Äitini kanssa kävimme kiertämässä ne asunnot, joissa olin Oulussa lapsena asunut. Muistikuvia minulla oli kahdesta viimeisimmästä paikasta -äidillä sitäkin enemmän.
Jostain sain tämän ajatuksen -ihan niinkuin jossain forumissa joku mainitsi: pyhiinvaellusmatka. Ainakin matka lapsuuteen, niihinkin paikkoihin joista minulla ei ole muistoja. Olenhan asunut lapsuudessa ja nuoruudessa useammassa paikassa, sitä yhtä ja ainoaa kotia rakennuksena, fyysisesti minulla ei ole ollut. Ehkäpä juuri siksi minulle ei ole koti niinkään rakennus ja kiinteä paikka, vaan enemmän kodin tuntua tuo omat tavarat ja itse luoma tunnelma, vaikka vuokrattujen seinien sisälle.
Oli mukava kuunnella äidin muistoja. Missä oli mikäkin kauppa, mistä haettiin päälärillä maitoa. Kuinka äiti on kävellyt töihin pitkänkin matkan tyylikkään ladyn tavoin: korkokanta kengät jalassaan keskeneräisiä teitä. Miten olin säikäyttänyt äitiäni nousemalla kodin ikkunaan -silloin asuttiin kerrostalon ylimmissä kerroksissa. Miten olin eräs lauantai päättänyt ehdottomasti haluta hiihtää -isä oli ehtinyt juuri ostaa sukset, ennenkuin liikkeet menivät kiinni. Olin hiihtänyt sen yhden kerran, siihen se oli jäänyt. Eikä minusta himohiihtäjää ole tullut juuri senkään jälkeen. Kuinka olin varastanut siitä lähikaupasta tikkarin, ja saman talon pihalla oli lapset lällätelleet uutta takkiani, lampaankarvoin somistettua.
Kierroksen jälkeen minulla on ollut levollinen olo. Olen kohdannut omia muistoja, kuvin kuvannut äitini niissä ympäristöissä -saanut itsestäkin kuvan sillä mattotelineellä, jossa minulle on esitetty vaikeita kysymyksiä. Ymmärrän hiukan enemmän perhettäni ja itseäni, olenhan käynyt juurillani.
2 kommenttia:
Hyvä postaus. Lapsuus. Koti. Kodin tunnelma. Kasvumme tausta.
Minäkin olen asunut tuon näköisessä sympaattisessa punatiilitalossa lapsena Tampereella, ja myös aikuisena juuri ennen kuin muutettiin nykyiseen omakotitaloon Helsingissä.
Isoja juttuja lapsuudessa nuo sukset ja tikkarit ja lällätykset... :)
Ihanaa. Eikö ole mahtavaa saada tuo tehdä. Me teimme myös sellaisen matkan, äitini runsas 70, minä ja pikkuveljeni täyttäneet 50 hiljattain ja 40-vuotias pikkusiskoi. Osaksi saatiin guideksi vanha lapsuuden leikkikaveri, joka myös kertoi muistojaan.
Äitini evakkokodissa käytiin myös, vanha miniä vielä siellä asui. Päätteeksi äidin haave Uittamon tanssilavalle, jossa hän sai tanssia poikansa kanssa, joka melkein yhtä hyvä tanssija kuin pirteä äitini. (Ja laivalla syötiin hyvät illalliset)
Paljon otettiin kuvia ja muisteltiin
Lähetä kommentti