lauantai 14. maaliskuuta 2009

Kammoa ja umpihankea


Anna Tuori , Ikimykkä 2008
osa teoksesta

Onkohan minulla ollut nyt se NäppäinKammo? Joskus -kuvitelkaa- minulla on luurikammo, jolloin soittaminen vaatii suuren ponnistuksen. Mietin miten asiani esitän, millä sanoin. Se, että saan puhelimen käteeni, numerot kohdilleen ja painettua sitä punaista luuria -se vaatii voimaa. Siis minä, joka olen sosiaalinen puhuva papupata !

Ehkä minulla on ollut kirjoitettavan sanan kammo. Ehkä pääni on ollut niin täynnä ja niin sekaisin ajatuksista, aloituksista, päättämättömyydestä, päätöksistä -kaikesta.

Suurin odotuksin odotin ammattitaitokartoitus-kurssia. Odotin, että minulle joku sanoo ja kertoo mikä minä olen ja mikä minusta tulee. Joku viisas tai ainakin viisaampi kuin minä. Joku jolla on se kristallipallo ja kaikki se tieto tulevasta.

Niin, eihän se niin mene. Ei. Tämän pettymyksen jälkeen (siinä vaiheessa koko kurssi oli minusta tietenkin aivan mitäänsanomaton ja turhanpäiväinen -jo ensimmäisenä päivänä) onneksi joku ärsyke laittoi prosessin liikkeelle. Ajatuksia ja uusia ideoita. Löytyi lankakerän pää -no, niitä taisi löytyä useampi -ja kaikista naruista vedellään.

Olen päättänyt kokeilla uutta. Vastoin ammatinvalintapsykologin neuvoja. Kokeilu ei tässä vaiheessa maksa minulle mitään ja enpähän voi harmitella sitä, etten tullut kokeilleeksi ja tehneeksi sitä ja tätä. Niinkuin nyt harmittelen sitä, etten silloin joskus nuorena lähtenyt opiskelemaan. Sitä, miksi en hiukan vanhempana suorittanut loppuun opintojani, vaan jätin ne kesken työn vuoksi. Tätä asiaa en nyt halua harmitella vuosien päästä. Teen ja menen, uusille urille -vaikka umpihankeen.

10 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Hieno juttu, että menet ja kokeilet uutta!
Olen usein miettinyt onko niistä ammattikartoituksista ja ammatinvalintapsykologeista oikeasti hyötyä. Jos itsellä on joku asia kirkkaasti mielessä, mutta muut sanovat muuta..

On muuten liian vastuullista kun pitää silloin 15-20-vuotiaana suunnilleen päättää mitä haluaa ammatillisesti.. Nykyään onneksi voi vaihtaa ammattia viisikymppisenäkin, jos vain jaksaa opiskella..

Me Lolita kirjoitti...

Hei, taidat olla saman saman ammatinvalinnan edessä kuin minäkin. Olen 53v ja pyrin 2v sisustajan koulutukseen. En päässyt. Nyt inhoan sisustamista ja alan lehdet heitin roskiin. Minulla olis muutama hyvä idea takataskussa. Kirjoitan sähköpostiisi, jos löydän osoitteesi. Kirjoita itsekin lisää aiheesta.
t Annu
t Annu

Anonyymi kirjoitti...

Kehtaanko sanoakaan, että olen alalla, johon minua ei suositeltu. Rakastan työtäni! Olisin syvästi katunut, jos olisin lähtenyt oikeustieteelliseen, niinkuin ammatinvalintatestit osoittivat, ei ikinä. Nykyään ykköstulos noissa nettitesteissä on baarimikko, mikä ei kyllä sitten osu kohdalleen ollenkaan. Uskon että itse tiedät, mitä haluat, ainakin kun olet kokeillut. Onnea sille tielle!

Eikka

Susadim kirjoitti...

Hienoa, että löytyy rohkeutta tehdä niin kuin sydän sanoo. Onnea uusille urille!

