perjantai 2. lokakuuta 2009

... mä vaivainen


Kylläpäs tässä itsensä tuntee niin vaivaiseksi, jotta. Kun olin saanut käteni Italian Itikoiden jäljiltä siihen kuntoon, että uskaltauduin töihin -niin jokin kumma vaiva iski vasempaan käteen. Särkee ja juilii, hyviä asentoja joko makuulla tai pienessä liikkeessä. Välillä hellittää ja välillä taas ei. Siinä ei sitten olla kovin paljoa koneella istuttu, kirjoiteltu tai edes luettu toisten blogeja. Italian matkakertomus ja -kuvatkin odottavat vielä käsittelyään.

Tähän samaan tehtiin sitten se odotettu sappileikkaus keskiviikkona, jota nyt sitten parantelen kotona. Onneksi leikkaus saatiin tehtyä tähystyksellä, joten toipumisaika on lyhyempi -siltikin sairauslomaa kolmisen viikkoa. Leikkaus hieman pelotti, lähinnä se jos operaatio olisi mennyt avoleikkaukseen. Kaikki meni ihan hyvin, kotiin pääsin samana päivänä. Olihan olo tietenkin leikkauksen jälkeen nukutuksen vuoksi tokkurainen, mutta hyvin pärjäsin kotonakin. Kipuja ei ole juurikaan, jonkin verran noustessa tuntuu leikkausjäljet. Onneksi siitä kipuilevasta sapesta päästiin, ja niistä kolmesta kipuilevasta kivestä.

Että ihan vaan sairauskertomusta.... ei muuta. Kaikki tallenetut ohjelmat on katsottu, facebook kavereiden tiloja kommentoitu ahkeraan puhelimella - kohta loppuu tekeminen. Tänään kävin pienellä kävelylenkillä, ja siinäpä sitten tuleville päiville ohjelmaa -josko saisi käveltyä joka päivä. Tekisi hyvää leikkauksen jälkeen, ja muutenkin. Varovasti sai tänään kyllä kävellä, sen verran oli tienpinta jäässä -ettei vaan kaatua muksahda.

Ei kommentteja: