keskiviikko 7. lokakuuta 2009

pienet polut, avarat näkymät


Mietin minä sitäkin, että pitäisikö sittenkin pysyä siinä entisessä, tutussa ja turvallisessa. Onko minusta tällä iällä enää oppimaan uutta, pysymään nuorempien ja vireämpien perässä? Pitääkö vain odottaa tämän lamaantuneen maailman hiljalleen heräämistä, samalla itselle uusia mahdollisuuksia entisessä ammatissa?

Tuntuu vain siltä, että kaikki on tällä kylällä koettu. Ympyrät ovat liian tutut, ja niillä ei ole mitään uutta annettavaa. Työnantajaa vaihtamalla asiat ei miksikään muutu, sitä samaa se on erilaisissa ympäristöissä.

Pidänhän minä kyllä, asiakaspalvelusta. Henkilökohtaisesta myyntityöstä ja suunnittelusta. Haluan olla luova ja ideoija. Ihmisten kanssa ja heille avuksi ongelmissaan. Mutta toisaalta, sitä ihmisten kanssa olemista on olleet nämä hetket myös työkokeilupaikoillani -uutuudessaan niin kiinnostavia.

Kunpa joku nyt aukaisisi näköalat, avartaisi mielen. Voisipa joku sanoa, mitä tehdä. Toisaalta, olenhan minä jo tehnytkin -jotain uutta. Hain opiskelemaan, ja vielä pariin opiskelupaikkaan hakemus laittamatta. Ja samalla tänään soi puhelin, ja sieltä avautuisi pieni yhteistyökuvio suunnittelupuolella. Ihmeellistä, että juuri näin käy -useita pieniä polkuja.

Voinhan toki opiskella uutta ammattia (jos nyt jonnekin satun pääsemään) ja siinä sivussa pitää hengissä entistä osaamistani. Ehkä sekin voisi olla yksi mahdollisuus. Mahdollisuus monien joukossa.

hiljalleen kipu alkaa hellittää,
lihakset rentoutuu lääkkeen voimalla,
ja elämä tuntuu hiukan paremmalta.
nyt voin hiukan ymmärtää ihmistä,
joka kärsii kivuistaan, pitkäaikaisesti.
kipu ei ole mukava seuralainen

7 kommenttia:

Yvioon kirjoitti...

Joku on sanonut, että jos on liian monta valinnan mahdollisuutta, niin ei sitten osaa valita ollenkaan. Toisaalta ehkä se oikea tie aukeaa, kun lähtee eteenpäin ja tekemään jotakin.

Mä jään usein liikaa paikoilleni ja en osaa valita, mitä tehdä. Jään miettimään ja sitten ei avaudu mikään. Hm.

Una kirjoitti...

Aina kannattaa tarttua tilaisuuteen. =)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen ammattikorkea-opiskelija ja teen opinnäytetyötä digikuvaukseen liittyen. Haen valokuvauksesta kiinnostuneita ihmisiä vastaamaan kyselyyni. Jos olet teettänyt valokuvatuotteita jonkin netissä toimivan yrityksen kautta ja haluat auttaa minua työssäni, ilmoittaudu:
tanja.ranta@seamk.fi
niin lähetän liitteenä kyselyn.

Kiitos ja hyvää syksyä!
Tanja

Sooloilija kirjoitti...

Tässä kirjoituksessa pohdiskelet samansuuntaisia asioita kuin minäkin. En vain itse saa niitä lauseiksi ja jutuksi asti.

Jäi mieleeni sanomasi: 'tämä kylä on nähty' (vai miten se meni). Olen samoissa ajatuksissa, mutta silti en tiedä mihin haluaisin lähteä, ja pystyisinkö sittenkään irrottautumaan. Lasten vuoksi. Heidän elämänsä kun on hyvä tietyssä elämänvaiheessa olla vakaata ja aika tasaista..

Voi, porskutellaan me nelikymppiset nyt vaan, uskon, että joku päivä on vielä tulossa 'mahtavat ajat'. Ja silloin rupeaa tapahtumaan! Siis ainakin omalla kohdallani.

Kiitos kirjoituksestasi.

m kirjoitti...

Miten olisi vapaaehtoistyö?

Una kirjoitti...

Kaunista. =)
Kaikki. =)



Blogissani olisi siulle pieni syksyinen tunnustus... =)

ritaHelinä kirjoitti...

Uskon itsekin siihen, että kun tekee niin tapahtuu. Tie vie mennessään.

Tanja, apua... olen unohtanut vastata sähköpostiisi... ehkäpä vielä ennätän :)

Minuakin tässä kylässä pitää suku, siskon ihanat pojat... ja toisaalta miehen työhön liittyvä verkosto, jonka syntyminen on vienyt vuosia -ja tuonut leipää pöytää. Että varmaankin tällä kylällä pysytään :)

Vapaaehtoistyötä voisi ajatella, mutta jollain on elettäväkin... ja toisaalta nyt olen touhunnut näiden työkokeilujen kanssa -ja se on ollut kyllä ihan oikiaa työtäkin, mukavaa sellaista.

Kiitos, Una.