sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Siinä Tilassa - karkkitektuuria

Oulun kaupunginkirjastossa on Oulun Taidek0ulun näyttely.

harvoin tulee pääkirjastossa käytyä, mutta laittoivat lähikirjaston remonttiin, joten nyt on tullut käytyä toisessa lähikirjastossa ja pääkirjastossakin. Se kauempana oleva lähikirjasto olisi riittänyt minulle loistavasti, varaanhan kirjat yleensä netissä valmiiksi - mutta mieheni on innostunut äänikirjoista. Äänikirjoista on parempi valikoima pääkirjastossa, joten sieltä käymme täydentämässä uusia kuunteluelämyksiä miehelleni. Mäkeä, Remestä, Pääsilinnaa, Huovista ....

niin, se Taidekoulun näyttely. Nuorten ja lasten taidetta. Pienet kuvat olivat karkkitektuuria-töistä. Varmaankin karkeista ja coctailtikuista tehdyt teokset kasvattavat lasten kolmiuloitteisen maailman ja (k)arkkitektuurin ymmärtämistä.

seuraavaa ei varmaan kannattaisi kirjoittaa, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Varsinkin jos vielä aioin ansaita elantoa sisustuksia suunnittelmalla. Entisen kollegani kanssa vietimme mukavaa iltaa, ja keskustelimme niistä ja näistä. Eksyimme aiheissamme myös työhömme, sisustamiseen ja sen suunnitteluun. Kollega kertoi siitä, kuinka hän menee pohjakuvan nähtyään Siihen Tilaan, ymmärtäen tilojen muodot kolmiuloitteisesti. Mietittyäni hetken tajusin, etten minä osaa mennä Siihen Tilaan, ja sen hänelle kerroinkin. Kollega huudahti ihmetellen: ..... missä sinä sitten olet, jos et ole Tilassa? Missä sinä olet?!?! Onneksi hoksottimeni pelaavat nopeasti (vähän joskus liiankin nopeasti) ja vastaukseksi kerroin olevani ikäänkuin elementtitehtaalla. Suunnittelen kaakeloitavat (silloin tein töitä kylpyhuonesuunnittelun parissa) seinä kerrallaan, elementteinä, ajattelen sisustamisen eri elementit matemaattisesti tasapainoon - vaikken olekaan Siinä Tilassa. Tätä ei ehkä kannata kovin suureen ääneen huudella arvonsa tuntevien Suunnittelijoiden parissa, eikä arvonsa ja asemansa tuntevien Toimeksiantajillekaan.

Ei kommentteja: