Ystävä

Se mikä minun ja ystäväni yhdessä matkustamisesta tekee mukavaa - niin, no siihen lienee monta syytä.
Olemme varmaan molemmat hyvin sopeutuvaisia, erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin. Vaikka ystäväni sanoo nauttivansa lomastaan hyvin itsekkäästi -unohtaen perheenäidin velvollisuudet -minä en sitä itsekkyytä hänen lomailussaan kanssani huomaa.
Yksi tärkeä yhdistävä tekijä on tietenkin valokuvaus. Kävelemme tuntikausia ja otamme satoja valokuvia. Välillä eksymme toisistamme, milloin kauemmas ja milloin lähemmäs. Emme kuitenkaan hätäänny, sillä osaammehan molemmat pitää itsestämme huolta.
Se onkin tärkeää, ettei tarvitse huolehtia toisesta -liikaa. Molemmat osaa englantia sen verran, että tulee toimeen tilanteessa kuin tilanteessa. Eikä sormi mene suuhun kovin helposti, eikä kumpikaan jää sanattomaksi. Voipa joskus sanoa, että sanoja tulee liikaakin. Joidenkin mielestä.
Osaamme molemmat nauraa. Itsellemmekin. Joskus yhteisen naurukohtauksen sattuessa voi muillakin olla hauskaa, naurumme kun ei ole mitää hiljaista hihitystä. Huumorimme on hullua ja hulvatonta -kun sille päälle satumme. Tosin joitain viisaitakin (tai niin me ainakin luulemme) ajatuksia mahtuu keskusteluihimme.
Mutta se, että lomamme ja yhdessäolomme tuntuu pitkältä -ei pitkästyttävältä, on minusta ihmeellistä. Saman päivän aikaan saamme tapahtumaan monenlaisia asioita, päivät ovat silloin pitkiä ja mielenkiintoisia. Hyvin energiatehokasta, eikö totta?

On se hienoa, että nainen nelikymppisenä löytää sielunystävänsä. Oikein hienoa.