Perhe on tiimi, kuka määrää tahdin?

jotain meni rikki,

vai nytkö vasta sen huomasimme ?

En minä kyllä oikeasti ymmärrä,
ja ymmärtääkö meistä tätä kukaan?

Nyt puhutaan yhteisöllisyydestä,
huudellaan sen perään.

Että toisiamme tervehtisimme,
niin naapureitamme,
koulutovereitamme,
työkavereita.

Hei oikeesti,
tämähän on se tapa, joka minulle on opetettu lapsena : sano päivää.

Edelleenkin tervehdin, niitäkin naapureita jotka yrittävät välttää katsekontaktin (mikä ihme siinäkin muka on, aikuiset ihmiset ?)
Tervehdin pihapiirissä liikkuvaa minulle tuntematontakin ihmistä - jos olisi niin, että sattuu etten muistakaan kaikkia taloyhtiössä asuvien kasvoja.
Tervehdin niitä lapsia ja nuoria, jotka pihapiirissä liikkuvat. Vaikka vain mulkaisisivat. Mutta tervehdin.

Viisaammat tietävät, että näin kuulun yhteisöön. Kotipiirin yhteisöön. Itse en ole osannut asiaa niin ajatella, minulle se on ollut hyviä tapoja.

Eikö tätä enää opeteta lapsille ja nuorille? Että sano päivää.

Onko meidän työelämämme sellaista, että se vaatii vanhemmilta kaiken mahdollisen, normaalin työajan ja paljon vielä sen päälle? Niiden isien ja äitien, joiden pitäisi olla kotona kasvattamassa lapsiaan, elämässä perheen elämää -ne raatavat ylitöitään, jotta olisivat tehokkaita ja jotta saisivat pitää työpaikkansa.

Niin, että kouluterveydenhoitajia lisää. Mitä tähänkin nyt sanoisi? Hyvähän se olisi - olihan minun kouluaikanani 70- ja 80-luvulla kouluterveyden hoitaja. Oli äitikin kyllä läsnä, vaikka oli useamman vuoden yksinhuoltajana kolmivuorotyössä.

Saako opettaja enää ottaa voimakkasti kantaa, kasvatusmielessä? Onko niin, että tätä kuoroa johtaa lapset ja nuoret? Siihen käsitykseen olen tullut, kun olen seurannut tapaa, millä lasten ja nuorten tahtipuikon mukaan perheet toimii. Tämä on kyllä rankka yleistys, tarkoituksellakin. Ehkä se vähä aika, mikä vanhemilla on tarjota lapsille, huonon omatunnon kanssa mennäänkin lasten ja nuorten tahtiin. Siinä sivussa hyvät tavat ja muu kasvatus unohtuu.

Lasta ei saa enää kurittaa. Edes kasvatusmielessä. Siitäkin saa sakkoja.

Eihän meillä ole enää autoriteettejä lainkaan. Meillä on tasa-arvoiset tiimit. Perhekin on tiimi, kaikessa tasavertaisuudessaan. Tässäkö meillä on tulos?

Tämä kirjoitus tuli kyllä melkoisen tunnekuohun vallassa kirjoitettua, ehkä nyt on sen surun ja hiljaisuuden jälkeinen viha. Paraskin minä ottamaan kantaa, nainen jolla ei ole lapsia kasvatettavanaan.

Mutta auttaako tämä ketään tai mitään? Auttaako ne kaikki radio- ja televisio-ohjelmat jotka käsittelevät asiaa? Auttaako viisaampien tiedot siitä, mikä on mennyt pieleen? Auttaako päättäjien hyvät ja pyhät lupaukset siitä, että jotain tehdään? Auttaako syyllisien etsintä?

mikä auttaa?

ja minusta järkyttävää tässä kaiken muun lisäksi on nämä viestit
- mitä ne meille kertovatkaan ?

- Raahen poliisi tutkii uhkausta Ruukin maatalousoppi- laitoksella.

Koulun pesutiloihin oli torstaiaamuna
jätetty lapulla uhkaus
järjestää ammuskelu 11:n aikaan, jos pesukone ei ole vapaana.

Yle.fi

Ehkä kaikki ei ole kasvatuksesta kiinni. Ihmisen mieli voi olla sairas. Kunpa huomaisimme lähimmäisemme, kunpa välittäisimme aidosti ja oikeasti - haluaisimme auttaa tarpeeksi ajoissa. Ei silloin, kun se on liian myöhäistä.