Pitääkö työhön olla kutsumus?
Onko sinulla omaan työhösi se?
Miten se nyt sitten määritelläänkään, kutsumus.
Miten se nyt sitten määritelläänkään, kutsumus.
Onko hoivaamiseen, hoitamiseen työnä oltava kutsumus?
Missä se tuntuu, kuka sen antaa,
onko se jokin konkreettinen ääni päässä
vai vieno kuiskaus sydämessä?
Keskustelin tämänhetkisestä tilanteesta erään aiempiin työkuvioihini liittyneen markkinointi-ihmisen kanssa. Hän kysyi, onko minulla kutsumus hoiva-alalle. Jos minulla sitä ei ole, niin minun ei kannattaisi jatkaa vaan pysyä kaupallisella alalla.
Keskustelu herätti ajatuksia -kutsumuksestakin. Eikö voisi järjellisesti päättää vaihtavansa alaa työtilanteen mukaan? Jos jotain on jo tehnyt mielestään riittävästi, ja voisi oppia, kokea jotain uutta. Vaikka nyt ilman mitään Suurta Kutsumuksen Ääntä. Eipä minulla mitään suurta kutsumusta ole kaupanalallekaan ollut -töitä on vaan pitänyt tehdä jollain elääksensä.
Minusta myös myyjänä, edustajana, suunnittelijana olen ollut avuksi asiakkailleni, ja siitä olen nauttinut. Auttamisesta ja ongelmien ratkomisesta. Sitähän teen nytkin: asukkaalle ruokaa, juomaa, puhtautta, seuraa ja rajoja. Niin että heidän päivänsä olisi niin mahdollisimman hyvä, kuin se voi vain olla.
7 kommenttia:
Tätä kysymystä olen miettinyt viime päivät itsekin. Hain työtä, josta en ole varma onko minut tarkoitettu sitä tekemään ja onko minusta edes siihen työhön, jos en tunne sitä kutsumusta. Mutta toisaalta, jos minut otetaan, minun on mentävä siihen hommaan..
Ristiriitaista...
Ei kait, olen tehnyt paljon töitä ihan rahankin takia, opiskellessa, lasten pienenä ollessa. Unelmatyötä ei niin monta vuotta ole ollut.
Tuotapa olen minäkin menneinä vuosina joutunut moneen kertaan miettimään. Kahdeksastatoista kokeillusta ammatista kaksi tuntui kutsumustyöltä. Siltikään en toisessa jaksanut. Kyllä minusta jonkinlainen kokemus kutsumuksesta antaa intoa, pontta ja voimia jaksaa vaikeinakin aikoina. Toivottavasti löydät omasi (ja saat bonuksena leipää pöytään :-)
Työ kuin työ. Joskus tuntuu hyvältä, joskus paskalta. Silloin on hyvää,kun pääsääntöisesti ei vituta aamulla, kun on lähdössä töihin. Sitä sen tietää. Kutsumuksen.
Samaa mieltä Vickin kanssa. Työ kuin työ. Eikä tarvita kutsumusta. Kutsumus saattaa herätä vasta 20 vuoden jälkeen, kun innostuu jostain tosissaan ja hankkii lisäkoulutusta.
Voihan ajatella, että tänään menen töihin, huomisesta en tiedä.
eikka
Moni tekee töitä rahan takia. Uskoisin, että useampi tekee töitä rahasta, kuin niinkään kutsumuksesta.
On aika huimaavaa, odottaa että ihmisellä edes pitäisi olla kutsumus. Itseäänhän voi toteuttaa niin monella tavalla ja monella saralla. Työtä voi tehdä rahasta ja rahalla voi toteuttaa, tai olla toteuttamatta kutsumustaan. Silti työnsä voi tehdä hyvin. Ehkä suurta kutsumusta tärkeämpää on se ettei ainakaan vihaa työtään, tai että se ei aiheuta jatkuvaa pahoinvointia. Tutustumalla eri ammatteihin, voi saada monelta alalta vaikutteita,ja kehittyä monipuoliseksi osaajaksi. Oli sitten "Suuri kutsumus" tai ei :)
Aina ei voi tietää tarkoitusta -ja tarvitseeko sitä olla? Voisiko se tulla, ajan myötä.
Ristiriidat ovat haastavia, ja mielenkiintoisia -jos niitä kestää.
Minun unelmatyöni ei elättäisi. On siis tehtävä jotain muuta, jotta saisi syödä.
Vicki Li, kiitos sanoistasi! Muistin sen tänä aamuna, kun menin töihin. Ei ottanut päähän. Hymyilytti vain.
Niin, kuka on kenellekin sanomaan kutsumuksesta tai sen puuttumisesta? Jokaisessa työssä on jotain hyvää ja jotain huonoa. Jotkut osa alueet kiinnostavat enemmän ja ilahduttavat, toiset jättäisi mielellään tekemättä. Mutta näillä ilon hetkillä jaksaa sitten myös ne paskemmatkin osat työstään :)
Lähetä kommentti