikkunaan -silloin asuttiin kerrostalon ylimmissä kerroksissa. Miten olin eräs lauantai päättänyt ehdottomasti haluta hiihtää -isä oli ehtinyt juuri ostaa sukset, ennenkuin liikkeet menivät kiinni. Olin hiihtänyt sen yhden kerran, siihen se oli jäänyt. Eikä minusta himohiihtäjää ole tullut juuri senkään jälkeen. Kuinka olin varastanut siitä lähikaupasta tikkarin, ja saman talon pihalla oli lapset lällätelleet uutta takkiani, lampaankarvoin somistettua.

Kierroksen jälkeen minulla on ollut levollinen olo. Olen kohdannut omia muistoja, kuvin kuvannut äitini niissä ympäristöissä -saanut itsestäkin kuvan sillä mattotelineellä, jossa minulle on esitetty vaikeita kysymyksiä. Ymmärrän hiukan enemmän perhettäni ja itseäni, olenhan käynyt juurillani.

minä tulin nyt

2009-07-28T07:42:00.010+03:00

"Minä tulin nyt !" , reippaasti Veeku totesi tullessaan Titu-tätin luo yökylään. Ihana hei,hei pikkuveljelle Viikulle ja suukot äidille ja iskälle.

Olihan sitä hommaa, piti putsata terassin kalusteet. Veeku kyllä oli apuna, ja jopa hiukan tarkempana pyyhkijänä kuin täti. Veden kanssa on mukava läträtä -pestiinhän käsiä moneen otteeseen pitkiä aikoja lukon takana vessassa. Käsienpesuaineen kera, joka mukavasti vaahtosi altaassa. Hyvä niin, näinä flunssaisina aikoina.

Salaatin juusto oli liian tiukkaa, vaikka vaihtoi veitsen terän oikeinpäin. Sensijaan salaatin repiminen oli hauskaa, pieniä sieviä palasia -hyvinkin pieniä. Salaatissa syödessä maistui parhaiten pienet krutonkipalaset, joiden siivittämänä meni sitten oikeaakin ruokaa suuhun. Siis, no -ihan pientä lahjontaa :)

Karkkipäivänä käytiin tietenkin karkkikaupassa. Mukana oli oma lompakko. Kaikissa alueen kaupoissa käytiin. " Ai täällä ruokakaupassa on tämä karkkikauppa" K-kaupasta ostettiin karkit, oman valinnan mukaan, ihan itse pieni herra maksoi ja sanoi kassatytölle kiitos ja heippa! Pikkuautoa etsittiin R-kioskilta, S-marketista se sitten löytyi. Vernerin sanojen mukaan Titu lainasi rahaa Veekulta, itseasiassa taisi mennä hiukan toisin. Yhdessä käveltiin käsikädessä suojatieltä, jos sattuu tulemaan autoja. Melkein perillä Veeku kysyi: tuleeko niitä autoja vielä? Ei tullut enää.

Erityisen kivaa oli myös Maurin kanssa puuhastella auto yms. hommia. Turbomoottorin toimintaakin näytettiin, miten se toimii... ja kaikenlaista peltikoneen korjaustakin oli ja viksausta ja renkaanvaihtoa. Miehillä on miesten hommat, sen kyllä huomasi.

Valkiaisjärvellä ajelulla, ja yhtäkkiä huomasimme olevamme vedessä. Titu-täti ihan vaan shortseilla ja Veekukin innostui boksereisilleen. Veden heittely oli hauskaa, erityisesti kaitsijoiden kastelu. Naurua ja iloa lämpimässä illassa riitti.

Sauna laitettiin yhdessä lämpiämään, ja niinpä pieni mies uskaltautui lauteille autoineen. Vuoroin heitettiin löylyä, ja välillä pestiin autoja koolissa. Ja limpparia tietty, sitä kun kotona ei kuulemma enää ollut. Veeku päihitti löylynotossa molemmat, piti jo hiukan patistella lauteilta suihkuun. Saunareissun jälkeen maistui pannukakku niin hyvältä.

Unisaduksi luettiin Uppo Nallen koottuja runoja, ja siihen olikin hyvä nukahtaa. Ihana pieni mies tuhisi vieressä, itse ei melkeen malttanut nukkua ollenkaan. Lapsen uni on rauhallista ja kaunista katsottavaa. Äitikin sitä ihmetteli, että unissatuun nukahti poikanen. Näin ei kuulemma käy kotona kovinkaan usein, kaikkea "ensin sitä pitää tehdä"-toimintoa riittää.

Kaikista hauskinta oli sunnuntaina UppoNallen runon opettelu yhdessä, jotta että sen sitten äidille ylpeänä esittäisimme. Naurulta luvusta ei meinannut tulla mitään, ja äidille esityksessä vasta kolmaskerta oli vähänauruisempi.

Töpöhame, töpöhäntä,
vasara ja kirnunmäntä.
Höpölömppö, sökösömppö
purkki, pullo, paisti, pönttö.

mitä siihen mökkeilyyn tulee....

2009-07-27T07:12:00.006+03:00

Edellisen viikon maanantai aamuna oli odotettavissa mökkiloma.
Paikassa jossa en ollut koskaan käynyt, ystävän kanssa jonka olin kyllä tavannut.

Olin ollut ihan niin röyhkeä, että kutsuin itseni mökille
-eikös se niin yleensä mökille kutsu saada?
Harmillista, että unohdin kyllä viedä "vain sen kahvipaketin" tuliaiseksi.
Tämä täytyy korjata seuraavalla kerralla.

Oikeasti: ei mökin emäntä tätä mieltä ollut,
enkä niin minäkään.... :)

Mennessä kävin nuoruuden aikaisen kämppäkaverin perheen luona. Asuimme siinä minulle ensimmäisessä asunnossa kimppakämpässä, 4-5 tyttöä. Ikäeroa meillä V:n kanssa oli senverran, ettemme silloin kovin paljoa -muutoinkuin kolhoosissa ja Saksan missiolla- olleet yhdessä. Nyt yllättäen ikäero on hävinnut jonnekin :) Myöskin tuo joidenkin parjaama facebook on meitä yhdistänyt pienillä viesteillä. Oli ihana käydä kylässä, tunsin tulleeni lämpimään ja rakastavaan kotiin! Pariskunta oli niin monessa mukana: olivat olleet sijais- ja tukivanhempia, ovat avioliittoleireillä ohjaajina- asioita, jotka minuakin kiinnostavat. Lomani alkoi siis ihanissa tunnelmissa, eikä sillä ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä paremmaksi -sen tiesin.

Ystäväni mökki oli pienessä saaressa, joka puolella vettä, vettä, vettä!!!! Kaikki kompaktisti koossa, idyllisesti. Siis ihan oikea prototyyppi mökistä. Loma maanantaista perjantaihin oli kaikkien aikojen loma, vaikka niin vähän loppujen lopuksi ehdimme tehdä. Oli rentouttavaa olla (kyllä minä vähän yritin olla apuna hommissa, etten ihan perinteiseksi mökkivieraaksi heittäytynyt kahvipaketteineni) ja puhua ja uida ja saunoa ja puhua ja olla hiljaa. En tiedä, miten ihmeessä saimme tunnit kulumaan ihan vain istumalla ja puhumalla. Eikä puheissa ja jutuissa ollut ihan aina järjenhäivää -joskus hiukan. Ehkä juuri siksi oli hyvä, kun saattoi heittää aivot tyhjäkäynnille, kaksi yhtä vapautunutta ja estotonta ajattelijaa.

Itse kun olen aamulla aikaisin heräilijä, nautin hiljaisista aamuista pienessä saaressamme. Vesi järvessä oli niin puhdasta, aamut ihanan rauhallisia, aamu-uinnit rentouttavia. Emäntä on taas ilta-kukkuja, joten vieraalla piti ottaa pienet päiväunet, että jaksoi illan ja yön menossa mukana. Silläaikaa yleensä sauna lämpeni, tai ruoka esivalmistui. Illat ja yöt olivat mukavaa aikaa höpöttää, mikähän siinäkin on kun jutut ja puheet menevät sitä vähemmän järkeviksi, kuin mitä enemmän yössä mennään. Hauskaa oli. Sainpa jopa kokeilla melomisen ihanuutta/vaikeutta, jospa siitä löytyisi harrastus minulle ja miehelle.

