torstai 21. toukokuuta 2009

uupumuksesta sankaruuteen


... ei enää näe, missä mennään, kun menee niin lujaa. Kaikkein pahinta on, ettei enää näe itseään. Ei ole aikaa tunnistaa väsymystään. Ja kun ei ole aikaa tunnistaa väsymystään, syntyy riski että uupuu. Uupumus syntyy juuri siitä, ettei näe väsymystään. Silloinhan ei suo itselleen lepoa ....

... Lepo syntyy siitä, että saa olla. Siitä, ettei ainoakaan minuutti sojota mihinkään suuntaan. Lepoa on se, että makaan paikallani ja annan auringon lohduttaa.

... Tajuan myös, etten voi luoda ellen uudistu. Ymmärän, että minun tulee olla yhteistyössä alitajuntani kanssa. Antaa sen tehdä työtä puolestani. Se tapahtuu, kun irrotan otteeeni ja päästän kaiken mnemään. Lopetan ponnistelun ja asioiden suunnittelun. Olen vain. Ja jos teen jotain, teen vain sellaista, josta suuresti nautin.

... Pitää uskoa itseensä ja tekemiseensä, vaikkei mikään vielä viittaa mestaruuteen. Mestaruus tulee ajan myötä, ajan ja sitoutuneisuuden, sinnikkään opettelemisen, nöyrtymisen ja kenties jopa nöyryytetyksi tulemisen kautta. Mestaruus tulee sinne, missä ihminen vuodesta toiseen jaksaa uskoa sisäiseen näkyynsä, vaikka häntä kriitikot pilkkaisivatkin. Se on sankaruutta. Sankari on se joka uskoo sisimmässään olevaa väkyä enemmän kuin sitä, mitä muut häneltä odottavat tai mikä on sovinnaista. Sankaruus syntyy sinne, missä on rohkeutta seistä yksin. Sankari on ihminen, joka uskaltaa syntyä syvältä, tulla niin omaksi itsekseen, että se pelottaa muita.

... Me aikuiset emme enää osaa olla läsnä tässä ja nyt. Me ajamme jotain takaa. Me elämme "sitten kun". Olemme ponnahtaneet pois siitä ainoasta hetkestä, jossa elämä olisi elettävissä: hetkestä tässä ja nyt. Meillä on aina kiire. Kiire on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Pitäisi olla jo tekemässä seuraavaa asiaa. Sille mikä on tässä ja nyt, ei ole aikaa.

... Mitään muuta hetkeä ei ole kuin tämä hetki, juuri tässä. Siksi ihmisen onnellisuutta mittaa hänen kykynsä elää tässä hetkessä. Jos ei suostu ja opi tarttumaan tähän hetkeen, ei yksinkertaisesti elä. Selviää vain hengissä.

...Joku on sanonut, että ihminen, joka ei halua kohdata menneisyyttään, elää siinä. Itsenstä tiedostaminen vapauttaa menneisyydestä ja antaa ihmiselle kyvyn elää tietoisena paitsi itsestään myös muista. Tiedostaminen vapauttaa olemaan läsnä tässä ja nyt.

... Mikä viime kädessä on elämässä tärkeää? Mikä olisi kaikkein luotettavin ohjenuora kun pohtii, että mihin aikansa käyttää? Ihmisen tulee singota elämänsä syvimmän elämäntuntonsa perään. Näin on tapanani sanoa. Se tarkoittaa, että pitää paitsi kuunnella syvintä olemustaan, keskustaa, myös toimia siitä syntyneiden näkyjen ja oivallusten pohjalta. Eläm pitää ottaa tosissaan, niin tosissaan, ettei anna sen valua turhanpäiväisyyksiin. Pitää olla valmis rajuihinkin leikkauksiin, rohkeisiin valintoihin, astua maastoon jossa ei ole jalanjälkiä. Pitää uskaltaa luopua sovinnaisesta, tehdä se minkä sisimmässään tietää oikeaksi, siitä huolimatta ettei kukaan ymmärrä ja hyväksy. Pitää uskaltaa olla hullu muiden silmissä. Näin syntyy sankaruutta ja näin tehdään sankareita.

otteet:
Tommy Hellsten
Pysähdy -olet jo perillä
12 oivalluksen polku

2 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Minullakin on taas kerran suunnitelmissa hulluilu. Kerään rohkeutta siihen oikein urakalla uudelleen ja uudelleen.

Ravitsevaa hulluttelua sinulle ja kiitos muistutuksesta:)

ritaHelinä kirjoitti...

Taika,
hulluillaan sopivasti...!