sunnuntai 11. tammikuuta 2009

... kuuta taivaalta.


Tavoittelee kuuta taivaalta.

Ajatus lähti juoksemaan taas omia polkujaa, kun päivitin facebookin statukseksi : ... tavoitteli kuuta taivaalta. Kuun kuvaamisen vaikeudesta, kun ei ole jalkaa kameraan, käsi ei ole vakaa.

Mutta,
pitäisikö tavoitella kuuta taivaalta? Mahdottomalta tuntuvaa, lähes saavuttamatonta? Pitääkö omat tavoitteet ja päämäärät asettaa niin korkealle, että saa tehdä todella töitä saavuttaakseen ne? Vai kenties vain elää ja mennä, antaa aallon kuljettaa?

Työni vuoksi elämä on ollut tavoittelua: budjetteja, kvartaaleja, tuloskortteja, kumulatiivisia myyntejä, estimointeja. Tavoitteet on asetettu korkealle, lähes saavuttamattomiin -niin että viimeinenkin pisara on saatu puristettua irti tekijästä. Näitä pisaroita puristettaessa tämä tekijä väsyi aikoinaan -ja ei enää siihen puristukseen haluaisi.

Pitäisiköhän hiljalleen tehdä budjettia ja suunnitelmia tähän oikeaan elämään? Tavoitella hyvää oloa, itsensä kehittämistä, tasapainoa. Ehkä tämä kuun voisi tavoittaa myös menemällä laineiden mukana, liikaa huolehtimatta ja rakastaen itseään.

3 kommenttia:

Tuitsuli kirjoitti...

Ensinnäkin. Oletpas saanut upean kuvan kuusta!! Olen ihan otettu :D

Mutta tuohon toisen asiaan. Pitääkö tavoitella kuuta?? Ihan saman asian kanssa kamppailen itse tänä päivänä. Välillä ajattelen että pitää, että korkealle pitää tähdätä, ja välillä taas annan laineiden viedä leppoisasti, minne viekin.

Jos on päämäärä selvillä ja into sitä kohti vahva, mikä estää tekemästä kaikkeaan sen saavuttaakseen? Ei kuitenkaan pakolla vaan sillä innolla mikä kulloinkin on. Jos into on joskus vähissä, silloin on kai aika levähtää ja antaa elämän laineiden kannatella. Sehän ei tarkoita pysähtymistä, sillä laineet kuljettavat aina jonnekin.

olematon kirjoitti...

Mitä korkeammalle tavoitteensa asettaa sitä haasteellisemmaksi homma käy. Jos motivaatio on valmiina/ selvä ei tavoitteen korkeellisuudella ole mitään väliä, mutta jos motivaatio on heikko, on liian korkea tavoite puoliväkisen väännön takana.

Minulla on sinulle haaste blogissani :)

ritaHelinä kirjoitti...

Tuitsuli ja Olematon,
niin viisaita sanoja,
että olen niiden edessä ihan hiljaa.







....
ainakin hetken.