Sunnuntain viimeisinä tunteina kaikki luovuus ja järkevät ajatukset olivat nousseet jo hallin kattoon, yritin vain tyhmän näköisenä hymyillä ja pitää puheet jotakuinkin järkevinä. Herpaantuuhan se ote, vähemmälläkin.Kengät ovat erityisen tärkeässä osassa messu-seisomisessa. Perjantai-aamulla jalassani oli kauniit korkeammat versiot, mutta päästyäni autolle saakka, jalkaan vaihtuivat pehmeät, ei niin naiselliset kengät.
Ihaillen katson messujen naisia, jotka jaksavat seistä urheasti naisellisissa korkokengissään, tosin joskus hymy vaikuttaa liiankin urhealta. Joillekuille myös messu illat ja yöt vaativat oman veronsa, niitä lajeja en kadehdi lainkaan. Sunnuntai aamun illan/yön/aamuyön tuoksuinen nais-henkilö-esittelijä ei ainakaan minun nenääni hyvältä tuntunut, eikä tainnut olokaan olla kovin hääppöinen. Voi, voi.Messuilla oleminen on sinällään ihan mukavaa ja antavaa. Tapaa paljon ihmisiä, erilaisia kysymyksiä etsien niihen vastauksia ja lisänä tutut, ystävät.
Toisaalta tämä väkimäärä hurisee päässä vielä jonkinaikaa, sunnuntai-iltana unen saanti oli vähän niin ja näin. (kukahan tänään nukkuu kunnon päiväunet?) Tämä messu-sessio saattoi olla muutekin tuottoisa, loppuviikosta neuvottelut uudesta työpaikasta jatkuvat. Haastetta ja tekemistä riittäisi, kilometrejä ja valtavasti uusia kontakteja. Toivotaan että työnantajan ja mahdollisen uuden työntekijän ajatukset kohtaavat ja sopimus syntyy.Näillä kuvilla en ehkä ihan pääse muotiblogin listoille, mutta kaapista löytyy kyllä otoksia joita voisi tähän ihanasti realistiseen elämään hymyillen ja huumorilla osaa ottaa. Rohkeita ihmisiä ja rohkeita otoksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti