sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

haaveita ja toiveita



Pitäähän olla haaveita, pitäähän? Toisaalta jossain joku viisaampi on lausunut: varo mitä toivot, se voi toteutua.

Olen kyllä pilvilinnojen rakentaja, haaveilija ja unelmoija. Lapsena ja nuorena haaveilevat ajatukset ennen nukahtamista olivat korkealla. Vanhemmalla iällä nukahtamaan auttoi esimerkiksi unelmatalon sisustaminen mielessä ... koskaan sisustus ei ennättänyt tulla valmiiksi, uni vei voiton.

Minulle haaveet ja toiveet on erilaisia. Haaveilla voi mahdottomista, päiväunillansa. Kietoutua saavuttamattomien haaveiden lämpimään syleilyyn -elää hetki maailmassa, jota ei edes ole. Toiveet ovat hiukan enemmän järkiperäisiä, ehkä mahdollisia saavuttaa jos itse yrittää ja tuuli on myötäinen.

En tiedä, onko haave vai toive, joka heräsi tämän päivän lehden artikkelista. Hurtigruten laivareitti Norjan rannikolla. Toiveissa on ollut miehen kanssa autoreitti Norjan rannikolla, se olisi lyhyemmässä muodossa varmaan mahdollistakin. Pohjoinen Norja on tullut tutuksi muutamalla automatkalla, mutta pidempi eteläisempään Norjaan ulottuva reissu on mieheni ja minun suunnitelmissa -joskus. Mutta tämä laivareitti kuulostaa ja näyttää uskomattomalta, ei ehkä ihan 12 päiväisenä, viikon reissu voisi olla ihan riittävä.

Totesin tänään alkavani oikein ylipihiksi, ja säästäväni kaikki ylimääräiset rahat matkustaluun. Hymyillen tätä kirjoitan, kun tuota piheyttä ei minusta oikein tahdo löytyä :) Mutta ehkä se on toive, olla pihi. Tai ainakin pihimpi ja säästäväisempi. Voi toteutuakin, jos oikein haluaa. Mutta en minä ainakaan mersu-köyhäksi halua. *hymyilee*




Nämä lasipullot Posiolta, Pentikin museosta.

3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Uskomatonta; näin tällä viikolla unta, että olin laivalla jossain päin Norjaa ja kun kysyin missä olen, minulle vastattiin, että Bergenissä.

Sinne minäkin tahtoisin.

Ja yhtäläisyyksiä löytyy lisää: pihiä minusta ei saa, mutta olen jo alkanut vähistä varoista säästämisen ensi kesän reissua varten.. Minne lie lähdemme lasten kanssa, mutta jonnekin, joka ei ole Suomessa, ja minne rahat riittävät. Meillä kun on vain yksi aikuinen, jolla rahat..

Hallatar kirjoitti...

Miten ihana ajatus: matkustus ympäriinsä. =)

*kannattaa ajatusta*

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa olisi äidilläkin tehdä Hurtigruten-laivareitti..