maanantai 12. tammikuuta 2009

Vastaus meemien sotaan osa 2.

Kuusi satunnaista asiaa itsestäni.

1. Tela

Olen suurpiirteinen. Minulla maalaus käy suurella telalla, nopeasti roiskien. Pienet piiperrykset ja viivasiveltimet nakkaan hetken yrittämisen jälkeen nurkaan. Näen suuret kokonaisuudet, en jaksa keskittyä liiallisen pieniin yksityiskohtiin. Olen suuruudessani ehkä hullukin, tosin liialliset yksityiskohdat saavat minut hulluuden partaalle.


2. Into

Olen innostaja. Innostan itseäni ja innostan toisia. Olen siis sopiva starttimoottori projekteihin, kunhan joku veisi ne loppuun saakka. Ideoita riittää, vaikka muille jakaa.


3. Kauneus

Etsin silmilläni kauneutta, haluan kuulla sitä korvillani. Löytämäni kauneus on joskus rumaa, sointujen pitää kyllä soida harmonisesti.

4. Työ

Elämässä minulle on ollut liiankin tärkeää työ. Olen hankkinut elantoni tekemällä töitä, kuitenkaan sillä rikastumatta. Työ on pitänyt minut kasassa, päiväni järjestyksessä, itsetuntoni pystyssä. Hyvä, että joskus näitä tukia huojutellaan -ja opin hakemaan rytmin muualtakin.


5. Ongelmat

Olen ratkaisija. Ongelmat johdattelevat minut etsimään ratkaisuja, toisia teitä ja tapoja. Keskustelen, pohdinkin ja esitän vaihtoehtoja -väsyksiin saakka. Omat ongelmani jäävät kyllä ratkaisematta.


6. Aurinko ja Meri.

Tarvitsen auringon lämpöä , valoa silmilleni ja meren hyväilyä iholleni.

Tästäkin kiitän Olematonta

Nyt pitäisi näiden kahden meemin antaa kiertää,
mutta kurkkailen blogeja -ja siellähän näyttää olevan tätä itsetutkiskelua harrastettu niin,
etten löydä -näin äkkiseltään haastettavaa .

Mutta yhden tiedän,
jospas Tuitsulilta löytyisi hetkinen,
kaiken muun tohinan lomassa

Ja sinäkin, joka et vielä ole haastetta saanut,
nappaa mukaasi.

Tämän haasteen säännöt:
1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.

5 kommenttia:

Tuitsuli kirjoitti...

Heips!

Vastasin haasteeseen. Kiitos, oli ihan piristävää :)

Lisää haasteita mulle!!

olematon kirjoitti...

Omien ongelmien ratkaisussa olennaista vaihtoehtojen näkeminen.

Toisten tilanteissa saattaa vaihtoehtojen näkeminen olla helpompaa kuin omien ongelmien edessä, koska olemme monesti kuolleessa kulmassa itseemme nähden, mutta joskus riittää sekin, että aidosti, odottavasti ja itselleen avoimesti kysyy, "Voisinko nähdä tämän asian/ongelman toisin?", sillä monesti meidät jumiuttaa tiettyihin ongelmallisuuksiin ja kuvioihin oma asenteemme, ettei tälle voi mitään. Olen jumissa yms..

ritaHelinä kirjoitti...

Tuitsuli, pidän mielessä... :)

Olematon,
juuri tätä avartumista tarvitsisi itsensä kanssa,
ulkopuolelle asettumista, ehkä niin näkisi ratkaisuja eikä vain ongelmia. Että ei omissa ratkaisussa urautuisi samoihin, tuttuihin vaan uskaltaisi uusille urille.

olematon kirjoitti...

Vastaukset ongelmiimme ovat meissä itsessämme, sillä me itse kannamme ongelmiamme kaikkialle.

Uuden näkökulman ongelmiin löytäminen vaatii ongelmasta luopumista ja sitä että uskaltaa antaa jonkin uuden (vastauksen) syntyä.

ritaHelinä kirjoitti...

Olematon,

löysin lauseestasi tämän:

Uuden löytäminen vaatii luopumista,
ja sitä että uskaltaa antaa uuden syntyä.

Kiitos tästä.