keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

yö-työtä ja riippuvaisuutta


Ensi yönä teen elämäni ensimmäisen työ-yön. Ensimmänen työ-yö oli tapahtua jo reilut parikymmentä vuotta sitten, ensimmäisessä oikeassa työpaikassani, Päivärinteen sairaalassa. Silloin kieltäydyin, olisihan työ-yöhön joutunut hoitoalalle täysin kouluttamaton nuori nainen, vastuuseen yhdestä osastosta yhden yön ajaksi. Näin jälkeenpäin ajatellen ihmettelen, mitä yötyön ehdottajalla päässään liikkui.

Tämän yö-työn teen toisen kaverina, ihan kokeillakseni miten yön työssä jaksan. Saas nähdä, miten tämän päivän suunnitelmat: liikuntaa, hyvä syönti ja pitkät päiväunet, onnistuu. Aurinkokin lämpimästi paistaa, voisikohan sitä nukkua vaikka pihalla bikineissään? (eihän mulla ole edes bikineitä). Pitäisiköhän työ-yöhön ostaa energiajuomia, vai riittääkö pelkkä kahvi ja mukava ohjaaja-kaveri? Facebookissa kun ei saisi roikkua, ehkä blogeilua ei ole kielletty. No, onhan onneksi pyykkäämistä ja wc-siivouksia, kenties vielä jotain muutakin. Ehkä raportoin asiasta yöllä...

Yhdellä asukkaalla on riippuvaisuus häiriö. Hän on kehittänyt riippuvaisuuden minuun tämän muutaman kuukauden aikana. Keskustelimme vastaavan ohjaajan kanssa siitä, ja tavastani käsitellä asiaa. Ohjaaja sanoi, että hän ei kestäisi jatkuvasti riippuvaa asukasta ja epäili, etten itsekään sitä pidemälle jaksaisi. Asukas varmistelee useaan kertaan ruoka- ja kahviaikoja, kovalla äänellä vaatien huomiota. Oma tapani on keskustella asukkaan kanssa, yrittää saada hänet rauhoittumaan ja tehdä sopimuksia siitä, ettei hän enää asiasta kysyisi. Joskus siinä onnistuu hetkeksi, joskus pidemmäksi aikaan ja yleensä ei ollenkaan. Vaki ohjaajien tapa on kovempi, sanallisesti -tai ainakin minun mielestäni se tuntuu siltä. Tässä onkin mielestäni haastetta, löytää itselleen tapa toimia ja tehdä, kuitenkin pysyen tiimin keskinäisissä sopimuksissa ja tavoissa. Olen kokenut vieraaksi -ainakin toistaiseksi- "kovan" puhuttelutavan, ehkä aika toisi siihenkin muutoksen. Haluaisinko sitä, en tiedä. Mutta ymmärän kyllä, että näille asukkaille on rajat pidettävä, muutenhan kaikki olisi yhtä hullunmyllyä.

4 kommenttia:

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Minä olen tehnyt vuorotyötä mukaanlukien yövuorot melkein kolmekymmentä vuotta. Ja tykkään vuorotyöstä tosi paljon..en olisi vaihtanut päivätöihin...
Tarvitsen tosi vähän unta ja kun nukahdan yövuoron jälkeen, nukun tosi syvää unta...
Minulla on ollut myös monia työkavereita joille yöt ei sattuneet sitten ollenkaan. Rytmihäiriöt, univaikeudet mm.
kiusasivat.
Toivottavasti yö menne/meni hyvin.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Lasten pienenä ollessa olin yötöissä, enkä saanut nukuttua tarpeeksi pitkään, silloin menee muisti..

Anonyymi kirjoitti...

Vanha äitisi vielä eläkkeellä tekee keikkaa ja hyvin jaksaa öitäkin tehdä..jaksat sinäkin..
Muistanet kuinka usein lähdin työssä ollessani yöksi, teinhän pitkiä aikoja vain öitä.. kyllä silloin väsyttikin, olihan teitä useampi tyttö joilla oli nukkuvalta äidiltä paljon kysyttävää..

ritaHelinä kirjoitti...

Minusta hoitotyössä juuri työvuorojen vaihtelevuus toisi oman vapautensa. Aamupäiviä, iltoja ja yökköilyn jälkeisiä päiviä.

Varmaan, jos unet jää vähiksi, menee muisti -ja voipi joskus mennä jopa hermo:)

...vai niin meillä oli paljon kysyttävää, kylläpäs me oltiin siskokultaisia :)