perjantai 29. helmikuuta 2008


Perjantai viettyi (onko tämä oikea sanonta) sangen ihanaisesti. Aamulla herättyäni reippaasti sauvakävelylle, raikastava suihku ja muut kaunistustoimenpiteet ja kaiman kanssa kaupungille.

Kahvila Coffee House tarjosi ihanat kahvit ja teet, kevyen raikkaan minttusuklaakakun ja pehmeät nojatuolit. Istua ja keskustella, nautiskella.

Niin, saa sitä sitten sauvakävellä ja uida, maistellaakseen kaiken maailman herkkuja. Kävellään ja nautitaan. Minullehan ei täydellinen kieltäytyminen ja tiukka ruokavalio sovellu lainkaan. Siitä ei seuraisi mitään muuta kuin muutaman viikon kuijotuksen jälkeen valtava repsahdus. Näin on parempi, hiukan nautintoja silloin ja tällöin. Harvoin. Mutta kuitenkin nauttien. btw. tänään armollinen vaaka näytti alhaisinta lukua tällä laihdutusjaksollani. Hienoa. Tosin monta kiloa, kävelylenkkiä, vesijuoksua on vielä edessä.


Galleriakierrostakin teimme kahden näyttelyn verran. Toinen Valveella -vai Valveessa?- Toby Glanvillen Finland Stations & Matti Kalkamon Vuoroin Vieraissa. Kuvat olivat kauniita. "Valon paluu oli aina ilon ja juhlinnan aihe; sen poissaolo ainainen surun lähde" Kalkamon teokset herätti ajatuksia. "Taiteilija haluaa teoksillaan antaa katsojalle valmiiksi pureskellun sijaan pitkään ja vaikeasti sulavaa koettavaa" Näistä myöhemmin kuvamosaiikki.



Galleria 5:ssä kävimme myös. Minua erityisesti puhutteli Maija Paavolan teos Jään toiselta puolelta. Teoksessa, sen värimaailmassa, muodossa oli jotain, joka vaikutti minuun. Olisipa tila ja olisipa rahat, niin työ olisi lähtenyt mukaani. Kannattaa käydä katsomassa ja viehättyä työn värien loistosta, valon leikistä.

Leikimme turistia, kuvasimme ja ihmettelimme. Miksi yhden talon kattoikkunoista eräs on reunustettu punaisella? Milloin pieni puutalo häviää kerrostalojen tieltä? Mitä ihmettä myydäänkään herkkukauppa Efesoksessa ?
---
Mitenkähän käy, saako kaima hamekangasta, vai uskaltautuuko kysymään ?

2 kommenttia:

Vicki Li kirjoitti...

Onko tuo punainen työ se "Jään toiselta puolen" ? Jos on, en yhtään ihmettele, että sinua puhutteli. Paljonko siitä pyydettiin? Paljonko ylipäätänsä olisit valmis maksamaan taiteesta?

Jos vielä joskus lähden Vietnamiin, otan ison laukun mukaan taiteen ostoa varten. Siellä on todella korkelaatuista taidetta ja kohtuuhintaan. Joka makuun.Lepppoisaa viikonloppua, Helinä!

titu kirjoitti...

Kuva on osa ko. työstä, hiukan käsiteltynä tosin. Hintaa tällä upealla työllä on 1400€.

Olisin varmaan valmis maksamaan tuon hinnan tuosta työstä, jos elämäntilanteeni olisi erilainen.

Minusta taiteen pitää puhutella, herättää. Tämä työ herätti voimakkaan tunteen, en tiedä miksi. Värit liukuivat koko työssä todella upeasti.

En omista "oikeaa taidetta" lainkaan, kehystytin sensijaan kauniisiin kehyksiin kopioit upean värisistä maalauksista.

Ehkä taidelainaamo voisi olla hyvä tapa taiteen hankkimiseen. Tosin täällä taidelainaamossa ei ollut yhtään teosta, joka olisi puhutellut ja herättänyt.

Kiitos sinulle samoin, vicki li!