sunnuntai 3. toukokuuta 2009

rinkkakengät ja vappumarssi

Ilmapalloja ja serpentiiniä, vappuviuhka ja rinkkakengät. Munkkeja ja kirpeää simaa. Lämpimiä päiviä, kesähameet päällä. Vappumarssin seuraamista kylällä. Lapsuuden vappu. Mukavinta lienee oli juuri se kesän alku, muistoissa lämpimät päivät kesäisissä vaatteissa. Ehkä aika on lämmittänyt muistot, nyt en ainakaan olisi rinkkakenkiä ja kesähepeniä päälleni laittanut.

pikkuPikkuSiskon luona vappulounaalla. Aamulla ennen lähtöä paistoin meille munkkeja, lounaaksi tortilloja. Isäkin tuli lounaalle ja söi ensimmäisen kerran meidän muiden herkkua. Verneri oli se ainut, joka osasi syödä tortillansa enempää sotkematta, jotkut meistä ottivat jopa haarukan ja veitsen avukseen. En minä, sillä mielestäni tortillat ja hampurilaiset pitää syödä käsin -niin ne maistuvat parhaimmilta.

Munkit olivat hyviä, hiukan ehkä tummahkoja. Onneksi niitä oli rajallinen määrä, muuten parempiin suihin niitä olisi huvennut niin liikaa, ettei mikään sauvakävelylenkki olisi jaksanut kuluttaa sitä kalorimäärää. Munkkien muoto olisi kuulemma pitänyt olla munkintekijämestarin (=isäni) mukaan olla säännöllisempi, omani kun ovat hyvin taiteellisen epäsäännöllisiä. Munkintekijämestarin munkit olivat aikoinaan säännöllisiä: kaulittu taikina, lasilla ensimmäinen muotti ja maustepurkilla reikä. Täydellisiä.

Tähän kohden pitää aina (ainakin mieheni mukaan) kertoa tarina lapsuuden munkinpaistosta. Munkkeja varten piti tehdä kahden kilon taikina, vahingossa tulikin kaksi kiloa (=litraa) nestettä, ja jauhoja siis neljän kilon verran. Munkkeja oli valtava saavi, ja kerrankin saimme siskoni ja ystävän kanssa syödä munkkeja niin että napa naukui. Sokeria oli joka paikassa, päänahkakin sokeroitu. Mutta hyvin maistuivat munkit, aikansa.

olenkohan tulossa vanhaksi, kun kerron aina ne samat jutut samassa paikassa? niinkuin tämänkin munkkijutun aina vappuna.

Muhoksen vappuun kuului vähintään tuhat moottoripyörää. Ihmisiä varmaan enemmän kuin kylällä asuu, taidettu lainata Utajärven ja Vaalan asukkaitakin. Mukavaa vappumeininkiä.

Vaikka pikkuPikkuSiskonpoika Verneri oli sitten todennut lähdettyämme, että vappu oli mennyt pilalle -joulupukki ei ollut tullut.


5 kommenttia:

Hannele miettii kirjoitti...

Vappuviuhka, koskakohan näin viimeksi :)
Enkä munkkeja syönyt...

Sooloilija kirjoitti...

Saavillinen munkkeja - en ole ainakaan ennen kuullut tätä tarinaa ;D Minäkin teen aika taiteellisia munkkeja, tai pyöreitä, ne ovat kaikkein helpoimpia..

Una Reinman kirjoitti...

Ihania rinkelimunkkitarinoita. =)

maaretta kirjoitti...

Mie mietin samaa välillä noiden juttujen kanssa. Tietyt jutut tiettyyn aikaan on vain saatava kerrottua tai ne vain tulevat esiin! Samaahan omat vanhemmat ovat tehneet:-)
Minun munkeista tulipasselin kullanruskeita, äitini sensijaan oli paistanut munkit liian kuumassa rasvassa ja ne olivat tummia myös!
Yhtä hyviä olivat molemmat!

ritaHelinä kirjoitti...

onkohan niitä, vappuviuhkoja enää olemassakaan?

taiteelliset munkit antavat iloa silmälle ja suulle :)

rinkelimunkkitarinat on ihania, niinkuin munkitkin.

ehkäpä nämä on tarinoita, jotka kulkevat sukupolvesta toiseen, muistellaan kuinka Einari-pappa olikaan tehnyt munkkeja kerran :)