Hyvän ystävän kanssa on hyvä olla joskus myös hiljaa. Erityisesti mielessäni on yksi hetki, kun istuimme terassilla ja olimme vain. Hetken kuunnellen veden ja lintujen ääniä. Eikä se ollenkaan tehnyt oloa vaivaantuneeksi -päinvastoin. Ihan vieläkin tuntuu se tunne -siinä, kun kaikki oli tässä. Enempää ei tarvittu ja sekin oli liikaa.

pilveä ja poutaa

2009-07-26T19:20:00.005+03:00

myöhään istuttuja iltoja

lavatanssien romantiikkaa
lämpimässä kesäyössä

pilveä ja poutaa
aurinkoa
sadettakin hiukan
tuulta
ja
ennenkaikkea järveä,
järveä,
järveä

rakas ystävä

Ihanaa pannukahvia
kuudella, seitsemällä ja kahdeksalla mitalla
kopsautuksella ja säikäytyksellä
kuppitempulla

-kaikki oli hyvää

Auringonlasku
tyyni järvi
hiljaisuus

Varhaisempia aamuja
aamu-uintia yksin
olemista ja nauttimista

uimista, saunomista, uimista
yhdessä

hyvää ruokaa,
ja ennenkaikkea
ihan parasta lohikeittoa

tähtihetkiä

oikeaa
mökkielämää

vähässä ajassa niin paljon

2009-07-24T22:21:00.003+03:00

Kun joskus tapahtuu paljon, vähässä ajassa
ei haluaisi hellittää irti siitä tunteesta,
niistä muistoista.

Ei haluaisi nukahtaa,
vaan pitää tämän tunteen yllä... muistella ja hehkutella.
Elää vielä hetket uudelleen.

Jos ne karkaakin,
uniin öisiin?

saareen

2009-07-20T09:00:00.005+03:00

Lomalle ystävän mökille,
mukavaa!

Matka tänään Kuopion kautta Leppävirralle,
mökkeilyä säiden sallimissa rajoissa.
Jos sopivasti paistaa tai on lämmintä,
kotiin vasta perjantaina (jos se emännälle sopii) (eikä tule riitaa)

Mukava lähteä ajelemaan yksikseen,
pysähdellä ihan miten itse haluaa,
käydä Kuopion torilla
ja ennenkaikkea olla rakkaan ystävän kanssa mökillä,
saaressa.

Toivottavasti aurinko paistaa,
tai pilviä on vain vähän.
Toivottavasti saunomista ja uintia,
lueskelua laiturilla,
hyvää ruokaa (kesäkeitto olisi kyllä jotain!) ,
tulevan matkan suunnittelua
ehkä lavatansseja,
hiljaa oloa.
Ilman mitään paineita. Ihan vaan rennosti.

työkokeilusta

2009-07-19T08:33:00.005+03:00

Ensimmäinen kuukausi: väsymystä ja liikaa tekemistä
Toinen kuukausi: ei tämä ole mun hommaa!
Kolmas kuukausi: tämähän on kiinnostavaa

Jännä, miten nämä kolme kuukautta työkokeilussa jaksottui juuri noin. Onneksi ei siis loppunut ensimmäisen tai toisen kuukauden jälkeen, vaan sain hellittää kolmannen kuukauden aikana niin, että ymmärsin ehkä enemmän työstä, tekemisestä, asukkaiden kohtaamisesta.

Vapauttavaa oli juuri työn erilaisuus verrattuna aiempiin töihini. Kuinka sai keskittyä niin erilaiseen tekemiseen, eikä ainoastaan lukujen ja tuloksien seuraamiseen. Se, millä ohjaajan työn tuloksia mitataan pitkäaikais mielenterveys"kuntoutujien" suhteen, onkin sitten mielestäni kimurantimpi juttu. Opin kyllä laittamaan pieniä tavoitteita, ihan yksinkertaisista asioista. Kuinka saisin tietyn asukkaan rauhoittumaan tietystä toiminnasta, joka jatkui päivästä päivään. Pieniä onnistumisia -ihan pikkiriikkisiä- olikin, ja se palkitsi. Samoin kuin ne pienet hetket, jolloin asukkaan silmissä syttyi iloinen loiste, vaikka se saattoi kestää vain hetken.

Ohjaajan työssä näin erilaisia tapoja tehdä töitä ja toimia. Jokainen omalla tavallaan oikeanlaisia. Ehkä juuri tärkeintä onkin löytää se oma tapa, itselleen sopiva. Jostain opuksesta luinkin, että mielenterveystyössä pitää löytää se omalle persoonalle sopiva tapa tehdä asioita, niin työssään sitten jaksaa paremmin. Plagioimalla toisen tapaa työskennellä palaa hiljalleen eikä jaksa työssään. Tämä oivallus helpotti jossain vaiheessa, ja yritin tehdä työtä omalla persoonalla. Tässä tietenkin oli vaaransa, koska koulutus ja perustieto puuttui. Yritin luottaa vaistoihini ja kysyin, aina kun olin hiukankin epävarma.

Ihanaa oli se, että ohjaajat kyllä neuvoivat kun kysyi. Kun siis uskalsi kysyä, ja kertoa omankin mielipiteensä. Näitä keskustelutuokioita olisi toivonut lisää, sillä kyllä työ piti itsekunkin sen verran kiireisenä, ettei aikaa aina riittänyt. Mutta yritin kyllä, joka väliin kysyä ja keskutella, esittää ajatuksiani ja kuunnella toisten. Ehkäpä saatoin kyseenalaistaakin joitain asioita. Kuten sitä, että kuka sen tietää, mitä toiminta ja tapa on juuri näille mieleltään sairaille se oikea?

Luin jonkin verran alan kirjallisuutta, psykiatrian yleisteoksia ja kirjoja skitsofreniasta. Kiinnostus heräsi mieleen ja sen toimintaan, ja sen sairauksiin. Se, miten kroonikon elämästä voisi tehdä niin hyvää ja elettävää, kuin se sairauden reunaehdoilla on mahdollista. Siinä on varmaan oppimista, ja uskon sen oppimisen tapahtuvan vuosien aikana, ei heti -tässä ja nyt. Siinäpäs onkin minulle -tässähetikaikkijanyt-ihmiselle oppimista.

No, ainakin opin olemaan enemmän oikeissa paikoissa hiljaa. Opin sanomaan yksinkertaisempia lauseita. Hiljentämään puhumisen tahtia. Ainaki ehkä hiukan.

lahjarasia

2009-07-18T13:14:00.004+03:00

Mielestäni ihan kivan lahjaidean ystävälleni,
jolla on kaikkea,
keksin.

Tavaratalosta tyylikäs teräksinen rasia,
johon saa kuvan kanteen.
Ihanasti mustalla sametilla vuorattu.

Sisälle jokaiselle
40 vuodelle
yksi runo, kuvalla ja ilman.
Omiakin runoja mukaan,
kirjastosta lainatuista runokirjoista
lisäksi elämän viisauksia.

Värkkäämistähän se oli,
runojen etsiminen,
kuvien muokkaaminen,
tulostaminen,
leikkaaminen.

Mutta onpahan itte tehty,
eikä varmaan toista samanlaista lahjapöydästä löydy.

vähän mua hymyilytti
nämä Tony Halmeen ajatelmat.
Mutta oli siellä ihan sattuviakin
lausahduksia :)

hiljalleen heräilty

2009-07-17T09:33:00.005+03:00

Loma-aamuun kuuluu pullan pyöritys,
ja muuten hiljalleen heräily.

Paljon ajatuksia,
pyörii väkkyränä päässä.

On aikaa katsoa viimepäivien kuvasatoa,
löytää muutama onnistunutkin otos,
ja pieniä yksityiskohtia käsiteltäväksi.

Sade raikastaa ilmaa,
on helppo hengittää.

Kaksi viikkoa taukoa,
tiedossa syntymäpäiväjuhlaa,
mökkeilyä hyvän ystävän kanssa,
pieniä yövieraita,
oman perheen viikonloppu.

Ajatukset ja kokemukset työkokeilusta
suodattuu luettavaksi myöhemmin.

Nyt nautin tästä päivästä,
kun vaan olen, hiljalleen.

ja kohta etsin epätoivoisena
syntymäpäivälahjaa ystävälle,
jolla on jo kaikkea,
jolla on loistavan tyylikäs maku,
ja loistavan tyylikkäisiin lahjoihin
ei ole nyt varaa.

on niin paljon tehtävää

2009-07-08T08:03:00.004+03:00

Lähtemiset on mukavia.
Tai nämä kiireet ennen matkoja, pienempiä tai suurempia.
Kaikki tekeminen ja tapahtuminen tuntuu sattuvan juuri ennen lähtöä, pitää hoitaa sitä ja tätä.

Kampaamoon kaunistautumaan,
ja pitäähän itselle jokin kaunistus ostaa, vaikka turkoosi huivi hulluinen helmineen.
No, miehellekin tietenkin paita ja rouvan pukuun sointuva kravatti.
Oma huivi hartioille hankittiin jo eilen (näin tuunattii ihan kelvot vaatteet juhlakuntoon),
miehen paitaostokset jäävät huomiseen.

On Veekun syntymäpäivät, poliisiautovolkkari odottaa vielä jossain kaupan hyllyllä.
Ne pienen ihanan miehen 3-vuotis juhlat juhlitaan lähtöä edellisenä iltana.

Autokin joutuu yllättäen ylimääräiseen huoltoon,
starttimoottorin vaihtoon.
On unohdettuja kirjoja kirjastossa,
ja onneksi muistettuja.

On työkokeilupäiviä ja iltoja,
on niiden kaikkien päivien arviointia.

Perjantaina onneksi pääsemme yhdessä pikku viikonloppulomaselle,
Jyväskylään ensin -sitten Nokialle häihin, sitten isommallePikkusiskolle kyläilemään.
Sehän on jo pikku matkanen. Paistaisipa aurinko.

haaveita ja toiveita

2009-07-05T09:52:00.004+03:00

Pitäähän olla haaveita, pitäähän? Toisaalta jossain joku viisaampi on lausunut: varo mitä toivot, se voi toteutua.

Olen kyllä pilvilinnojen rakentaja, haaveilija ja unelmoija. Lapsena ja nuorena haaveilevat ajatukset ennen nukahtamista olivat korkealla. Vanhemmalla iällä nukahtamaan auttoi esimerkiksi unelmatalon sisustaminen mielessä ... koskaan sisustus ei ennättänyt tulla valmiiksi, uni vei voiton.

Minulle haaveet ja toiveet on erilaisia. Haaveilla voi mahdottomista, päiväunillansa. Kietoutua saavuttamattomien haaveiden lämpimään syleilyyn -elää hetki maailmassa, jota ei edes ole. Toiveet ovat hiukan enemmän järkiperäisiä, ehkä mahdollisia saavuttaa jos itse yrittää ja tuuli on myötäinen.

En tiedä, onko haave vai toive, joka heräsi tämän päivän lehden artikkelista. Hurtigruten laivareitti Norjan rannikolla. Toiveissa on ollut miehen kanssa autoreitti Norjan rannikolla, se olisi lyhyemmässä muodossa varmaan mahdollistakin. Pohjoinen Norja on tullut tutuksi muutamalla automatkalla, mutta pidempi eteläisempään Norjaan ulottuva reissu on mieheni ja minun suunnitelmissa -joskus. Mutta tämä laivareitti kuulostaa ja näyttää uskomattomalta, ei ehkä ihan 12 päiväisenä, viikon reissu voisi olla ihan riittävä.

Totesin tänään alkavani oikein ylipihiksi, ja säästäväni kaikki ylimääräiset rahat matkustaluun. Hymyillen tätä kirjoitan, kun tuota piheyttä ei minusta oikein tahdo löytyä :) Mutta ehkä se on toive, olla pihi. Tai ainakin pihimpi ja säästäväisempi. Voi toteutuakin, jos oikein haluaa. Mutta en minä ainakaan mersu-köyhäksi halua. *hymyilee*

Nämä lasipullot Posiolta, Pentikin museosta.

... kaikki tahtoo rakastaa

2009-07-04T17:00:00.005+03:00

Kaikki tahtoo rakastaa

by Hector

On tämä talo täynnä ihmisiä.
On täällä mies, joka käyttää vain leninkejä,
Ja toinen mies, joka soittaa sen flyygeliä,
Ja sitten nainen ja lapsi ja halvaantunut,
Joka ei vuosiin oo postiansa aukaissut...
Kaunis rouva liimasi ikkunaan punaisen kuun.

On tämä talo täynnä ihmisiä.
On täällä pappi ja tyttö ja perverssejä,
Ja sotilas, joka seisoo vain ikkunassa.
Se näkee taivaalla pilviä punaisia,
Ja yläkerrassa mies lukee Waltaria.
Kaunis rouva tarjoilee vieraalle konjakkia.

Ja kaikki tahtoo rakastaa,
Kaikki tahtoo rakastaa.

On tämä talo täynnä ihmisiä.
Kun yksi nauraa, niin toisen on itkettävä.
Niinkuin se mies, joka tervehtii hilpeänä.
Se menee vaieten sänkyyn ja aamusella
On sillä kaulassa tiukasti vain lakana...
Kaunis rouva suutelee vieraansa pakaroita.

On kaikki kadut täynnä ihmisiä,
Ja niillä kaikilla on sitä menemistä.
Ja nuoret suutelevat porttikäytävissä.
Ja miehet kulkevat rantoja likaisina,
Kun laivat valkoiset irtoovat satamista.
Kaunis rouva kahvia laittaa ja piirakoita.

.....

Kaikki tahtoo rakastaa.

Kaikki tahtoo rakastaa .....

Tänään yksikössä oli omaisten päivä.
Oli ilo nähdä asukkaiden iloisia ilmeitä,
kun sukulaiset tulivat tervehtimään.
Lyhytkin vierailu,
pienet tuliaiset
ilahduttivat.

Kaikille ei vieraita tullut.
Päivään, joka järjestetään kerran vuodessa.
Joillain asukkailla ei ole käynyt vuosiin
ketään sukulaista katsomassa.

Olethan muistanut käydä katsomassa
laitoksessa ystävääsi tai sukulaistasi?

Hectorin laulu soi kotimatkalla,
Mari Rantasilan laulamana.

Se sopi niin hyvin päivän tunnelmiin.

ihana kimppu,
apiloita ja timoteitä.

portaista palveluun

2009-07-01T16:35:00.009+03:00

Tänään kaupungilla kävellessäni löysin kauniita muotoja. Että kylmät, betoniset portaatkin voivat jollain tavoin puhutella. Ihan niin, että piti pysähtyä ihastelemaan. Näkymä kuvattu linja-autoasemalta rautateiden alikulkuun päin.

Linja-autoasemalla on Pelastusarmeijan myymälä, ja siellä mukavia retro-väriyhdistelmiä. Taitaa olla aika harvinaisia kertoja, että ostin itselleni vaatteen kirpputorilta. Ei siksi ,etten haluaksi -vaan lähinnä siksi, että oman kokoisteni vaatteiden löytäminen miltään kirpputorilta on tuskastuttavan vaikeaa. Täällä oli hienosti oma teline meille hiukan isommille naisille.

Erilaisiin myyjien asiakaspalvelutaitoihin törmäsin tänään. Olen varmaan kamala, vaikea palveltava -tai no, harvoin asiakaspalvelusta valitan. Mumisen itsekseni tai kavereille, ehkä kirjoitan tänne -siinä se. Hyvästä palvelusta muistan kyllä kiittää myyjä heti. Muistathan sinäkin!

Auton huoltoliike ja se Mies. Mukana oli omakin mies, mutta auto on minun. Vaikkakin on molempien nimissä. Niin se huoltoliikkeen Mies. Selvitti kaikki tekniset asiat -arvaatte varmaan kelle: sille minun miehelle. Yhden vaivaantuneen katseen hän jaksoi minuun suunnata. ARGH! Edellisen automerkin huoltomies oli sen sijaan ihana, jutteli naiselle ihan niinkuin miehelle -selvitti tekniset asiat. Mitä siitä, vaikka en mitään niistä ymmärrä, mutta tulin hyvin palvelluksi. Tämä huoltoliikkeen Mies saa asiakaspalvelutaidoistaan ala-arvoisen. ARGH.

Pelastusarmeijan Retro, Ratakatu 6, Oulu

Oulun ainoasta kunnollisesta tavaratalosta sain sitten ihanaa palvelua. Kanta-asiakaskortti oli jäänyt kotiin, ja kenkien hiertämiin jalkohin hankitut sukkaset olisivat olleet kanta-asiakkaille tarjouksessa. Yhden euron halvemmalla. Myyjä (nainen) soitti asiakaspalveluun saadakseen korttini numeron. Tosin en jaksanut odottaa niin kauaa että kiireinen asiakaspalvelu olisi ennättänyt vastata, ja maksoin kitisemättä sen euron korkeamman hinnan. Mutta mieli tuli hyväksi ja iloiseksi!

Pelastusarmeijan Retro, Ratakatu 6, Oulu

Vapaapäivä sujui ihan mukavasti. Ikkunoitakin sain pestyä muutaman, jatkuu seuraavalla pilvisemmällä säällä. Työkaveri aikojen takaa aikoo tulla käymään perjantaina lomamatkalla, häntäkin on mukava nähdä. Ystäväni kertoi voittaneensa taas matkan, jo toinen voitto kuukauden sisällä . Saimme tingattua auton muutamia satoja euroja maksavan öljynvaihdon ilmaiseksi automyyjältämme -mitäs olikaan mennyt myymään huolletun ja hyvän auton, johon sitten yllättäen olikin jäänyt tekemättä tärkeä jokin-öljynvaihto 50 tkm sitten.

Että voi olla onnellinen. Siitä ettei ole viittäsataakuutta ikkunaa. Että vanhat työkaverit vielä lämmöllä muistavat. Että ainakin ystävällä on hyvä arpaonni. Että käytetyn auton myyjä on ihminen ja ymmärtää, kun rouva vähän ääntään korottaa.

Oonko mä joku ällö-positiivi?

edit. nyt saan olla vielä enemmän positiivi...
pääsen ystäväni seuralaiseksi voitetulle vkl- matkalle Italiaan.
Kiitos ystävyydestä ja kaikesta, T !

arki -juhlan jälkeen

2009-06-29T07:32:00.005+03:00

Nämä päivät, torstaista sunnuntaihin, ovat olleet minulle kuin miniloma. Aivan kuin olisi ollut jossakin ulkomailla, lämpimässä ja vierassa ympäristössä. Omasta kotikaupungistaankin löytää näköjään uusia asioita, kun vaan lähtee liikkeelle ja pitää silmät auki.

Liikkunut olen joka päivä, sauvakävellyt ja pyöräillyt. Niin että käsissä on känsä ja pylly on kipeaä. Harmi vaan, että se ei tunnu näkyvän puntarissa. Jospa se tulisi jotenkin jälkijättöisesti pienempinä lukuina vaakaan.

Toriostoksiakin olen tehnyt. Eilen ostin itselleni turkoosit puuhelmet. Aluperin ihailin aivan ihania, monivärisiä Aarikan puuhelmiä, mutta niiden kohtuullisen korkea hinta onneksi palautti järjen päähän. Nyt kaulaa koristaa puseron kanssa juuri samansävyiset pienemmät turkoosit helmet.

Kävin katsomassa (vasta nyt) Slummien miljonääri elokuvan. Olen aivan otettu. Olen aivan Intia fani -sinne haluan joskus ystäväni kanssa mennä. Minun omalaatuinen makuni pitää rumaa ja surkeaa mielenkiintoisena ja kauniina, ja elokuvan värimaailma kosketti kovasti. Samoin pienet intialaiset näyttelijät. Eikö he nyt olekin saaneet kohtuullisemman korvauksen työstään? Elokuvan jälkeen nopeasti Anttilaan, kyselin elokuvan soundtrackia. Onneksi vielä yksi löytyi, vahingossa jääneenä väärään hyllyyn -sain sen "kaksi cd:tä 15€:lla". Levyä pidin kädessäni kuin arvokastakin lahjaa, illalla kuuntelin ja tanssin musiikin tahtiin.

Ihanaa loma. Olen tavannut ihania ystäviä. Nauttinut auringosta. Oulusta. Ihan kaikesta.

Nyt on aika palata arkeen. Se siivous, mikä piti tehdä viikonloppuna, tehdään nyt maanantai aamuna, sitten töihin iltavuoroon. Mieskin kotiutuu Lapin reissultaan tänään. Sekin on mukavaa. Arki. Juhlan jälkeen.

Oulusa Torilla Auringosa

2009-06-28T10:29:00.006+03:00

Oulun torilla on ihanan lämmintä,
ja ihmisetkin ovat iloisia, ihania.
Mukavinta on se ihanuus ja ilo,
joka ei aiheutunut hanasta ostetusta juomasta,
vaan aidosti ilosta auringosta ja lämmöstä.
Kyllä auringon valokin päihdyttää,
mutta seuraukset eivät liikaakaan nautittuna
ole niin .... miten sen nyt sanoisi?

Mansikat ja kirsikat jäi ostamatta.
Samoin uudet potut.
Kuitenkin kojujen kuhinaa on mukava seurata.

Aivan aina yhtä ihanaa.
Kunhan vaan vielä oppisi syömään oikein.
Kotona se onkin helpompaa,
kun voi avuksi käyttää hyppysiä.

Hyvä huomio oli,
että tämä Kauppahallin Tomo Sushi Bar
myy wasabi-jauhetta irtotavarana.
Jos joskus itse kokeilisi sushia valmistaa, olisikohan se vaikeaa?

Tämä taikuripoika yllätti korttitempullaan.
Jotenkin joku kortti jostain salaa pujahti oikeaan väliin.
Eikä kuulemma ollut kuuma,
sitä en oikein uskonut... siinä helteessä musta puku päällä.

onnen määritelmä

2009-06-27T17:07:00.002+03:00

Ystäväni kysyi minulta, olenko onnellinen.

Hetken mietittyäni kysyin häneltä,
miten hän määrittelee onnellisuuden.
" kun ei ahdista, ei v***tuta, voi olla vapaa"
Hänen määritteillään olen tällähetkellä onnellinen.

Oletko sinä onnellinen, määriteltyäsi onnellisuuden perusteet?

auringon palvontaa ja viilentäviä juomia

2009-06-26T07:07:00.002+03:00

Eilinen päivä oli varsinainen ensimmäinen kesäpäivä -minulle. työ-Yön jälkeen nukuin puolellepäivin, ja aurinkoinen paiste ja lämpö sai minut pyöränselkään.

Pyöräilyssä on ainoastaan se ongelma. Se pyöräilykypärä. Tiedän, että se pitäisi päähän laittaa. Mutku... Olihan niin kuumakin. Onhan se niin rumakin. Entäs kun otat kypärän pois päästä: ohuet hiukset ovat hyvin ohuesti pitkin päätä, rumasti. Siis pyöräilykypärä vaihtui hellehattuun, joka ei kyllä suojaa kaatumisissa, ainoastaan auringon paahtavalta helteeltä.

On mukava ajella pyörällä. Matka taittuu nopeasti, kuitenkin on aikaa katsella. Tutusta maisemasta löysin mielenkiintoisia, uusia asioita: kauniita rakennuksia ja maisemia. Tuiran uimaranta, Värttö ja yleensä jokivarsi oli auringonpalvojien hallinnassa -oi jumalainen Aurinko! Iloisia ihmisiä on ilo katsella! Kuinka tämän ilon ja naurun saakaan kesä meihin jöröihin suomalaisiin aikaan -toista se on talvella pakkasella pimeässä. No, ei vielä siitä murehdita -nautitaan nyt.

Päätepisteeksi ajattelin alunperin Nallikaria, mutta Hietasaaressa Villa Hannala topsautti matkanteon sopivasti. Tarjolla olisi ollut keittolounasta, mutta päädyin viilentävään juomaan. Ihana paikka, rauhallinen tunnelma ja se Aurinko, jumalainen. Se kuulkaas tuntui ihan kesältä ja melkeen lomalta :)

Päivä päättyikin mukavasti, lähdin miehen mukaan makutuomariksi puhelin ostoksille. Edellinen puhelin kun ei aivan kahta pyykäyskertaa kestänyt. Kaupassa oli sutjakka nuori myyjä-mies, jolla oli ote hanskassa. Kuinka minä nautinkaan hyvästä palvelusta ja sanavalmiista myyjistä! Mukaan lähti kaksi kännykkää, molemmille. Kappalehinta 9€. Mies ei sitä uskonut todeksi, pyöritteli päätään -ja minä päätin hänen puolestaan, että ostamme kaksi. Molemmille. Nyt sain sitten taas kameran käyttöön, ja ehkäpä blogin kuvatkin muuttuvat enemmän ajantasaisiksi. Tarjouksesta sen verran, että sehän oli kytkykauppaa jossa sitouduimme erään operaattorin asiakkaiksi kahdeksi vuodeksi.

Tänään aurinkoinen sää on yhtä ihanainen. Päivän aion viettää pyöräillen ja kaupungilla. Jospas söisi lounaaksi sushia... nam. Torilla maistelisi mansikoita tai jäätelöä.... nam. Kamera mukaan ja kerryttäisin kesäkuvia. Sehän on taas, lomapäivä. Tai niinkuin Verneri sanoo : JUHLAPÄIVÄ ... ja ollaan juhlapenkissä koko konkkaronkka!

yössä työssä

2009-06-24T22:50:00.020+03:00

Yötyöläinen sai nukuttua hyvin päiväunet, uinnin jälkeen lounas ja kirjanlukemista, mieli rauhoittuikin sen jälkeen 3 tunnin (!!!) päikkäreille. Ehkä pidempäänkin unta olisi riittänyt, jos miehen töistä tulo olisi ollut myöhempään.