Rita kirjoitti...

Rohkeasti vaan umpihankea! Olen yli 50 vuotias. Vuoden vaihteessa sain päätökseen parivuotta kesäneen opiskelun, työn ohessa. Kyllä sillä oli vaikutusta ainakin omalle kehittymiselle. En varmaankaan olisi aloittanut tätä uutta harrastustakaan, blogin pitämistä. Olen koko ikäni ollut työ elämässä. Ryhdyin myös itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi/jalkahoitajaksi. Jäin puolipäivätyöhön vakituisesta työstäni. Olen tyytyväinen. Toivottavasti kertomallani rohkaisin.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Elämässä katuu vain tekemättömiä tekoja.

Viisasta menetellä vastoin ammatinvalintapsykologin neuvoja, minulle neuvoivat töihin suurkeittiöön, vaikka minä halusin fyysikoksi tai tutkijaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Rohkeasti kokeilemaan uutta jos siltä tuntuu..

Norppa, Noora kirjoitti...

Kyllä, uusien tuulien pitää antaa puhaltaa kun siltä tuntuu. Kun ikää karttuu hieman enemmän, tietää jo kuinka sen katuminen että ei tehnyt jotain voi kaivella paljon enemmän kuin se että kokeilee jotakin, ja vaikka asia menisi eri tavalla kuin on suunnitellut, niin ainakaan ei tarvi jossitella loppuelämäänsä. Hyvää hankikantoa keväälle! ;)

ritaHelinä kirjoitti...

Sooloilija, mulle testistä oli se hyöty, että eräs ominaisuus, jonka luulin olevan huono osoittautui yllättäen paremmaksi. Sitä aluetta testattiin nuorena, ja se ei silloin ollut kovinkaan vahva. Ehkä tässä vuosien varrella kun ko. taitoa on joutunut käyttämään, se yllättäen olikin ihan hyvällä tolalla...
Minustakin nuorena ei voi tietää, mikä on sopiva ammatti. Ihan hyvin voi siis näin nelikymppisenä vaihtaa latua :)

Annu, laita minulle sähköpostia osoitteeseen rhelina@suomi24.fi, laitan sitten oikean osoitteen sinulle.

Eikka, minusta loppujen lopuksi on kyse kiinnostuksesta. Kun minusta ei muka löytynyt sopivia luonteenpiirteitä sosiaaliselle alalle, aloinkin tarkastella eri kantilta -millaisissa tilanteissa ja tehtävissä näistä olisi hyötyä sosiaalisella alalla. Onneksi löysin sopivuuksia, joten voin kokeilla.

Susadim, mulla ei ole muuta ongelmaa kuin se, että mun sydän niin innostuu eri asioista... milloin lyö millekin. Mutta nyt mennään näiden iskujen tahtiin.

Rita, minusta on hienoa, että meillä on vielä ammatillisesti mahdollisuus elää "toinen elämä".

Hannele, niin se on -taaksepäin harmittelee juuri niitä, tekemättömiä. Jospa jo pikkuhiljaa oppisi ja tekisi.

Anonyymi, kokeilen ainakin.

Noora, olen itse elänyt aikalailla "suunnittelemattomasti", mennyt mihin on "johdatettu". Ja voihan sitä joskus tehdä vääriä valintoja, mutta mitä sitten? Siitä jatketaan ja niillä mennään :)

Tuitsuli kirjoitti...

Hyvä, että olet rohkea ja omapäinen! Kannustan kokeilemaan juuri sitä, mitä sydän haluaa ja joka vetää eniten puoleensa.

Itse lähdin aikoinani hoitajaksi kutsumuksesta ja sillä tiellä olen, mutta kuinka kauan? En tiedä, sillä haluaisin kokeilla jotain ihan muuta. Olen oppinut todellakin viime kuukausina, että auttaminen on laaja käsite. Sitä voi tehdä hyvin monin eri tavoin.
Taide on yksi hyvä tapa.