tiistai 1. heinäkuuta 2008

Taitettuja kilometrejä - jonon jatkeena

Nyt sain toimimaan vihdoin viimein tämän läppärini - tai se huoltomies sen sai toimimaan. Sanoi ensin, että koneesta on mennyt kovalevy, ja siinä vaiheessa tarkistin takuuajan. Sehän oli voimassa, ja hain koneen kotiin. Aukaisin sen, ja hups- sehän toimi. Vaikka sille ei mitään oltu tehtykään - ja lääkkeenä olisi ollut kovalevyn vaihto. Epäilen vahvasti, että huoltoliike yritti saada myytyä työtä ja tavaraa - siihen liikkeeseen nyt en sitten enää varpaitani vie. Enkä koneitani. Laskuttikin vielä kahdesta tunnista - no ehkä puhuin hänen kanssaan puhelimessa sen toisen tunnin.

Ihanaa, että mokkulakin toimii! Nyt on iltojen ilona sitten blogiin kirjoittelu (voi siis lakata sen marinan siellä eteläisessä Suomessa :) , lisäksi vielä kuvankäsittely ohjelma, jotta kännykkäkuvista saan otoksia tännekin. Ehkä en kuitenkaan uuteen kuvablogiini: helinän hetkiä .

Reissu Keminmaalla (vai -ssa?) ja Kemissä tuli käytyä tänään. Oulu-Kemi väli on kyllä inhottava ajaa- sille tielle on yleensä eksynyt kaikki kaaharit ja muutenkin kahjot. Liikennettä riittää, matkailuautoja, asuntovaunuja, rekkoja. Olen tullut siihen tulokseen, että mitään järkeä ei ole ohittaa ja taas ohittaa - suosiolla jurnutan autollani rekkojen perässä 80-90 km/h. Mutta mitä vaarallisempia ohituksia tulee nähtyä, keltainen viivahan ei pidättele ketään. Minä ihan hyvin ennätän kotiin ja kotoa pois, annetaan muiden kaahailla.



Kävin lounaalla mennessä kauniissa paikassa: Merihelmi. Ruoka oli todella hyvää, ja maisemat mitä upeimmat. Kyllä kelpasi syödä ja nauttia merellisistä maisemista. Jos siis ajatte ohi, niin älkäätte ajako. Tänään ruoka oli maistuvaista, ja kerroinkin tarjoilijalle kokin olevan ihan oikeissa töissä - annoimme hänelle luvan jatkaa kokin uraansa.

Ei kommentteja: