Vesa Keskisen ympärillä oleva menestymisen merkit eivät ole kovin suomalaisia. Hänen linnamainen kotinsa, jota me köyhät voimme ihastella takorautatuoleilla istuen - herätti kysymyksiä. Miksi se kaikki on meille näytillä, pramilla? Menestys näkyy, eikä ole vaatimattomasti suomalaiseen tyyliin hillitysti piilossa. Onko se ärsyttävää, vai hakeudutaanko me voittajien seuraan?'
Onko Vesa Keskinen voittaja? Myynti kyläkaupassa on huimasti kehittynyt, vuodesta 1976 vuoden 1989 yli 20 miljoonan euron myyntiin - 2006 n. 170 milj. euron myyntiin. Onko tämä voittajan merkki?
Onko hänen yksityiselämänsä voittajan elämää?
Onko hän onnellinen?
Minä olen nyt onnellinen. Viimeyön sain nukkua omassa sängyssä, tänään saan syödä kotona tehtyä ruokaa ja eilen paistoi aurinko mansikoita poimiessani. Se riittää minulle.
3 kommenttia:
Heippa Helinä! Kyllä mullekin on maistunut omassa sängyssä nukkuminen ja kotoisten ruokien syönti. Itävallassa ja Saksassa on sängyt kovia ja pahinta ovat untuvatyynyt/ peitot , jotka joudun vaihdattamaan, kun en niitä kestä.
Mie en ole koskaan käynyt Tuurin Kyläkaupassa, pitäsisiköhän joskus käydä? Tosi on, että sikäläisen isännän tempaukset eivät tunnu ihan tasapainoisen ja onnellisen ihmisen tempaisuilta. Vai mistäpäs sitä kunkin onnen määrän tietää?
Vautsi, helinä, nyt vasta bongasin tuon sun videon. Olet ihan ittesi näköinen ja oloinen ( siis tekstiesi) Olet varmaankin aika samanikäinen mun kanssa. Mie täytän 49 marraskuussa. Onnittelut rohkeudesta, mua joskus ihmetyttää, kun ihmiset täällä on niin arkoja.Sitten tulin ajatelleeksi, että joillakin blogirooli poikkeaa reaalimaailmasta ja silloin onkin aika paha alkaa paljastelemaan. Mie olen mikä olen, myös blogillani.Paljon jätän kertomatta, mutta se mitä kerron, on aina totta. Halaus!
Vicki Li, kyläkauppa oli iso, ja täynnä tavaraa ostettavaksi. Vaikka en juurikaan mitään ostanut, niin sain kulumaan aikaa siellä parisen tuntia. Hintakuvaa minulla ei oikein jäänyt, no ostamani dödö oli 50 senttiä halvempaa kuin Prismassa. Siskon pojalle löytyi edullisesti Marimekon poistoja - siis ihan merkkitavaraakin.
Niin, sekin vielä että mitä itse kukin ajattelee onnen olevan- jollekin se voi olla mitattavissa rahassa - toiselle taas jotain muuta.
No, silloinhan tekstit ja naama ja jutut on ihan kohdillaan. Ikää mulla on syyskuussa 43. Samoilla kymmenillä siis ollaan :)
Mun blogi"rooli" on tällainen, kuin vieraissa olis. En tietenkään voi täällä tunnustaa kaikkein syvimpiä tuntojani - jo aiemman blogini aikaan minut saattoi yhdistää kirjoituksiin. Sen verran täytyy tunnustaa, että jossain ihan piilossa ja nurkassa on se täysin anonyymi-blogi, jossa voin sitten revitellä, potea masennukset ja vuodattaa syvimpiä tuntoja.
Ihan hyvin voin olla täällä omalla naamallanikin, olenhan sitä jatkuvasti töissä ja vapaa-ajallakin - ja olen sanojeni takana.
Lähetä kommentti