klo21 töihin virkeänä. Tuleeko väsymystä liiaksi,
vai jännittääkö yö niin, että väsymystä ei tule lainkaan. Enhän minä toki yössä yksin ole, kaverina oikealle yökölle.
Joten mitään jännitettävää ei ole, ja eiköhän aikuinen ihminen jaksa yhden yön valvoa. klo24 nurkilla on käyty katsastamassa "kaverit", viety lääkelaukkuja toiseen yksikköön, viikattu pyykkejä, haukattu raitista ilmaa kusella tuoksuvalla parvekkeella (ehkä joku on erehtynyt vessan ja parvekkeen paikasta)
ja keskusteltu hoitotyöstä yleensä, tavasta tehdä asioita. Jokaiselle löytyy se oma persoonallinen tapa tehdä työtä, muutoin ei välttämättä jaksa työtään. klo1.00 Ehkä pieni väsymys.. pikkiriikkinen. Ehkä siihen auttaa kahvikupponen ja leipäpalanen.
Lettusen kuvia kävin kurkkaamassa Sooloilijan kuvissa... nam. Nekin maistuisi kahvikupposen kanssa.En minä lapsena (muistaakseni) ollut kova yökukkuja.
Että siis aamuun asti olisin kukkunut. Kyllähän nykyisen Katajavuoren emännän kanssa hiristiin ja höpistiin myöhään yöhön, mutta nukuttiin kyllä.
No, aamulla pitkään niin ,että äiti tullessaan pätkäaamusta huuteli huoneen ovelta: Päivä poutana paistaa, ja täällä vaan nukutaan.
Nuorenakaan en kovin öitäni valvonut, aina on uni maistunut. Taisin olla kaveripiirissä tunnettu siitä, että osasin "häätää" vieraat pois tehden hyvin selväksi sen, että nukuttaa... vieraat pois, kiitos klo2.36 Pienoinen väsymys meni ohitse, parilla kupilla kahvia, virtsantuoksuisella tupakkatauolla ja guarana-lisän sisältävällä purukumilla.
Ilma on hiostava, helpostusta tuo avatut ikkunat. Jos parveke tuoksuu virtsalle, niin asukasvessat erityisesti. Harjapesua ja easydesya.
Tosin se tuoksu tuntuu tarttuvan vaatteisiinkin, eikä kovin vähenevän jynssäyksen jälkeenkään. Asukkaat on katsastettu, nukkuvat, hengittävät ja kuka kuorsaa. Yksikössä siis kaikki hyvin.
Tämänpäivän sää vaikuttaa niin hyvältä, että pitääkö yökön unet ottaa auringossa?
Olisiko siinä vaaransa nukahtaa liian pitkäksi aikaa, ja polttaa ihonsa? En kyllä ole kovin kotimaassa rannalla loikoilija, ulkomailla sensijaan enemmissä määrin. Mikähän siinäkin on, ulkomailla ei liiat läskit haittaa, Oulun rannoilla kyllä.
Olisiko tämä terapian paikka? klo4.20 No nyt väsymys painaa silmillä, ja puhekin hiukan takkuaa, ajatus ei juokse.
Tosin syvällisimmät keskustelut on tullut juuri nyt. Miten me terveet suhtaudumme meistä poikkeaviin, annammeko heille tilaa omassa terveessä maailmassamme. Mitä on onni, itsekullekin. Jollekin pieni hetki, tapahtuma -vaikka munkkikahvit kahvilassa- on mitä suurin onnellisuuden syy, toiselle mikään ei riitä tuomaan onnea.
Mitä on skitsofrenia, miten todellisia ovatkaan harhat siihen sairastuneelle. Miten löytää jokaiselle asukkaalle tapa kommunikoida, pitää rajoja ja kuitenkin antaa tarpeeksi tilaa olla oma -vaikka sairaskin- itsensä.
Toivottavasti väsymys ei saa kovin valtaa, niin että turvallisin mielin voin ajella kotiin. Äidin luokse saa kyllä mennä, tuohon tien toiselle puolelle, jos väsymys valtaa liiaksi.
Hassua muuten, niskahartiaseudulla tuntuu jännitystä... miksihän? klo5.50 Eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Joskus on päivä-työpäivän aikana väsyttänyt enemmän. Siis, tästäkin selvisi. Ehkei ihan välkyimmillään olisi juuri nyt, mutta jos sitä ei näin kertoisi, kukaan varmaan ei huomaisi.Lintusetkin on heränneet (taitavat olla variksia) (no, äänellään nekin laulavat) ja aurinko paistaa niin aamuisesti.
Asukkaatkin heräilevät, ovet käy tiuhaan tahtiin - puolen tunnin kuluttua aikaisimmat touhuajat saavat tulla yhteisiin tiloihin. klo6.10 No, juuri kun arvelit kaiken menevän helposti, väsymys hiipii, hiipii. Johtuuko se siitä, että maali on lähempänä.
Ihan niinkuin sauvakävelylenkin lopussa yhtäkkiä, lähellä kotia, tuntuu siltä ettei jaksa enää metriäkään. Ihan riippumatta siitä, onko lenkki ollut lyhyempi tai pidempi. Mistähän tämäkin johtuu?Fyysisiä tuntemuksia on lihasten jännitys, pieni kipu, pieni mahan sekainen olo, yleinen raukeus, sääsken pistojen kutinan voimakas lisääntyminen.
Viimeisin huomio on kyllä kummallinen. klo7 voin lopettaa raportoinnin tähän. Mukava kokemus, työ-yöstä. Varovasti ajelen kotiin nukkumaan yhtä kokemusta rikkaampana.
edit klo12.12 Heräsin. Kotimatka sujui hyvin, 20 minuutin ajo autolla vaati kyllä keskittymistä. Joku on sanonut, että väsyneenä ajo vastaa humalassa ajoa. Humalassa en ole ajanut koskaan, mutta ajo tuntui epätodelliselta.
Radio pauhasi, söin karkkeja ja aktiivisesti ajattelin pysyväni hereillä ja tiellä. Uni tuli kohtalaisen hyvin (siis onneksi vasta kotona), tosin välillä kävin hereillä. Nyt olen ihan virkeä, mikrossa lämpenee broileria ja riisiä, otan pyörän ja lähden pyöräilemään, aurinkoon!

yö-työtä ja riippuvaisuutta

2009-06-24T07:10:00.004+03:00

kanat Katajavuorelta

Ensi yönä teen elämäni ensimmäisen työ-yön. Ensimmänen työ-yö oli tapahtua jo reilut parikymmentä vuotta sitten, ensimmäisessä oikeassa työpaikassani, Päivärinteen sairaalassa. Silloin kieltäydyin, olisihan työ-yöhön joutunut hoitoalalle täysin kouluttamaton nuori nainen, vastuuseen yhdestä osastosta yhden yön ajaksi. Näin jälkeenpäin ajatellen ihmettelen, mitä yötyön ehdottajalla päässään liikkui.

Tämän yö-työn teen toisen kaverina, ihan kokeillakseni miten yön työssä jaksan. Saas nähdä, miten tämän päivän suunnitelmat: liikuntaa, hyvä syönti ja pitkät päiväunet, onnistuu. Aurinkokin lämpimästi paistaa, voisikohan sitä nukkua vaikka pihalla bikineissään? (eihän mulla ole edes bikineitä). Pitäisiköhän työ-yöhön ostaa energiajuomia, vai riittääkö pelkkä kahvi ja mukava ohjaaja-kaveri? Facebookissa kun ei saisi roikkua, ehkä blogeilua ei ole kielletty. No, onhan onneksi pyykkäämistä ja wc-siivouksia, kenties vielä jotain muutakin. Ehkä raportoin asiasta yöllä...

Yhdellä asukkaalla on riippuvaisuus häiriö. Hän on kehittänyt riippuvaisuuden minuun tämän muutaman kuukauden aikana. Keskustelimme vastaavan ohjaajan kanssa siitä, ja tavastani käsitellä asiaa. Ohjaaja sanoi, että hän ei kestäisi jatkuvasti riippuvaa asukasta ja epäili, etten itsekään sitä pidemälle jaksaisi. Asukas varmistelee useaan kertaan ruoka- ja kahviaikoja, kovalla äänellä vaatien huomiota. Oma tapani on keskustella asukkaan kanssa, yrittää saada hänet rauhoittumaan ja tehdä sopimuksia siitä, ettei hän enää asiasta kysyisi. Joskus siinä onnistuu hetkeksi, joskus pidemmäksi aikaan ja yleensä ei ollenkaan. Vaki ohjaajien tapa on kovempi, sanallisesti -tai ainakin minun mielestäni se tuntuu siltä. Tässä onkin mielestäni haastetta, löytää itselleen tapa toimia ja tehdä, kuitenkin pysyen tiimin keskinäisissä sopimuksissa ja tavoissa. Olen kokenut vieraaksi -ainakin toistaiseksi- "kovan" puhuttelutavan, ehkä aika toisi siihenkin muutoksen. Haluaisinko sitä, en tiedä. Mutta ymmärän kyllä, että näille asukkaille on rajat pidettävä, muutenhan kaikki olisi yhtä hullunmyllyä.

juhlavia päiviä

2009-06-21T11:13:00.004+03:00

Juhlistakoon Juhannuksen onnistunutta juhlintaa nuoruuden ystäväni kotitilalta kuva komeasta Pikku-Prinssistä.

Mikä tekee juhlasta Juhlan? Eilen Verneri iloitsi vielä autossa istuessaan : Titu, katso minä olen nyt täällä! Juhannuksen kotakekkerit olivat mukava tapahtuma pienelle pojalle: Tänään on juhlapäivä! Mieltä kiinnosti niin monet asiat, ettei ennättänyt kaikkeen edes kunnolla keskittyä. Oli kotakekkerit, hiilien sytyttämistä, tavaroiden viemistä kotaan, mönkijäisellä ajot, mönkijäis-lehtien tarkastelut Maurin kanssa, täytekakun koristelua ja paljon, paljon hyviä keskejä (=keksi)...

On ihanaa katsoa lapsen innostusta. Aitoa iloa ja naurua, oikeita tunteita. Mitään suodattamatta.

Tohina ja tekeminen tuntui hyvältä, perheen lähdettyä oli juhlava mieli. Juhannus oli todellakin juhlapäivä!

Joskus kuvittelin, että ihminen tarvitsee laiskaa olemista rentoutuakseen. Onneksi olen hiljalleen oppinut, että tekeminenkin rentouttaa, kunhan touhuaa rennoin mielin liikoja suorittamatta. Hyväksi keinoksi itselleni olen hokenut kiireisen olon yllättäessä "mantran" : ei ole mihinkään kiirettä, ei ole mihinkään kiirettä. Näin tavalliset kotityöt ja pienet touhut ovat hiljalleen alkaneet tuntua rennoilta ja mukavilta tekemisiltä -ei enää niinkään pakkopullalta.

