Yleensä en pidä itsestäni valokuvissa, milloin näytän lihavalta, milloin en ole osannut hymyillä, milloin hiukset on huonosti, milloin toiset ovat pienempiä, milloin vaatteet ovat rytyssä .... milloin siis mitenkin.
Otsakepalkin kuva on minulle merkityksellinen. Voin katsoa sitä levollisin mielin. Siinä on minulle monta tärkeää asiaa.
On se lapsuuteni ympäristö, mistä minulla on ensimmäisiä muistikuvia. Nämä punaiset tiiliseinät, pitkä kerrostalorakennus -sen takana oleva metsä. Se metsä tuntui lapsena niin suurelta ja jopa pelottavalta -nyt sen näkee pienenä ja vaatimattomana. Pelottavankin metsän siimeksestä löytyi aina kauniita metsätähtiä.
Tuohon aikaan lapsuudessani tapahtui ikäviäkin ja positiivisia asioita. Vanhempani erosivat, isin tyttö turhaan odotteli isäänsä lounaalle. Kun ei saanut viittä penniä, kuten aina -kävi sitten varastamassa lähikaupasta tikkarin. Isoäitini Kuusamosta ja äitini nuorin veli asuivat samassa asunnossa -siitä minulla on mukavia muistoja. Eno kun oli (ja on) varsinainen vipeltäjä. Asuimme samassa talossa senkin jälkeen, kun mummo muutti omaan asuntoonsa. Mummon makaronivelli oli hyvää, ja mummo tuoksui asuntoineen mummolta. Tiedäthän sen tuoksun?
Kuva viestii minulle rauhaa. Sopusointua itseni kanssa. Olen siinä sinut itseni ja menneisyyden kanssa. Monia merkityksiä, eikä vähimpänä se että kameran takana on äitini.
2 kommenttia:
Hieno kuva ja tarina!
Elämänläheisyys huokuu sinusta, menneisyydestäsi ja siitä, mitä sinusta on tullut.
Niin, onko se elämänläheisyyttä vai itsekeskeisyyttä ? ;)
Lähetä kommentti