tiistai 3. elokuuta 2010

... jopas on ollut KESÄ.


Gdanskin laitamilta,
ja sateenvarjo ei ole rekvisiittaa
-siellä ihan oikeasti "hiukan" satoi ja salamoi.

no jopas on ollut kesä. Kaikintavoin. Kuuma ja aurinkoinen. Yllättävä. Tekemisen ja menemisen kesä. Meinaa kuulkaas tulla pieni uupumuksen hetki, kun taaksepäin katsoo. Tosin, niinkuin edellä kirjoitin, liike on antanut voimaa. Uudet kaverit, uudenlaiset tehtävät - ja edessä oleva siirtyminen opiskelijan rooliin - ikäänkuin olisi mielikin hiukan nuorentunut.

mies raukka on joutunut tekemään nämä helteet töitä, muurilla muuraten. Hyvin on hiljaista ollut, meillä iltaisin. Silloin kun minä olen sattunut kotona olemaan -tänä aamuna ensimmäisen kerran mieheni sanoi, taasko hän joutuu olemaan yksin illan. On myös joutunut olemaan kaupanpullalla monta viikkoa, tänään katkaisin sen kierteen kaura-tosca-omenapiirakalla ... Vähän miehelle jotain kodinomaista, kun rouvaakaan ei enää juuri näe.

onneksi kesää katkaisi lyhyt loma Puolan Gdanskissa, ystäväni Tarjan kanssa. Viisi yötä, neljä päivää. Parhaimman matkakaverin kanssa, jossa naurua ja valokuvaamista riitti. Käykääpä katsomassa Tarjan kuvia ... niissä on tunnelmaa. Muutaman oman kuvan olen siirtänyt tuonne valokuvablogin puolelle, mutta miten se onkin ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.

sitäkin olen miettinyt, että kun nyt näitä blogeja riittää, niin pitäisiköhän tehdä vielä opiskelua varten oppimisympäristöinen blogi? Itse opin parhaiten, kun yhdistän sanoja ja kuvia, tunnelmia... ja pelkästään itselle kirjoittaminen ei tunnu niin kiinnostavalta, että josko laittaisi sitten yleiseen jakoon? Vaikka anonyymisti.

jaksan vielä muutaman päivän töitä, muutaman vapaan - ja viikon päästä alkaa opiskelu. Hienoa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa taas koti-Suomeen! Oli mukava lukea sinun blogiasi - aivan kuin kävisin sun luona kylässä ;D Minä tein tänään itselleni blogin...ja kohta alan kirjoitella. Voinhan kysyä neuvoja, jos eksyn bittiviidakoon?

titu kirjoitti...

Mukavaa,
sun blogi =)

... ja neuvoja saa kysyä.

Anonyymi kirjoitti...

Ekana tuottaa hieman työtä ja ajatuksia virittää se, kuinka saankaikenlaista sivuille - kuten pöydällä on jne...mutta eiköhän se tästä ajan kuluessa rikastu. Ihanaa viikkoa sulle, tekstiä tulee ja menee...mutta voiko jo julkaistua tekstiä enää muokata? :D