torstai 11. joulukuuta 2008

mikä on rikkauden mitta ?


Se, että pystyy olemaan paikallaan ja seurustelemaan itsensä kanssa,
sitä pidän parhaimpana todistuksena siitä,
että sielu on löytänyt rauhan.

Se, joka on kaikkialla,
ei ole missään.

Se, joka viettää koko elämänsä matkustellen,
saa tuttavia, mutta ei ystäviä.

Se haava ei parane, johon laitetaan kokoajan erilaisia kääreitä.

Ei se ole köyhä, joka omistaa vähän,
vaan se, joka haluaa aina vaan lisää.

Kysyt, mikä on rikkauden mitta?
Vastaan: se on rikkautta, että omistaa kaiken välttämättömän
ja katsoo että siinä on tarpeeksi.

Lucius Annaeus Senecan (4 e.Kr - 65 j.Kr)
kirjeistä ystävälleeen Luciliukselle.

Suomennos: Kjell Westö
Yhteishyvä 12 / 2008 "Suomalainen yksinäisyys"

5 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Viisaita ajatuksia. =)

Katja Tanskanen kirjoitti...

Nyt on kyllä minun ja Hallattaren välillä telepatiaa. Ihan säikähdin, kun avasin tämän kommenttilootan ja näin Hallattaren kommentin.

Vastaan silti kuten aioinkin:

Viisaita ajatuksia.

Sinä RITAHELINÄ olet valinnut juuri sellaisia ajatuksia, jotka allekirjoitan täysin.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Todella upeita ajatuksia, tää tuli just oikeaan aikaan, kun olen itse pohdiskellut juuri tuota rahaa. Olen nykyisin tyytyväinen niin vähään, mutta siitä tulee joskus vielä pienoisia syyllisyyden tunteita, että onko oikein olla onnellisesti rahaton.

tuulihattu kirjoitti...

Todella hyvä kirjoitus.

Kuva on osuva. Sinulla näyttää olevan taito huomata merkityksellisiä ja epätodennäköisiäkin yksityiskohtia.

ritaHelinä kirjoitti...

Katja, Hallatar : Viisaita ajatuksia. Minulle jopa niin viisaita, etten uskaltaudu kommentoimaan tai milläänmuotoa avaamaan tekstiä. Ehkä kun tässä hiukan sulattelen.

Erityisesti näin joulun aikaan :
se on rikkautta, että omistaa kaiken välttämättömän
ja katsoo että siinä on tarpeeksi.

Itkupilli, elämämme ulkopuoliset (ja joskus itsekin syyllistyn siihen) arvioivat onnellisuutta ulkoisista, näkyvistä merkeistä. Autoista, asunnoista, vaatetuksesta yms.

Matkallani näin onnellisia ihmisiä, jotka omistivat vähän. Olivat ehkä onnellisempia kuin minä.

Tämä prosessointi jatkuu minulla vielä.


Tuulihattu, kiitos.
Olen huomaavinani itsestäni, että kiinnitän huomiota juuri näihin epätodennäköisiin yksityiskohtiin. Se on joskus rikkaus
-joskus rasite.