lauantai 7. marraskuuta 2009

tässä mennään


Onpas taas aikaa vierähtänyt, jotenkin on ollut vaikea aloittaa kirjoittaminen -vaikka ajatuksia ja mietelmiä ja tapahtumia olisi ollut ihan riittämiin. Taas sitä miettii, miksi tätä kirjoittaa ja kenelle, onko blogini minkään väärtti. Näitä aikojahan taitaa tulla itsekullekin. Tosin minulla on kyllä taas ollut muidenkin blogien lukeminen niin vähissä, ehkä on ollut ihan hyvä hengähtääkin tekstien ja kuvien virrasta.

Työkokeilukin on nyt mennyttä ja koettua. Voin kyllä suositella kaikille sitä -ainakin minulle sattui kaksi mukavaa yksikköä, mukavia työkavereita ja paljon uusia asioita. Vaikka rahallista hyötyä en työstäni saanut, kokemusta sensijaan. Ja mikä tärkeintä, yhteishaussa työkokeiluni laskettiin työkokemukseksi, ja muutama piste tuli lisää... Ja miten ihania olivatkaan asukkaat, toinen kysyi: "miksi aina pitää lähteä" ja toinen "mistä me saadaan toinen ritaHelinä sinun tilalle" -nämä lauseet tuntuivat mukavilta, olin onnistunut ainakin jonkinlaisen suhteen luomaan muutamaan asukkaaseen.

Kävinpä sitten valintakokeessa, sosionomiksi. Vaikka en ajatellut ollenkaan haaveilevani amk-opintoja, niin yllättäen monimuotoinen opiskelu herätti kiinnostukseni. Valintakokeessa kirjoitin sitten sormet jäykkinä organisaation ristiriitatilanteiden käsittelystä ja puhuin haastattelijat varmaan pyörryksiin. Olipas muuten hankalaa kirjoittaa käsin tekstiä kolme sivua, sormet jäykistyivät ja kappaleet olisivat vaihtaneet paikkaa useaankin otteeseen. Hymyilyttää kyllä näin jälkeenpäin, ihmeellisen energinen olo oli haastattelun ajan. Haastattelu meni joko todella hyvin, tai sitten todella huonosti. Mitenhän se menee, pitääkö sosiaalisen alan ihmisten olla jotenkin enemmän hillittyjä? No, nyt odotellaan tuloksia jännityksellä. Hain myös lähihoitaja koulutukseen, mutta sinne en päässyt edes haastatteluun, ehkäpä silläkin oli oma tarkoituksensa.

Kun testasin vielä AVO:n testeillä soveltuvuuttani sosiaaliselle alalle, ihmettelin sitä miten en ole aikaisemmin huomannut kuinka sopiva ala minulle onkaan. Ehkei minusta hoitajaa hellää huolehtivaa saisi, mutta sosiaalisen alan eri tehtävät tuntuvat soveltuvan luonteelleni hyvin. Enkä usko, että työ- ja elämänkokemus ole ollenkaan pahitteeksi. Toivon niin todella, että voisin aloittaa opinnot vuoden alusta. Yritän toisaalta olla toivomatta liikaa, ettei pettymys olisi kovin suuri, jos en opiskelemaan nyt pääsisikään. Olihan hakijoita niin paljon, että varmaan monta sopivaa jää valitsemattakin.

Ensiviikolla alkaakin sitten työvoimapoliittinen koulutus, atk-koulutusta ja työssä oppimista. Ehkäpä pääsen sitten taas kokeilemaan uusia paikkoja, jos en nyt sitten satu sinne kouluun pääsemään.

Mukavaa isäinpäivää!

2 kommenttia:

Una kirjoitti...

Onnea siun toiveillesi ja haasteillesi. =)

Anonyymi kirjoitti...

oppineet paljon