torstai 23. kesäkuuta 2011

... elämän torilla.



lienee hyvä päivä päivittää blogia,
tammikuisen angstisen postauksen jälkeen näin juhannuksen kynnyksellä.

kevät on mennytkin niin kovin opiskelujen tahdittamana, väsymykseen saakka. Opiskelu on kyllä vienyt voimia, lisänä siihen ollut suhteellisen tiuha keikkatyö viikonloppuisin. Kuvitelmani "vaan" lähihoitajaksi opiskelusta, lähes heittämällä - on karissut matkan varrella. Se on ollut ihan totisinta totta, täyttä työtä. Mutta antoisaakin - oppia uusia asioita, huomata oppivansa ja ennenkaikkea kaikki uudet kontaktit, kaverit ja ystävät. Tämä rouva on melkeen niinkuin nuortunut - luulevat minua jopa 10 vuotta nuoremmaksi =) (ja arvannettekin että se tekee hyvää näin 40+ naiselle!)

olen saanut ihania uusia ystäviä - niin koulust  kuin täältä blogimaailmasta. Olen siitä erittäin onnellinen! Maailmani on avartunut, olen saanut uusia värejä värikarttaani!

nyt tuntuu siltä, että olen Elämäni Torilla. Odottelen mielenkiinnolla, mitä uutta näen ja koen elämässäni. Ystävänikin ovat muutoksien aalloilla  - välillä ihmettelen, mitähän onkaan meneillään. Elämä on siis liikkeessä, ja uskon positiivisen virran vievän ja kuljettavan.


 tällaisen tragheton kyydissa koin Venetsian matkani extreme-kokemuksen,
nopea Grande Canalen ylitys, kiikkerässä traghetossa seisten 
-minä joka pelkään nousemista tavalliseen soutuveneeseen  .... 

keväällä olen saanut tehdä kaksi matkaa, toisen ystäväni kanssa Venetsiaan ja toisen itsekseni Turkin Alanyaan. Molemmista kuvia kuvablogissani.  Molemmat olivat omanlaisiaan, eri tavalla virkistäviä. Venetsiassa saimme kävellä, kävellä ihania kujia ja kuvata, kuvata, kuvata! Neljä päivää olimme liikkeessä, joko kävellen tai vaparetolla. Venetsian rappeutuneet talot, kujien ja kanaalien tunnelma, vesikulkuneuvot vaparettosta traghettoon, antoivat minulle mahdollisuuden täydelliseen arjen unohtamiseen. Viikko Alanyassa sen sijaan tuntui ajattomalta ajalta - vailla aikatauluja, kelloa, mitään velvoitteita. Sielläkin sain tutustua uusiin ihmisiin, mielenkiintoisiin ja pirkistäviin.

kesäni kuluu töitä tehden - mutta onneksi työpaikkani on ihanalla paikalla, ja työmatkani pyöräillen mitä kaunein. Lisäksi työpaikka on kiinnostava, haastava ja työkaverit mitä parhaimpia! Juhannuksena saan viettää neljän päivän vapaan mökillä.

jospas vietänkin kesälomani tässä blogissa  - edes tätä virtuaalista...?

mukavaa juhannusta kaikille, mukavia hetkiä ja maukkaita makuja!

Ei kommentteja: