tiistai 31. maaliskuuta 2009

pelkoja ja vanhenemista

Kohtasin erään pelkoni viimeviikolla. Verkkokalvon irtauman vuoksi parivuotta sitten leikattu silmäni vilkutteli välähdyksiä tiheämpään tahtiin, ikäänkuin jotain muutosta olisi taas tapahtunut huonompaan suuntaan. Silmälääkäriin meno pelotti, odottaminen pelotti - entä jos sittenkin joudun uudelleen leikkaukseen, entä jos sittenkin verkkokalvo on taas irtoamassa ja voin menettää näköni toisesta silmästä. Pelostani kerroin silmälääkärille tarkastuksen yhteydessä, ja hän sanoikin heti tarkistettuaan leikatun silmäni, että henkäiseppäs nyt syvään. Henkäisin ja helpotuin, kaikki olikin kunnossa.

Joidenkin pelkojen kohtaaminen ja niiden voittaminen tuo hienon tunteen. Kun uskaltaa tehdä asioita, joita ei ihan niin välttämättä osaa, eikä niihin ole taitoja. Täytyy myöntää, että minulle epäonnistuminen ja osaamattomuus on vaikeita asioita. Mielelläni pysyisin mukavuusrajoilla, niissä asioissa joita jo osaan ja joissa olen jo hyvä ja taitava. Sinänsä ristiriitaista, koska kuitenkin tarvitsen haasteita ja uuden oppimista, jotta elo ja elämä pysyisi värikkäänä ja vireänä.

Niinkuin nytkin tämä mahdollinen alan vaihdos - olo tuntuu pieneltä ja osaamattomalta uusien asioiden parissa. Työkokemukset ovat olleet kyllä hyviä, ja ihailen hoiva-alan ihmisten kärsivällisyyttä ja lämpimyyttä -mielestäni sitä en kohtaa kovan rahan maailmassa. Jos esimerkiksi kauppaan tulee harjoittelija tai tutustuja, harvoin on aikaa tai mielenkiintoa kertoa yrityksen toiminnasta ja kärsivällisesti opastaa. Minulle on kerrottu paljon, oltu aidosti ystävällisiä ja kiinnostuneita näissä muutamissa paikoissa joissa olen käynyt -kaiken sen tekemisen keskellä. Hienoa.

Ammatinvalinnan persoonallisuustesti kertoi minun vahvuudekseni kielellisen osaamisen. Kun kirjoitin työhakemusta siihen oman alan unelmapaikkaan, kirjasin asian sinnekin. No, oliko se liikaa kehumista - en tiedä. Vaikka nuoresta pitäen olen joutunut tilanteisiin, jossa olen esiintynyt -puhunut tai laulanut- kuitenkin joka kerta ennen puheevuoroa se pieni pelko kipristää mahanpohjaa, sydän tihentää lyömistahtiaan ja olo on lämpimän levoton. Kunnes aukaisee suunsa, ja saa ensimmäisen lauseen sanotuksi. Ehkä tässä tilanteessä tämä pieni pelko on vain hyväksi, voimaksi ja virraksi esiintymiseen.

Siskoni täytti pyöreitä vuosia, pääsi tähän naisten ikään (40 v.) :) Onnittelut vielä! Pitääkö vanhenemista pelätä? Pitääkö pelätä sitä, että iän karttuessa työmahdollisuudet saattavat huveta, kun nainen alkaa rypistymään? Ehkä pelkään sairastelua, kivuliasta vanhuutta -kenties mahdollista muistamattomuutta. On siis varmaan aika nyt nauttia, olla pelkäämättä. Elää tässä ja nyt, pelätä sopivasti muttei liikaa.

Siskolle kirjoitin "runosen" syntymäpäiväksi :

Siskoilla on salaisuuksia
sanoo ne joskus suoria sanoja
niin että itkettää
ja haluaisi juosta pois.
Mutta ei voi
kun se on sisko
ja minä sen.

Se sisko lohduttaa
kun pelottaa.
Kun ei kellekkään
muulle uskalla
olla niin.
Mutta siskolle uskaltaa,
se ei juokse pois.


edit. luin entisen blogin kirjoituksia juuri tuosta silmäleikkauksesta,
ja kuinka vahvana ne tunteet tulivatkaan taas pintaa,
ne pelot ja kivut, asentohoidon puutuneet kädet,
epämääräinen näkeminen ja silmän epämukavat olot.
Pitää olla tyytyväinen, kun kaikki on nyt hyvin. Näkee lähes normaalisti.

6 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Olipa hyvää luettavaa taas...
Tuo mitä sanoit uskaltautumisesta "kaltevalle pinnalle", että uskaltaa kokeilemaan uutta ja itselleen outoa, on todella palkitsevaa. Pieni riski epäonnistumisesta on kuitenkin vähän, kaikesta uuden oppimisen riemusta, eikö?

Ihanaa, että pelkosi verkkokalvon irtoamisesta osoittautui aiheettomaksi.

utukka kirjoitti...

Kaikki varmaan pelkäävät mahdollisia lääkärin elämäärusentavia lausuntoja, eikä vähiten tilanteessa, jossa sinulla oli ikäänkuin "pohjaa" pelätä. Onneksi kaikki oli hyvin silmäsi kohdalla!!!
Minä pelkään kaikkea- mammogramiin menoa, rutiinilääkäriin menoa. I'm a real sissy!
Sensijaan uusia haasteita minulla täytyy olla tai alkaa tuntua tylsältä, vaikka taas kohta sitten mellahtaa tyyneen tasa-oloon.
Vanheneminen tapahtuu itsekullekin vain päivä kerrallaan. Ei kannata pelätä sitä, mikä on ehkä 40 vuoden takana. Kun elät sinne päivä kerrallaan, et edes tiedä, että olet jo vanha. Muut saattaa vähän mulkoilla . . . Näin hiljattain mummelin saapumassa kasinolle rollaattorinsa kanssa. Hänellä oli valkoinen kypärä päässä, ehkä oli joskus vikaa tasapainossa, mutta sinne vaan mukaan.

Hannele mummu kirjoitti...

Paljon hyviä ajatuksia. Minulla osallaan on sellainen naisen itseluottamus, esimerkiksi töissä.
Epäonnistumista ja osaamattomuutta en prlkää, sillä se innostaa, huomaan ilokseni, että vielä on paljon asioita, joita voin oppia.
Vanhenemista en pelkää, mutta eihän mulla vielä ikääkään ;)

Krisse /Vaarala kirjoitti...

hyvä kirjoitus...
on hyvä pukea ajatuksia sanoiksi..

Hyvää kevään odotusta..

Rita kirjoitti...

Hyvää viikonloppua! Blogissani Sinulle tunnustus, oleppa hyvä!

ritaHelinä kirjoitti...

Rita, mitä sitten toisaalta, jos epäonnistuukin. Itselleni epäonnistumisen hyväksymisen opettelu teettää töitä, mutta ehkä opin... joskus :) Kiitos tunnustuksesta!

Utukka, olen iloinen, että silmäni on nyt kunnossa, vaikka ilmeisesti tämä huoli ei koskaan haihdu. Mies kysyi minulta: osaatko elää ilman stressiä? Niin, en taida osata -aina pitää olla jotain uutta ja hiukan stressaavaa.

Hannele, ihanaa että sinulla on terve itseluottamus!!!!

Krisse, kirjoittaminen ja ääneen sanominen selkeyttää omia ajatuksia - näin niitä voi tarkastella hiukan kauempaa.