tiistai 5. toukokuuta 2009

kosketuksia ja oppimista

tämä kuva on Oulun taidemuseon avajaisnäyttelystä
ote videoteoksesta, jonka tekijää en valitettavasti muista.

Työkokeilu hoitokodissa jatkuu ....
Harjoittelemista ja uuden oppimista, tämäkin:

Psyykkisesti sairas asukas koski minuun agressiivisesti, löi vatsaan ja läpsäisi sormille. Lyönti ja läpsäisy ei ollut kovin voimakas, mutta tunne lyönnistä kesti pitkään.

Ihmettelin reaktiotani pitkään. En ollut varsinaisesti missään vaarassa, asukas ei olisi voinut vahingoittaa minua kovin pahasti. Olin kuitenkin loppupäivän lukossa, enkä voinut kohdata ko. asukasta. Vaikka tajusin, että mitään suurta vaaraa ei ollut, eikä näitä tilanteita ko. yksikössä juurikaan tule.

Minuun ei ole aiemmin koskettu vahingollisessa mielessä. Sanallista agressiota olen joutunut myyntitilanteissa kohtaamaan, mutta käsiksi ei ole vahingoittavassa mielessä kukaan vielä käynyt. Sanat loukkaavat hetkeksi, mutta unohtuvat. Sanalliseen agressioon pystyy vastamaan sanoin, kunhan pysyy itse rauhallisena. Unohtuuko lyönti niin helposti kuin loukkaavat sanat?

Suoja-alueeni rikkoutui, eikä se todennäköisesti ole viimeinen kerta hoiva-alan työssä. Lukiessani sote-alan keskusteluforumeita, uskon sen olevan hyvinkin yleistä -niin sanallisen kuin fyysisen agression kohtaaminen mielenterveyspotilailta, dementoituneilta vanhuksilta.

Myös väkivaltatilanteiden purkaminen tapahtuneen jälkeen on ohjaajani mukaan tärkeää -syy ei ole hoitajassa/ohjaajassa vaan asukkaan/potilaan sairaudessa. Itse koin tärkeäksi sen, että sain suuni auki ja kerroin tästä, pienestä tapahtumasta. Pieni pelko hävisi, ja voin kohdata asukkaan taas normaalisti.

Mitä opin? Miettimään omaa äänenpainoani, tapoja tehdä asioita. Miettimään asentoja, käsille ja jaloille -niin etten ole liian hyökkäävä. Muistan keskustella pienistäkin peloista, kysyä miten eri tilanteita kohdataan. Kysymyksiä tuntuu riittävän, onneksi niihin saa vastauksia.


3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Ehkä juuri tämän vuoksi en ole tälle alalle hakeutunut..Olen sitä miettinyt, mutta liika herkkyyteni estää.

olematon kirjoitti...

Iskun fyysinen kipu haihtuu nopeahkosti (todella kovankin iskun), mutta mentaalinen kipu on se, jonka kanssa on tehtävä töitä enemmän.

Suoraan sanoen tuon tyyppisiä iskuja jotka antaa esim. psyykkisesti sairas asukas voi varmasti oppia ottamaan vastaan ei-henkilökohtaisesti.

Tietenkään kenenkään ei saa antaa pahoinpidellä itseä, mutta jos tuommoisia iskuja tulee enemmän saattaa nähdä etteivät iskut varsinaisesti ole henkilökohtaisia kannanottoja.

Kenenkään ei tietenkään pidä antaa lyödä itseään.

ritaHelinä kirjoitti...

"työssäni" (kirjoitan sitaateissa, koska olenhan vasta työkokeilussa) on tärkeää se, että ajattelee ihmisen sairauden toimivan ja tekevän, ei ihmisen itse.

Ei-henkilökohtaisuuteen varmaan oppii, osaan jo suodattaa ilkeät sanat. Ensimmäinen kipeä kosketus pysähdytti ehkä enemmänkin ajattelemaan mahdollisessa tulevassa työssäni kohtaamiini mahdollisesti väkivaltaisiin tilanteisiin (olipas lause).

Onneksi niihin löytyy tapoja kohdata, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.