Autooni minulla on viha-rakkaus suhde. Tarvitsen autoani, se antaa minulle vapauden liikkua ja on työni -silloin kun niitä on- kannalta lähes välttämätön. Yleiset kulkuneuvot tapetti- ja laattamallien kanssa raahauten eivät oikein innosta.
Ensimmäisen auton saatuani, ajaessani autoliikkeen tiloista ulos, tunsin saavani siivet selkään. Se vapauden tunne oli lähes sanoinkuvaamaton. Silläkään ei ollut niin väliä, kun sadekuuro yllätti uuden auton ajajan. Pyyhkimille ei löytynyt oikeata vinkstaapelia niiden käynnistämiseen, mutta perille päästiin. Löytyi ne vinkstaapelitkin sitten myöhemmin.
Ensimmäisen autoni hankin ihan itse, koeajon suoritin ystäväni kanssa ja miehelleni ilmoitin asiasta puhelimitse. "Tilasin itselleni auton". Alkuun aiheutettu ärtymys hävisi melkei hetimiten, vapautuihan mieheni minun kyyditsemisestäni.
Vihaa tähän autooni tunnen lähinnä maksaessani osamaksuja, vakuutusmaksuja ja tankatessani nykyistä bensasyöppöä autoani. Silloin kun rahavarat ovat tiukemmalla -niinkuin nyt- ei näe mitään järkeä auton ylläpidossa. Mutta toisaalta, luopuakaan autosta ei voi, ne mahdolliset tulevat työt vaativat kulkuvälineen.
Kilometrejä vuodessa ei autollani -Puikilla- kovinkaan montaa tule, muutamia tuhansia. Lähinnä ajaminen on kaupungin alueella tapahtuvaa, joskus maalle äidin ja siskon luo, ehkä kerran vuodessa yksi pidempi reissu eteläiseen Suomeen.Kuskina olen tätänykyä rauhallinen ja harkitseva. Toista se oli nuorempana, isän autolla&luottokortilla ajaessa. Kaasujalka painoi, nautin vauhdin hurmasta. Ehkä tässäkin asiassa ikä on tuonut järkeä päähän ja kaasujalkaan. Teknistä osaamistakin löytyy siihen saakka, kunnes pitää alkaa peruuttaa. Minusta auto on lähinnä tarkoitettu eteenpäin kulkevaksi, ja ajamisensa voi vallan hyvin suunnitella niin, ettei vaikeita taskuunparkkeerauksia tms. tarvitse suorittaa. Lisäksi täytyy mainostaa erityisen tärkeänä lisävarusteena peruutustutkaa! Ehkäpä sillä olen välttynyt monelta pienemmältä moksaukselta.
Ehkä kuitenkin auto tulee aina kuulumaan varustukseeni, tosin tällä nykyisellä ajopelillä olen päättänyt ajaa niinkauan kuin moottori paikallaan pysyy. Sitä, onko ne yleensä kovin tipahtelevaista sorttia, en tiedä.
2 kommenttia:
Heippa! Luin tässä pikakelaten postauksesi lomani ajalta. Tämähän on käynnistynyt hienosti. Eipä suurikaan yllätys, että autosi on punainen.
Aloin samalla miettiä, mitähän ideoita olisit saanut mun työhuoneeni suhteen, jonka sain kun tyttö muutti kotoa syyskuussa. Sain sen jo laitettua jonkinlaiseen kuntoon ilman hyvää sisustussilmää.
joo, punainen on kyllä minun väri. ja jos olen oikein käsittänyt, niin naisten autot mielellänsä saisivat olla punaisia.
mikä se on se hyvä sisustussilmä? No, tietenkin värien soinnutus yms. luontuu jollakin paremmin, ja ehkä niitä ideoitakin tulee enemmän.
Olen sitä mieltä -vahvasti- että jos itse viihtyy tilassa, tavarat ja värit miellyttävät omaa silmää, niin silloin on ihan riittävän hyvä sisustus-silmä.
mutta sekin on hienoa, että saan tehdä töitä näiden asioiden parissa. Haastavintahan on löytää sopiva kombinaatio asioista, kodissa asujan mieleen. Yhdistää vanhaa - mennyttä aikaa ja historaa, johonkin uuteen. Raikastaa ja ehkä tuoda esille niiden vanhojen muistojen, vaikka huonekalujen muodossa, hyvät puolet.
Lähetä kommentti