Tänään kyllä aion olla. Ihan vaan laiskasti ja rennosti. Luettavana on Torey Haydenin kirja Tiikerin lapsi, ja sitä ei millään malttaisi päästää käsistään. Mies onneksi puuhailee ulkona, kunhan huolehdin ruuan, niin voin rauhassa lukea ja nauttia olemisestakin. Tekemisen ja olemisen tasapainoilua.

koivunoksia ja grillimakkaraa

2009-06-19T19:45:00.004+03:00

Pitää nyt varmaan kirjoittaa jotain enemmän Juhannus-aiheista, kun tuo aamulla kirjoittettu oli hiukan hulluttelua.

Tosin, kovin on vähäinen tämä Juhannuksen tunnelma, jos se säästä on kiinni. Pilvinen ja kylmä sää ei juurikaan houkuttele ulos, tosin perinteinen torireissu miehen kanssa tehtiin. Suolaisen hintaisia uusia perunoita ja kotimaisia mansikoita. Uudet perunat maistuivat hyviltä lohen ja voisipulikastikkeen kanssa, mansikkakakku hellittelee makuhermoja huomenna pikkuPikkusiskon kyläillessä perheineen -ihanine pienine poikineen. Kauppahallista lähti mukaan myös lohta ja savuporoa, ensimmäinen rouvan herkkua, jälkimmäinen miehen. Lohta möivät miehen mieleiset myyjättäret (kauniit ja nuoret), poroa sensijaan hyvin jo vanhat miehet (enhän minä ihan niin vanhoista pidä..:)

Ehkä huomenna Juhannus tuntuu juhlalta, pidämme kota-kekkerit. Taloyhtiön pihassa on kota, jossa voisi periaatteessa tulistella, muttei voi. Veto grilli-kyhäelmälle on niin huono, että savu jää haahuilemaan sisälle ja pienenkin hetken jälkeen haisee savulle kaikki, vaatteineen päivineen. Onneksi sain idean käyttää grillihiiliä, silloinhan ei savuamisen ongelmaa ole. Vernerin ja isompienkin poikien mieleen on makkarat, lisäksi pasta-fetajuusto salaattia, ruisleipäkolmioita. Evästä jonka voi syödä alkeellisissa kota olosuhteissa. Mansikkaisen täytekakun nautimme tietenkin sisällä, jos nyt ei kovin alan tekemään mieli nokipannukahvetta ... tosin se ei taida keittyä hiilillä?

Juhannus-saunan mies juhlisti hakemalla pienen nipun koivunoksia. Ihana tuoksu! Vastaa tai vihtaa en osaa kaupunkisaunassa käyttää, se kuuluu mökin juhannukseen.

Mukavaa Juhannusta Sinulle, yöttömän yön juhlaa !

Minä en jaksane yötöntä yötä hereillä juhlia,

toivon itselleni leppoisia unia.

Juhlikoon nuoremmat ja virkeämmät.

kadonnut etsimässä

2009-06-19T06:08:00.005+03:00

Tässä sitä nyt aamuvarhaisella istutaan koneen ääressä. Aamuna, jolloin saisi nukkua hiukan pidempään. Silmät kirkkaina, eikä väsytä lainkaan. Juhannusaattoaamu.

Jonnekin on kadonnut kirjoittamisen -jokin. Ei välttämättä halu, sillä ajatuksia, ideoita putkahtelee päähäni kyllä, mutta sen ajan ja sen keskittymisen löytäminen joka nämä ideat, ajatukset siirtäisi muidenkin luettavaksi, on hukassa. Niin on myöskin muiden blogien lueskelu ja etenkin kaikkien ihanuuksien kommentointi jäänyt jonnekin. Onko se tämä kesä? Onko se tämä uusi elämän tilanne, mahdollinen uusi suunta.

Luulen niin, että tämä uusi "työ" (vahvasti sitaateissa) vie nyt mielenkiinnon ja voimat, niin ettei aikaa ja jaksamista riitä juurikaan muuhun. Sitä en valita, olen onnellinen vaikka välillä väsynyt. Väsynyt fyysiseen puurtamiseen (on se hullu, tekee ihan oikeasti tohinalla töitä, vaikkei tarvitsisi niin pingoittaa) ja väsynyt uusiin tilanteisiin ja kohtaamisiin.

Kaksi kuukautta takana pitkäaikaista mielenterveystukea tarvitsevien palvelukodissa. Vielä kuukausi jäljellä. Ensimmäinen kuukausi oli yllättävän rankka. Rutiinien oppiminen vei voimia, ja ehkä alkuun tuli huhkittuakin liikaa. Niin, pitäähän sitä näyttää, että tämä tyttö tekee.... :) Asukkaiden tapojen oppiminen ja oikeiden kommunikaatio tapojen löytäminen on haastavaa ja mielenkiintoista. Jotain ihan pikkiriikkisen olen oppinut, ja joitain pieniä onnistumisen hetkiäkin kokenut. On palkitsevaa nähdä pienen pieni onnellisuuden pilkahdus sairaan asukkaan silmissä. Palkitsevaa on löytää myös omia työtapoja ja keinoja, miten pitää asioita "hyppysissä". Hyvinhän toiminta on samanlaista kuin lapsien kanssa, mutta sairaan mieli on monimutkainen ja hyvin, hyvin hajanainen.

Sen ainakin olen oppinut, ettei ihan pienistä kannata valittaa jos on kutakuinkin terve. Psyykkisesti. Paljon on onnellisuuteen aihetta!

Yksi asukas kirjoittelee runoja. Pääosin ruokien, kasvien, tupakkamerkkien nimiä, mutta tämä runo sai hymyn huulille. Selkeällä käsialalla kirjoitettuna koko A4 täyteen. (tähän runoa lyhennetty)

HULLU HULLU HULLU
HULLU HULLU
HULLU HULLU HULLU
HULLU
IHAN ILMIELÄVÄ HULLU
HULLU HULLU HULLU
HULLU HULLU HULLU
HULLU

minulle on sana HULLU saanut ihan uuden merkityksen.

olen ja teen

2009-06-14T19:36:00.004+03:00

Tänään sunnuntaina olen ollut yllättävän tekevä. Tulin siihen tulokseen, että tekemisen määrä on kutakuinkin vakio, ja kun joskus osaan olla ja laiskotella, toisinaan tulee näitä päiviä jolloin asiat tapahtuvat tehokkaasti ja mielekkäästi.

On mukava olla tehokkaana, kun tekeminen tuntuu mielekkäältä. Joitakin asioita on tietenkin pakko tehdä, vaikka tuntuisi kuinka epämiellyttävältä. Tekemiseni on yleensä suorittamista, tehokkaasti ja nopeasti. Opettelen hidastamaan. Tekemään vähemmän tehokkaammin. Mitä siitä, jos aikaa meneekin enemmän. Tämä on joskus kyllä vaikeaa, suorittaja iskee niin herkästi kaikkeen. Silloin pitää vain hengähtää, olla -ja jatkaa rauhassa.

Hassua, miten tätä elämää ja elämistä oppii vasta nyt, kun olen puolessa välissä (arviolta) -keski-iässä. Oivaltaa asioita, miettii syitä ja niiden seurauksia. Osaa jo hiukan armahtaa itseään ja toisia. Ei vaadi niin paljon ja on vähempään tyytyväinen.

Tänään sain sen aina niin sekaisen vaatekaappini järjestykseen, ja sukillekin löysin parit. Vaatekaapin järjestäminen on minulle aina ollut vaikea ja haastava asia, sen järjestelyä siirrän, siirrän ja siirrän. Jos aloitan järjestelyn, niin viimeistään sukkien kohdalla menetän hermoni ja malttini, ja ne jäävät suloiseen sekamelskaan. Jostain syystä tänään kaikki sujui sutjakkaasti, rennosti. Olipa nautinto katsoa järjestäytyneitä vaatteita koreissaan.

Jotenkin blogin kirjoittaminen ja muiden lukeminen on jäänyt vähiin viimeaikoina. Kesä vie osan huomiosta, kuten myös työkokeilu. Molemmat ovat miellyttäviä ja mukavia asioita. Kesä voisi tosin olla hiukan jo lämpimämpi. Työkokeilu vahvistaa edelleen aikomusta kouluttaa itsensä lähihoitajaksi. Vaikka työ joskus rasittaa, väsyttää - se silloin tällöin antaa ihania pilkahduksia apuna olemisesta ja onnistumisesta.

Vaikka mitäs vähemmän lämpimästä ja enemmän kosteasta kesästä - rakastan ukkosilmoja, ja tänäänkin sauvakävely reilussa vesisateessa tuntui hyvältä. Vettä valuvana, silmälasit huurussa ja märkinä, t-paita märkänä liimautuneena ihoon .... lämpimään saunaan... AH!

ei ennätä olla lähellä

2009-06-06T08:23:00.002+03:00

Olisikohan samaa mieltä kulujen karsijat tekemisistään, jos viettäisivät itse aikaa hoidettavana.

Kiireinen henkilökunta yrittäisi pitää perusasiat kunnossa:
ruuan, siisteyden, puhtauden, lääkinnällisen hoidon.
Joskus hoitaja olisi ollut töissä aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan, puurtaen ja tehden.
Kulujen karsija makaisi sängyssään tai istuisi oleskelutilassa,
eikä kukaan ennättäisi sanoa sanaakaan.
Ei ennättäisi kysyä kuulumisia.
Ei ennättäisi kertoa päivän sanomia lehdestä.
Ei ennättäisi avata televisiota, kun ei kulujen karsija siihen itse pystyisi.
Istuisi tai makaisi vain, ja kuuntelisi kiireisiä askelia.

Onhan toki kulujen karsija joskus vanha,
tai saattaa jopa sairastua mieleltään.

Ehkä hän ei silloin haluaisi istua käytävällä
ja mitata hitaasti kulkevaa aikaa
kellon kanssa.

Ehkä silloin olisi mukava,
jos se yksi hoitaja olisi lisää,
jolla olisi aikaa istua ja jutella.
Ehkä silloin ennättäisi
12 tuntisen työpäivän tekijä
hetken huokaista päivän touhujen välillä,
jutella ja jopa hymyillä.
Koskettaa kädellä
ja olla lähellä.

rappusilla

2009-06-04T06:56:00.003+03:00

Lomailu mökillä sujui sutjakkaasti ja rentouttavasti. Toukokuun viimeiseen viikkoon eivät rakkaat ystäväni -sääsket, olleet vielä heränneet. Ininät, pistokset ja kutiavat patit eivät häirinneet. Se oli ihanaa se, varsinkin kun muuten oli kutakuinkin lämmintä ja ilman pipoa ja villasukkia pärjäsi vallan mainiosti.

On ihana, että harrastuksiimme on nykyään tullut samoilu mökin ympäristössä. Läheltähän löytyy upeat Korouoman reitit, Auttiköngäs ja muutkin vaaramaisemat. Käveltiin -alamäkeä vähän helpommin ja ylämäkeä puuskuttaen- ja ajeltiin mönkijällä. Metsäautoteillä mönkijä olikin helpompi kulkuväline autoon verrattuna. Tekipä mies minulle ihan oman mönkijä reitin, omille mailleen tietenkin. Siinä sai kieli keskellä suuta ajella, ja kokeilla miten hankalista paikosta ko. kapistus pääseekään. Hassua, miten mieli nollaantuu pärisevän liikkujan kanssa, ja kovempaan vauhtiin päästessä suu vääntyy väkisin hymyyn.

Olen harmitellut sitä, ettei tämän kevään ohjelmaan kuulu etelänmatkaa, mutta sekin minulle tämän lomaviikon aikana annettiin :) Olimme pienen järven rannalla, aurinko paistoi täydeltä terältä, ei tuulta, ei ötököitä. Silmät kiinni ja kuvittelin itseni lämpimälle hiekkarannalle. Bikinit vain puuttui, muuten olo oli lämmin ja onnellinen.

Satoikin ja tuuli myrskyn voimalla parina päivänä. Onneksi. Silloin sain lukea mielenkiintoisia kirjoja (mm. Stefan Merril Block : Unohdettujen tarinoiden kirja. SUOSITTELEN!), nukkua päiväunia ja käytyä Pentikillä. Pentik-mäellä oli muuten tosi upea mosaiikkityö osana Anu Pentik Galleriaa.

Mikäs oli lomaillessa -istuskelin sunnuntain päiväsaunan jälkeen pyyhkeineni mökin rappusilla, aurinko paistoi ja kahvi maistui hyvältä. Pieniä onnen hetkiä.

... elämää vapaan putoamisen tilassa

2009-05-30T21:22:00.003+03:00

Uupumus on syvimmiltään itsensä hylkäämistä

...

Luovuus on elämää vapaan putoamisen tilassa.

...

Välttämällä jatkuvasti sellaista, mikä pelottaa,
ja tekemällä loputtomasti vain sellaista,
minkä hallitsee,
ihminen menettää elämänsä.

Tommy Hellsten
Odota, kuuntele
Sanoja elämän keskeltä
Kuvassa Pia Kianne, lasipalloja

... ihmisen arvokkain ominaisuus

2009-05-28T21:17:00.003+03:00

Elämässä kuuluu ryvettyä.
Siinä kuuluu särkyä,
eksyä
ja olla ymmällä

...

Ihmisen arvokkain ominaisuus
on
hänen heikkoutensa

...

Monet ajattelevat,
että viha on rakkauden vastakohta,
mutta he erehtyvät.
Viha
on
rakkauden
toiset kasvot.

...

Vahvalla ihmisellä
on varaa olla
heikko.

...

Tommy Hellsten
Odota, kuuntele
Sanoja elämän keskellä

Kuvassa Pia Kianne, lasipallot

...läsnä itselleen ja muille

2009-05-26T20:19:00.003+03:00

Kun alamme tehdä sellaista, mikä pelottaa,
menetämme hallinnan tunteen.
Tämä on parasta, mitä meille voi tapahtua,
jos hallinnan pyrkimys on tukahduttanut
kasvumme ja elämämme.

...

Läsnä itselleen ja muille on vain hän,
jolla on aikaa.

...

Koti on paikka,
joka muodostuu sinne,
missä joku on läsnä.

...

Nöyryys ei ole itsensä mitätöimistä
vaan itsensä tuntemista.

...

Kun tietoa on liikaa, pää käy ylen raskaaksi.
Ainoa toivo on silloin,
että pää käy niin raskaaksi,
että se alkaa painua vasten rintaa
ja silmät näkevät taas sydämen.

...

Tommy Hellsten
Odota, kuuntele
Sanoja elämän keskeltä

Kuvassa Pia Kianne, lasipallot

... voi lopettaa täydellisyyden vaatimisen myös muilta

2009-05-24T20:11:00.003+03:00

Muutoksessa on aina vastavoimia.
Mitä rohkeammin muutut,
sitä enemmän uhkaat kaikkea sitä, minkä varassa ennen olit.

...

Kaikkeen todelliseen kasvuun liittyy nöyryys.
Niinpä inhimillinen kasvu ei olekaan kasvamista suuremmaksi,
vaan pienemmäksi.
Se on omaan keskeneräisyyteen tutustumista
ja sitä, että oppii antamaan itselleen anteeksi
-rakastamaan itseään.

...
Kun ymmärtää, että on itse keskeneräinen
ja rikkinäinen,
voi lopettaa täydellisyyden vaatimisen myös muilta.

...
Joka uskoo unelmiinsa,
alkaa kasvaa niitä kohti.

...

Kasvu ja muutos tekevät mahdottomasta vaikeaa.
Se, mikä on tuntunut täysin ylivoimaiselta,
tulee niiden myötä mahdolliseksi.

...

Tommy Hellsten
Odota, kuuntele
Sanoja elämän keskeltä

kuvassa Pia Kianne, lasipalloja

lomalla.

2009-05-22T21:47:00.005+03:00

... lomailee viikon mökillä.
... halailee puita
... samoilee metsissä
... kuuntelee kesää
... lämmittelee saunaa
... päristelee mönkijällä
... haistelee maan tuoksuja
... on hiljaa
... puhuu
... valokuvaa (pitäähän jo jotain uuttakin saada!!!!)
... ja ennenkaikkea on ilman tietokonetta ja nettiä
(joitain ajatuksia ennakoiden ajastettuna, ettei vaan kellään tuu ikävä *virnistää*)

hauskaa viikkoa!
toivottavasti eteläisessä Lapissa on jo aavistus kesää,
ja hyvin vähän sääskiä.

toivottavasti pipon voi kuitenkin jättää pois.
ja villasukat.

hei, minä tulin taas

2009-05-22T19:46:00.004+03:00

Ajelin aamulla töihin, sairaslomapäivien jälkeen. Aurinko pilkotti pilvien lomasta, ilmassa tuoksui sade. Hymyilin.

Entisessä elämässä ( lue: kaupallisen puolen esimies- ja suunnittelijatehtävissä) olisi aamullinen töihin meno loman jälkeen ollut ahdistavaa. Työt tekemättöminä pöydillä, uudet kiireet ja projektit siihen päälle.

Lomalle lähtiessä oli ahdistus siitä, että saa pöydän puhtaaksi lomaillakseen kevyin mielin. Viimeisen työpäivän stressi -kenties tuttua? Lomalta tullessa ahdistus niistä kaikista selvitettävistä ja tekemättömistä asioista, joita kukaan ei ole puolestasi tehnyt. Vaikka olisit niin pyytänyt.

Ei olleet töihin mennessä asukkaat pesuhuoneessa pyllyt paljaina odottamassa suihkutusta

meidäthän pestiin viikko sitten

Ei olleet huoneet siivoamattomina

ne on siivottu viikko sitten

Ei ollut nälkäisiä ruokkimattomia. Ei ollut viikon pyykkejä pesemättöminä, sänkyjä petaamattomina.

Aamu aloitettiin ihan niinkuin mikä tahansa aamu. Oli pesty ja siivottu. Vaikka olisin ollut kuukauden pois. Oli vain tämän päivän työt.

Mikä autuas tunne.

ja sain vielä muutaman iloisen ilmeen ja hymyn, kun tulin taas.

muistamattomia menneitä

2009-05-21T19:12:00.003+03:00

Tekstiviestissä tänään kysyttiin, mitä minulle kuuluu. Viestin kirjoittajan nimi ei soittanut mitään kelloa, vaikka hänen kellojaan olin kuulemma soitellut viimeaikoina.

Pyysin täsmennystä, ja kirjoittaja oli tuttava lähes 20 vuoden takaa. Hänen mielestään me olimme seurustelleet -itse en asiaa niin muistanut. No, en muistanut kyllä koko ihmistä. Ehkä pieni hämärä muistikuva tuli, kun aikansa pinnisti. Ehkä tällä perusteella ns. seurustelu oli yksipuolista -tai sitten minut on vallannut täydellinen muistamattomuus. Mutta ehkä mistään elämää suuremmasta rakkaudesta ei ole voinut olla kysymys, koska muistamattomuuteni on tätä luokkaa.

Hän siis kaipaili perääni vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kohteliaasti kerroin olevani onnellinen ja naimisissa, eikä suunnitelmiini kuulu kummankaan näiden asioiden muuttaminen millään muotoa.

Kyllähän minäkin joskus muistelen lapsuuden ja nuoruuden ihastuksia. Yritän tavoittaa niitä jännittäviä tunteita, sitä kummallista värinää. Muistatko? Minusta on ihanaa muistaa myös ne tunteet, jotka oma mieheni herätti minussa aikonaan. Siinä juuri, sohvalla istuessamme. Se jännitys ja ihastus muuttui rakastumiseksi -hiljalleen vuosien saatossa rakastamiseksi.

uupumuksesta sankaruuteen

2009-05-21T12:33:00.005+03:00

... ei enää näe, missä mennään, kun menee niin lujaa. Kaikkein pahinta on, ettei enää näe itseään. Ei ole aikaa tunnistaa väsymystään. Ja kun ei ole aikaa tunnistaa väsymystään, syntyy riski että uupuu. Uupumus syntyy juuri siitä, ettei näe väsymystään. Silloinhan ei suo itselleen lepoa ....

... Lepo syntyy siitä, että saa olla. Siitä, ettei ainoakaan minuutti sojota mihinkään suuntaan. Lepoa on se, että makaan paikallani ja annan auringon lohduttaa.

... Tajuan myös, etten voi luoda ellen uudistu. Ymmärän, että minun tulee olla yhteistyössä alitajuntani kanssa. Antaa sen tehdä työtä puolestani. Se tapahtuu, kun irrotan otteeeni ja päästän kaiken mnemään. Lopetan ponnistelun ja asioiden suunnittelun. Olen vain. Ja jos teen jotain, teen vain sellaista, josta suuresti nautin.

... Pitää uskoa itseensä ja tekemiseensä, vaikkei mikään vielä viittaa mestaruuteen. Mestaruus tulee ajan myötä, ajan ja sitoutuneisuuden, sinnikkään opettelemisen, nöyrtymisen ja kenties jopa nöyryytetyksi tulemisen kautta. Mestaruus tulee sinne, missä ihminen vuodesta toiseen jaksaa uskoa sisäiseen näkyynsä, vaikka häntä kriitikot pilkkaisivatkin. Se on sankaruutta. Sankari on se joka uskoo sisimmässään olevaa väkyä enemmän kuin sitä, mitä muut häneltä odottavat tai mikä on sovinnaista. Sankaruus syntyy sinne, missä on rohkeutta seistä yksin. Sankari on ihminen, joka uskaltaa syntyä syvältä, tulla niin omaksi itsekseen, että se pelottaa muita.

... Me aikuiset emme enää osaa olla läsnä tässä ja nyt. Me ajamme jotain takaa. Me elämme "sitten kun". Olemme ponnahtaneet pois siitä ainoasta hetkestä, jossa elämä olisi elettävissä: hetkestä tässä ja nyt. Meillä on aina kiire. Kiire on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Pitäisi olla jo tekemässä seuraavaa asiaa. Sille mikä on tässä ja nyt, ei ole aikaa.

... Mitään muuta hetkeä ei ole kuin tämä hetki, juuri tässä. Siksi ihmisen onnellisuutta mittaa hänen kykynsä elää tässä hetkessä. Jos ei suostu ja opi tarttumaan tähän hetkeen, ei yksinkertaisesti elä. Selviää vain hengissä.

...Joku on sanonut, että ihminen, joka ei halua kohdata menneisyyttään, elää siinä. Itsenstä tiedostaminen vapauttaa menneisyydestä ja antaa ihmiselle kyvyn elää tietoisena paitsi itsestään myös muista. Tiedostaminen vapauttaa olemaan läsnä tässä ja nyt.

... Mikä viime kädessä on elämässä tärkeää? Mikä olisi kaikkein luotettavin ohjenuora kun pohtii, että mihin aikansa käyttää? Ihmisen tulee singota elämänsä syvimmän elämäntuntonsa perään. Näin on tapanani sanoa. Se tarkoittaa, että pitää paitsi kuunnella syvintä olemustaan, keskustaa, myös toimia siitä syntyneiden näkyjen ja oivallusten pohjalta. Eläm pitää ottaa tosissaan, niin tosissaan, ettei anna sen valua turhanpäiväisyyksiin. Pitää olla valmis rajuihinkin leikkauksiin, rohkeisiin valintoihin, astua maastoon jossa ei ole jalanjälkiä. Pitää uskaltaa luopua sovinnaisesta, tehdä se minkä sisimmässään tietää oikeaksi, siitä huolimatta ettei kukaan ymmärrä ja hyväksy. Pitää uskaltaa olla hullu muiden silmissä. Näin syntyy sankaruutta ja näin tehdään sankareita.

otteet:
Tommy Hellsten
Pysähdy -olet jo perillä
12 oivalluksen polku

kutsumus(ko)

2009-05-17T09:15:00.003+03:00

Pitääkö työhön olla kutsumus?

Onko sinulla omaan työhösi se?
Miten se nyt sitten määritelläänkään, kutsumus.

Onko hoivaamiseen, hoitamiseen työnä oltava kutsumus?

Missä se tuntuu, kuka sen antaa,

onko se jokin konkreettinen ääni päässä

vai vieno kuiskaus sydämessä?

Keskustelin tämänhetkisestä tilanteesta erään aiempiin työkuvioihini liittyneen markkinointi-ihmisen kanssa. Hän kysyi, onko minulla kutsumus hoiva-alalle. Jos minulla sitä ei ole, niin minun ei kannattaisi jatkaa vaan pysyä kaupallisella alalla.

Keskustelu herätti ajatuksia -kutsumuksestakin. Eikö voisi järjellisesti päättää vaihtavansa alaa työtilanteen mukaan? Jos jotain on jo tehnyt mielestään riittävästi, ja voisi oppia, kokea jotain uutta. Vaikka nyt ilman mitään Suurta Kutsumuksen Ääntä. Eipä minulla mitään suurta kutsumusta ole kaupanalallekaan ollut -töitä on vaan pitänyt tehdä jollain elääksensä.

Minusta myös myyjänä, edustajana, suunnittelijana olen ollut avuksi asiakkailleni, ja siitä olen nauttinut. Auttamisesta ja ongelmien ratkomisesta. Sitähän teen nytkin: asukkaalle ruokaa, juomaa, puhtautta, seuraa ja rajoja. Niin että heidän päivänsä olisi niin mahdollisimman hyvä, kuin se voi vain olla.

pakolaisia ja transvestiitteja

2009-05-11T08:18:00.006+03:00

pitkästä aikaa luin kirjan
jonka ääressä sain nauraa ääneen.

miika nousiaisen

vadelmavenepakolainen

kirja oli luettava heti loppuun,
kun ei osannut arvata
miten kansallisuustransvestiitin loppujen lopuksi käy.

Joskus itsestäkin tuntuu,
että voisi olla oikeasti ihan jotain muuta mitä itseasiassa onkaan.
Että olisi oikeasti tarkoitettu olemaan jotain muuta,
asumaan jossain muualla (vaikka edes hiukan lämpimämmässä)
ja kenties olemaan vaikka hiukan rikkaampi, kauniimpi, menestyneempi ... ja..... ja.... ja....

Tämä vadelmavenepakolainen ryhtyi toimiin,
ja lopputulos... mikäs se olikaan?

no, ehkä sittenkin olen tyytyväinen kylmään ja pimeään talveen,
ja siihen mitä juuri nyt on, ei niin rikkaana ja kauniina.
onhan meillä sentään kesä
ja toteamus siitä, ettei raha tee onnelliseksi.