maanantai 2. helmikuuta 2009

2.2.2009 (aika tylsä päivä)



0:00 Olin vielä hereillä, muutama muukin -ainakin facebookin mukaan. Ehkä olisi jo kohta aika lähteä nukkumaan.

5:30
Miehen herätyskello soi. Kuten normaalia, muutama torkku painettiin päälle, ja kahvit nautimme hilkkua vaille kuusi. Vielä hetki sängyssä ja sitten aamiaiseksi ruispuuroa margariinisilmällä ja pari lasia maitoa. Enhän unohtanut tietenkään niitä tärkeitä d-vitamiineja.

6:45Väärä rytmini pakotti minut vielä sänkyyn: kännykkä herättämään yhdeksältä, ja tapani mukaan laitoin television päälle ja nukahdin uudelleen Ylen aamutelevision ääniin.

8:50 Heräsin ennen puhelimen herätystä, ja normaalista poiketen en aukaisutkaan tietokonetta ensimmäisenä. Pullataikina kohoamaan: Yksi litra Arlan maitoa ja kaksi kiloa Helsingin Myllyn leivontakarkeita vehnäjauhoja, hiivaa, kananmunia, sokeria, suolaa, margariinia, rusinoita. Tyhjensin astianpesukoneen puhtaista astioista ja latasin likaisia tilalle -odottamaan täyttymistä.

9:30 Nyt oli aika katsoa, oliko kukaan muistanut sähköpostilla -ei ollut. Facebookista tarkistin missä kukin kaveri menee, ja millä mielin. Blogikierroksella kuluikin se aika, minkä pullataikina kohosi. Mol:in sivuilta katsastin mahdollisia työvoimapoliittisia koulutuksia, yhtään sopivaa ei löytynyt -työpaikkojakaan ei, niinkuin hyvin olettaa saattaa.

10:00 Pullataikina pyörittyi neljäksi pelliksi pieniä pullia, voisilmällä ja runsaalla sokerilla -miehen mielipullia. Samalla valmistui lounas, kanarisotto. Risottoriisiä, valmiiksi paistettua kanaa, herneitä, maissia ja parmesan-juustoa. Mausteina Tunisiasta matkalta tuotua sahramia, valkosipulia, pippuria, lihaliemikuutio ja soijaa.

11:00 Sain ystävältäni tekstiviestin, jossa hän kertoi yhteisen Marokon matkan kuvien olevan liian epätarkkoja kuvakäsittelyyn -ja hän ehdottikin uutta matkaa. Kuvien uudelleen oton takia. Ainoa ongelma tietenkin on työttömän taloudellinen puoli, mutta pohdimme tekstiviestein erilaisia mahdollisuuksia tämän ongelman ratkaisuun. Lopputulosta emme vielä saaneet haluamaamme päätökseen, eli siihen että voisimme lähteä uudelleen matkaan.

11:20 Mies tuli lounaalle, ja söimme yhdessä nopeasti. Peruna ja lihakastike olisi ollut herkumpaa, mutta kyllä nälkäinen mies sai vatsansa täyteen tälläkin ruualla, kunhan jaksoi lisäksi syödä tarpeeksi ruisleipää. Jälkiruuaksi lämpimäisiä kylmän maidon kera -ne kyllä maistuivatkin.

12:15 Hain postin laatikosta, ja olin kuin olinkin saanut entiseltä työnantajalta oikeanlaiset palkka- ja työhön liittyvät todistukset. Posti toi myös Kalevan ja Pirkka-lehden. Kalevan luin vielä nauttien muutamasta lämpimästä pullasta. Hei, kyllä pullan paisto päivän saa muutaman ylimääräisen syödä, kuijotetaan sitten huomenna!

12:30 Edelleen tämä työttömän rytmi on sekaisin, joten on pakko ottaa päiväunet olohuoneen sohvalla. Herätys 1½ tunnin päähän, televisiosta aamu-tv:n uusinnat -ja niin pääsi makoisille päiväunille. Tätäköhän ne tarkoittavat, kun sanovat että työttömät jäävät kotiin makaamaan?


13:45 Oli aika laittaa keittiö kuntoon, tiskikone käyntiin ja pakastaa pullat. Risotosta jäi mukavasti neljä annosta niille lounaille, jolloin "kiireinen" kotirouva ei ennätä miehellensä lounasta valmistamaan. Syrjäsilmällä katsoin ja kuuntelin televisiosta puheohjelmia, Arto Nybergin vieraana oli kolme naista -näyttelijä, muusikko ja poliitikko. Mielenkiintoisia naisia kaikki.

14:30 Oli aika katsoa se mieltä tyhjentävä tv-sarja: Tohtorit. Samalla viestittelin ystävälle ihan tyhjänpäiväisiä viestejä kännykällä, aikani kuluksi kiusasin muita, työssä olevia.

