pieniä ja suuria tarinoita

Nyt on taas täynnä niin täti-energiaa, ettei ole tosikaan.

Sain käydä pikkuPikkuSiskolla kyläilemässä, ja Veekun ja Viikun ihanassa seurassa päivä taittui niin mukavasti! Miten sitä saakaan virtaa taas arkeen, kun jaksaa ajella autoilla automatolla, laulella lauluja, potkia palloa ja kolata lunta. Tai ihan sitten vaan pitää pientä sylissä, ja tuoksutella ihanaa vauvan tuoksua, katsoa kirkkaisiin silmiin ja jutella kurlaavan vauvan kanssa.

Sekin, että pikkuPikkuSiskon kanssa on mukava jutella, purkaa sydäntään -vaikka ikäeroa on 15 vuotta. Ehkä hiljalleen se "kakkos-äiti"-tytär suhde vaihtuu sisar-sisar suhteeksi, ja voimme jakaa yhdessä elämän iloja ja murheita, tasavertaisesti.

Niin on sanomattoman hyvä olo, ettei osaa edes mitään sanoa. On hyvä, että näitäkin hetkiä on. Sanomattoman onnellisia.

Siihen kun vielä lisäsi käynnin äidin luona, ja mukavaa, rauhallista jutustelua elämästä. Vaikka tytär oli -ilman päiväunia- niin väsynyt, että oli nukahtaa sohvalle. Äiti keitti kahvit ja tarjosi ihania kinkku-rullasia (enpäs tiedä, mitä ne oikeastaan nimeltäänsä ovat, mutta hyviä olivat) ja niin saatiin taas keskustelu käyntiin ja hymyillen muistella vanhoja. Ei kuitenkaan tikulla silmään, vaan mukavia muistoja.



Kirjastosta käteen tarttui Kai Vakkurin kirja: "Näin kirjoitat oman elämäsi tarinan" ja siitä idean sainkin elämäni tarinaan. Tarinan itselleni, ehkä eräänlaisena itsensä ymmärtämisen välineenä, askeleena kasvuun.

Se kuva,
jonka sitkeästi säilytämme itsestämme,
määrää loppujen lopuksi sen
mikä meistä tulee.

Maxwell Maltz