keskiviikko 27. elokuuta 2008

kotiin jo ikävä

Mitä nyt tästäkin kuluneesta viikosta olen kostunut? Joku kumma alavire päällä, lienekö syynä flunssa - joka tuntuu jylläävän yhdellä ja toiselle, kenties sää. Ihan kuin olisi koti-ikävä. Omaa kotia, omaa tapaa viettää iltaansa, omaa rentoa olemista. Ja onhan sitä omaa rakasta miestäkin ikävä. 15-vuotis hääpäiväkin meni ihan eripuolilla Suomea.



Työn suhteen viikko on ollut tavallaan antoisa. Sain tehdä niitä asioita, joita täällä päässä tehdään. Arkirutiineita. Puhelimeen vastaamista. Asiakkaita. Antoisampaa olisi ollut, jos ideointia ja suunnittelua olisi ollut enemmän. Ehkei oma flunssan turruttama pää jaksanut enempää - hyvä siis näin.



On mukava tutustua työkavereihin, joita harvoin näkee. Onpahan helpompaa - hiukan jo tuttuna - keskustella puhelimessa ja vaihtaa kuulumisia. Ehkä se on parasta antia, tälle työmatkalle.



Kuinka sitä onkaan yksin omassa työssään - kentällä. Puuttuu vertaistuki - kahvihetkien hauskat hetket. Sanoikin eräs saman tyyppistä työtä tekevä, että on koko ajan "vieraalla" - aina pitää olla pätevä ja edustava. Sitä kahvihuoneen -joskus niin tarpeellista- vuodatusta ei ole kenenkään kanssa jakaa. Toisaalta - tämä on myös työni hyvä puoli, itsenäisyys.



Mikä nyt sitten olisikaan parasta? Sopivasti molempia, kenties.



Olen joka tapauksessa erittäin iloinen, että tämä matka päättyy vuorokauden vaihtuessa lauantaista sunnuntaihin. Siitäkin olisin iloinen, jos tämä flunssa päättyisi. Valitettavasti kuulostaa olevan sitkasta sorttia.


Ai niin,

se mua kyllä harmittaa

että pari etukäteen sovittua tapaamista jäi toteutumatta.

Olisi ollut mukava nähdä Helenaa ja Vicki Li:tä.

Jälkimmäiset varsin jännät olisi olleetkin,

lähes kuin sokkotreffit.


Tästä pääseekin nyt ehkä tähän järkevämpään osioon,

onko henkilöllisyyden paljastaminen -jollain tasolla- muuttanut suhtautumista tähän blogin kirjoittamiseen? Olisiko parempi, jos olisi kasvoton ja äänetön - ja saisi muodostaa itse oman mielikuvansa kirjoittajasta? Itse olen lukenut Näkymätöntä Tyttöä ennen kuvia ja videoita - ja ehkä muodostamani kuva muuttui kuvien ja erityisesti videoiden jälkeen. Mutta ehkä kuitenkin vieläkin mielenkiintoisemmaksi.


Toisaalta myös täysin anonyymit blogit antavat mielikuvitukselle rajaa, ja keskittyy olennaiseen. Sanoihin ja niiden merkityksiin. Ei niinkään ulkoiseen habitukseen. Toisaalta- voiko ääni ja kuva antaa jotain lisää, kirjoitetulle?

2 kommenttia:

maaretta kirjoitti...

reissaamisen toinen puoli on tuo haikean kirpeä ikävä jonnekin ja vähän irrallinen olo oudossa paikassa hotellihuoneessa. Toinen puoli on sitten se matkalla olo, pois arjesta, asioiden näkeminen etäämpää...Lähtö ja paluu, tärkeimmät asiat reissussa!

Minäkin olen reissannut työssäni paljon, tykkäsin siitä mutta aikansa kutakin. Nyt olen tyytyväinen kun ei tarvitse lähes viikottain olla lähdössä johonkin. Ennen tuntui että matkalauku oli aina pakattavana tai purettavan eteisessä

Toivottavasti olosi on jo parempi Reissunainen! Paketti suklaata ja lasi viiniä, pehmoiset sukat jalkaan ja käperry sänkyyn kirjan tai elokuvan kanssa. Minun resepti alakuloon, flunssaan ja kaikkeen muuhunkin alavireisyyteen.

Kohta olet kotona taas!

riittaHelinä kirjoitti...

Maaretta, oma työni on ollut tähän saakka paikallaan pysyvää, sama liike, samat perusasiat päivästä päivään. Haaveissani on ollut ainakin kokeilla liikkuvaa työtä, lähinnä siis edustajan työtä. Nyt on aika sille ja sen haaveen toteutumiselle. Minusta kiinnostavaa on nopeat, uudet kontaktit, vaihtuvat tilanteen ja kaikkien niiden asioiden tuomat haasteet.

Ei varmaan tätä muuten jaksaisi, jos se kotiinpaluu ei olisi miellyttävä ja mukava. Lähtemisessä oma pieni jännityksensä, paluussa oma hohtonsa.

Olo onneksi jo parempi, ja kotiintulo parantaa loput :)