15:30 Surffailua netissä, blogeissa ja facebookissa, lehtiä: Kaleva, Iltasanomat, Iltalehti.... Suomi 24:n keskustelupalstojen mieltäylentävää ja loistokasta kommentointia. Aika netissä kulkee ihan huomaamatta, kevyesti -liikoja päätä vaivaamatta.

17:00 Miehen tultua kotiin joimme päiväkahvit, pullan kera. Niinkuin nykyään aina -joko ennen miehen saunassa käyntiä tai sen jälkeen. Siitä on muodostunut hetki, jolloin voimme vaihtaa kuulumisia -jos nyt sillä tuulella satumme olemaan. Tänään emme niinkään.

18:00 Uutisvuodon uusinta oli katsottava, ja sai taas nauttia loistavasta sanojen nopeasti reagoivasta tulvasta. Tämän ohjelman sanailut ovat mieleeni, sopivan hirtehistä ja satiirista huumoria -lähes kuin omaani. Mitenkähän minä tässä ohjelmassa pärjäisin, pysyisinkö Peterin ja Stanin mukana?

18:30 Sain hiljennettyä miehen nettiin surffailemaan ja television kiinni. Luin muutaman luvun Pauliina Suden kirjasta Lukot. Kirja, joka alkuun ei tuntunut päästävän mukaansa sirpalemaisuudessaan, mutta nyt kiehtoo tarinallaan. Lukeminen on jäänyt vähemmälle, ja sitä yritän elvyttää- hiljalleen.

19:00 Entinen työkaverini soitti. Sain purkaa tuotannollis-taloudellisen irtisanomiseni jälkimaininkeja ja jakaa muutamia mielipiteitä asiasta. Helpottavaa ja terapeuttista. Miten joskus onkaan hyvä päästellä höyryt ulos, ja antaa vain tulla. Olkoon sitten vaikka haukkumista, arvostelua -mitä vain. Ehkä siihen on joskus jopa lupa, kunhan ei kovin julkisesti herjaamaan rupea.


20:00 Innostuin tekemään blogiini värikollaasia kuvistani, teemana sininen. Kansioiden ja kuvien selaaminen toi monta mukavaa muistoa matkoilta mieleen. Kollaasiin en niinkään ole tyytyväinen, se kaipaisi enemmän taiteellisuutta ja jotain, joka siitä mielestäni puuttuu. Tähän teemaan tulee jatkoa, ja pääsen käsiksi omiin väreihini, niihin tulisiin ja lämpimiin punaisiin, oransseihin, terraan.... Iltapalaksi mies söi ruisleipää ja teetä, minulle riitti (kiitos lukuisten pullien) viinirypäleet.

22:00 Täydelliset Naiset, Ruma Betty -siinä ohjelmat jotka oli katsottava tallennettuna. Ruma Betyssä pidän sen upeasta värimaailmasta, erityisesti Betyn koti saa silmäni etsimään mitä mielenkiintoisempia väriyhdistelmiä ja omituisia tavaroita. Television katselun lomassa nautin säilyke-sekahedelmistä Valion sitruunarahkan kera. Hyvää. Lähes terveellistä.

24:00 Olin vielä hereillä. Eihän nämä rytmit näin korjaannu. Ihan pian, ihan hetken päästä menen nukkumaan. Juuri ihan kohta. Huomenna en nuku päiväunia -sen lupaan.
ehkä.




... tämä päivä oli kyllä aika tylsä työttömän päivä.



Kalevalaisten Naisten Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kutsuvat Kalevalan juhla­vuonna 2009 kaikkia suomalaisia osallistumaan kirjoitushankkeeseen ”Suomalaisen päivä” Tarkoituksena on saada talteen Sinun omia merkintöjäsi helmikuun 2. päivältä ja siten tietoa siitä, miltä suomalaisten elämä näyttää nyt. Voit pitää päiväkirjaa 2.2.2009 ja merkitä vapaasti muistiin päivän tapahtumia, havaintoja ja ajatuksia.

2 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Minusta tuo päivä kuulosti mukavalta, mutta olenkin arjen ylin ystävä ja sellainen joka löytää isoimmat ilonsa pienistä asioista :)

Erittäin kiva kuva silmistä ja silmälaseista! Tykkään.

titu kirjoitti...

... Rita niin minäkin arjesta pidän. Pienet asiat, vaikka pullan ihana tuoksu, saa elämän maistumaan taas.

Mutta kun joskus kantaa siitä huonoa omaatuntoa, jos vain on. Vaikka tietää, että niitä menemisen ja tekemisen kiireisiä aikoja tulee, niin nauttiminen näistä olemisen ajoista on ikäänkuin luvatonta nauttimista. Kunpa osaisi nauttia, milloin missäkin ja milloin mitenkin.