sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Sanoja rakkaudesta


Rakastettu koetteli rakastavaansa,
rakastiko hän tätä täydellisesti.
Niinpä hän kysyi tältä, miten hänen läsnäolonsa eroaa
hänen poissaolostaan.
Rakastava vastasi:
samoin kuin tiettämättömyys ja unohtaminen
eroavat
tuntemisesta ja muistamisesta.

Rakastavan silmien ja muistin välille
syntyi kiista.
Silmät nimittäin sanoivat,
että on parempi katsella
kuin muistella häntä.
Mutta muisti sanoi,
että muistaminen tuo vedet silmiin
ja sytyttää sydämen rakkauteen.

Kaksi on tulta, jotka lämmittävät
rakastavan rakkautta.
Toinen on tehty
haluista, nautinnoista ja ajatuksista.
Toinen koostuu
pelosta, murheesta, kyynelistä ja itkusta.

Rakastavalta kysyttiin:
Mistä rakkaus syntyy,
mistä se elää
ja mihin se kuolee?
Rakastava vastasi:
Rakkaus syntyy muistamisesta,
elää ymmärtämisestä
ja kuolee unohtamiseen.

Ramon Llull: Ylistän rakastettuani


Tämä kirja on ollut kirjahyllyssäni vuodesta 1984, ja hyvin harvoin se on käsiini kulkeutunut hankimisen jälkeen. Nyt se kulkeutui, kun yritin etsiä kauniita sanoja -joita mieleni ei suostunut juuri nyt tuottamaan.


Olen miettinyt sitä, miten parisuhteen saa pidettyä elävänä ja mielenkiintoisena vuosien saatossa? Kun se alun huuma ja rakastumisen tunne häältyy, suhde muuttuu ystävyydeksi ja arkipäiväksi. Kun on oppinut tuntemaan toisen niin hyvin, että tietää mitä toinen ajattelee ja mitä milloinkin seuraavaksi tekee.

Itse arvostan suhteessani turvallisuutta ja rakkautta, hyvää ystävyyttä. Pienet yllätykset ja arvaamattomat käänteet saavat joskus sitä pientä värettä aikaiseksi, jota ainakin nainen kaipaa -kenties mieskin.

Onko rakkaus ja rakastaminen tahdon asia
-vai pitääkö se tunne kantaa läpi elämän?
Entä jos se tunne loppuu, onko kaikki silloin loppu?

4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Tuota samaa olen viime aikoina mietiskellyt, kun niin monet ystäväpariskunnat ovat eronneet. Itse en kaipaa romantiikkaa tai tulisia tunteita. Luottamus, ystävyys ja se "että jaksetaan olla kilttejä toisillemme" riittää minulle - ja siinäkin on tavoitetta kerrakseen 25 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen ;-)

ritaHelinä kirjoitti...

Millan, juuri nämä eroavat parit lähipiiristä ovat saaneet miettimään omaa parisuhdetta. Lauseet tunteiden loppumisesta, siitä miten se rakkaus on jonnekin hävinnyt.
Ehkä se tunne häviääkin, mutta ei rakkaus -jos niin haluaa.
Itse olen tyytyväinen omaan suhteeseeni, sanasi luottamuksesta ja ystävyydestä pitävät paikkansa.

Tosin, tällaisena tunneihmisenä, joskus kaipaa jotain -ja silloin on yleensä itse keksittävä sitä jotain pientä, joka tuo säpinää arkeen.

Yleensä pienillä asioilla saa toisen iloiseksi, ja antaessaan saa sitä iloa ja säpinääkin takaisin.

helena kirjoitti...

"odotahan kun meille tulee arki", sanoi jo edesmennyt rakkaani aikoinaan eli 19v sitten, ei päästetty arkea meille, meidän piti mennä ensi vuonna naimisiin. Saimme elää 16,5 ihanaa, rakkaudentäyteistä vuotta, höystettynä pienellä torailulla tietenkin. Mikään ei pysy itsestään eli myös sen ihanan tunteen eteen pitää tehdä töitä, kosketus, hipaisu, suukko, arkipäivän yllärit jne. Tietenkin vasta sitten jos tahtoa löytyy, kahden aikuisen välinen liitto kun perustuu vapaaehtoisuuteen. On nää aika monimutkaisia juttuja....on ihan kuin toistaisin sun sanoja.

ritaHelinä kirjoitti...

Helena, sitä arkea ei saisi päästää mielestäni suhteeseen -vaikka arjessa eletäänkin. Ehkä se, että osaa nauttia niistä pienistä asioista, eikä odota jotain suurta kumppaniltaan.

Minun parhaimpia kukkasia mieheltäni on hänen töissään tekemä, paksulle puulistalle kaiverrettu RAKAS- teksti. Mitä enempää voi toivoa koillismaalaiselta -joskus jöröltä- mieheltä.

Rakkaus on mielestäni myös tahto-tila. Jos haluan rakastaa, näen sen eteen vaivaa, teen tekoja joka kannattaa rakkkautta yli arjen harmaan.

on se monimutkaista, mutta ihanaa:)