perjantai 16. tammikuuta 2009

puolenkuun kakku

Tänään vein työkamat matkahuoltoon, ja pudotin postilaatikkoon viimeisen matkalaskun. Hengähdin syvään, pidättelin kirjettä kädessäni ja ajatuksella pudotin sen laatikkoon. Voisin sanoa, että minua hiukan helpotti.

Tämän kunniaksi tein meille täytekakun. Kahdelle hengelle ongelmallista on tarpeeksi pienen kakun tekeminen, kun ei omista tarpeeksi pientä vuokaa. No, näppärä kotirouva keinot keksii:

Kolmen munan kakku, pyöreään vuokaan. Kakku kahteen osaan ja sitten vielä puoleksi -ikäänkuin puolenkuun muotoon ja näin sain yhden mangolla täytettävän välin. Niin sain meille puolenkuun-kakun, muodoltaan ja päivämääriinkin sopivana. Toinen puolikuuta odottaa pakkasessa seuraavaa puoltakuuta. En vain tiedä, onko se ala- vai yläkuu. Sen mies olisi halunnut tietää.

Ehkä kuukaudessa voisi olla puolenkuun kakkupäivä. Puolessa kuussa. Sen verran juhlan aihetta voisi aina kehittää, yhden puolikkaan kakun verran.

Nyt juhlistimme siis työn päättymistä ja jotain sitä tulevaa, mistä ei vielä tiedä.

Kynttilä palakoon miehen tädin muistoksi, huomenna menemme hautajaisiin Kuusamoon.

2 kommenttia:

Vicki Li kirjoitti...

Puolenkuun kakku kuulostaa hyvältä. Meillä alkaa olla remontti loppusuoralla, mutta huusholli on siis vielä kuin petolinnun pesä. Ens viikon aikana homma on putkessa, jihuu. Saa taas rauhassa pyöriä yökkärissä tai vaikka alasti aamuisin.

titu kirjoitti...

Vicki Li, eikös olekin kivoja, remonttimiehet. Kyllä olen kuullut tarinaa mieheltäni, että hyvin joskus lyhyissä yöpaidoissa tullaan ovia remonttimiehille avaamaan -tosin ilmeisesti ei kukaan vielä aivan alasti :)