maanantai 16. helmikuuta 2009

nukutusta ja haaveita

Aamulla oli pakkasta 23 astetta. Join aamukahvini tyytyväisenä siitä, että olin laittanut autoni lämpiämään. Jos pääsisin matkaan aamusta, kunhan olisin nukkunut hiukan lisää. Nukuin lisää, enkä päässyt liikkeelle. Niin oli monta asiaa tehtävänä. Haalareista rikkinäiset polvisuojat poistamatta ja keittiö siivoamatta ja pyykit viikaamatta, blogit lukematta, facebook päivittämättä. Nyt lähes kaikki on tehty, kohta lounasta ja sitten matkaan. Tosin autoa pitää lämmittää ensin hiukan. Ehkä silloin saan viikatuksi pyykit.

Sain ajan sappikiven poistoon. Tai siis niiden kahden, jotka aika-ajoin vaivaavat. Ehkä on hyvä käydä leikkauttamassa ne pois, kun ei tiedä, milloin kohtaus tulee. Joskus paistettu kala tai makkara ei vaivaa millään lailla, joskus saan tunnin taistella kipujen kanssa. Menen siis leikkaukseen, vaikka nukutus on hiukan peloittavaa.

Nukutuksesta tehtiin minulle pelottava asia silmäleikkaukseni aikana. Ystävällinen anestesia-lääkäri pelotteli elämänsä ensimmäiseen leikkaukseen joutuvaa ylipainoista naista kaikella mahdollisella. Minua ei leikattaisi, jos ei olisi pakko. Nukutus on minulle niin suuri riski. Kun on tuota painoa ja on tuota verenpainetta. Jalkoihini käärittiin hirveät puristussiteet, nilkoista reisiin -ja herättyäni ne kaikki olivat painuneet polvitaipeisiini ja puristivat kipeästi. Olin kyllä ajatellut leikkauspöydälle mennessäni, että tämä on viimeinen hetki elävien kirjoissa, hyvästi maailma. Niin hyvin tuo ystävällinen anestesialääkäri minut pelotteli. Onneksi heräsin, ja leikkaus oli sujunut ilman mitään ongelmia. Kuten toinenkin silmää korjaava leikkaus ja nukutus. Ehkä siis tämäkin, sappikivileikkaus.

Huomasin myös, että olin päässyt haastatteluun. Työvoimatoimiston järjestämään, kuukauden mittaiseen itsensä ja mahdollisuuksien etsimisen kurssille. Uusien urien etsintään, kouluttautumisen mahdollisuuksien tutkimiseen. Olisin iloinen, jos tälle kurssille pääsisin. Siksi, että saisin tuolta ajalta korotetun päivärahan. Siksi, että voisin rauhassa miettiä, mitä haluan tehdä, tutkia ja etsiä uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen. Siksi, että minulla olisi apuna asiantuntijat. Siitä olisi hyvä jatkaa työkokeilulla, alalla joka minua kiinnostaa.

Olen vahvasti kääntymässä siihen, että opiskelisin. Jotain uutta. Entinen ei tunnu enää kiinnostavalta muilta osin kuin palkan suhteen. Raha ei liene voi olla ainut syy työhön? Haluan tehdä jotain uutta, jotain jota vielä en osaa, mutta joskus voisin siihen oppia.

Mikäs kriisi tämä oikein onkaan?


2 kommenttia:

Vicki Li kirjoitti...

Pidän peukkuloita pystyssä, että pääsisit tuolle kurssille. Hyvä olisi ottaa nyt vähän etäisyyttä työhommiin ja katella uusista vinkkeleistä elämää ja tulevaisuutta työelämässä.

ritaHelinä kirjoitti...

Vicki, laita isovarpaatkin pystyyn... ! Etäisyys olisi hyvä nyt, kun siihen on kerran mahdollisuus.