pyykinpesua ja Piiparista

Kahden ihmisen taloudessakin pyykinpesua on riittämiin. Viikonvaihteen olen yrittänyt selvitellä rottinkista pyykkikoria tyhjäksi, mutta aina tuntuu pohjalta löytyvän vaatekappaleita pestäväksi. Olemmekohan oppineet vaatteiden pidossa liikaan siisteyteen, voisiko jotain vaatetta pitää kenties useamman kerran päällä? Pyykinpesuni luontuu ehkä hiukan helpommin kuin Hallattarella, mutta kyllä siitä oma työnsä on tästäkin. Ehkä enemminkin pesisin ja kuivaisin pyykkit - kunhan joku viikkaisi ja kaapittaisi vaatteet. Oma vaatekaappi on vielä niin persoonallisessa järjestyksessä, ettei aina tiedä minne mikäkin vaatekappale kuuluu, ja löytäminen on vähintäänkin yhtä vaikeaa.



Tapoihini ei kuulu silittää vaatteita etukäteen, vaan tarpeen mukaan. Kaapissani roikkuvat ja hyllyllä olevat vaatteet ovat siis enemmän tai vähemmän ryppyisiä. Äitini kertoi aikoinaan silittäneensä alusvaatteetkin - omia slogejani en kyllä silittämään menisi. Mankeloidut lakanat ovat mukavia - sitäkään iloa ei enää suoda eikä lakanoiden silittäminen oikein tunnu järkevältä touhulta.



Onneksi pyykinpesun lisäksi viikonvaihteeseen kuului muutakin. Kävimme miehen kanssa katsomassa Toppilan Möljällä kesäteatteria : Mooseksen perintö. Näytelmä oli mukavaa katsottavaa - vaikka juoni oli tuttu aiemmasta. Kanttori Piiparinen oli näytelmän hauskin hahmo ja sai teatteriyleisön taputuksiin useaankin otteeseen. Mutta miksi alkoholisoituneen kanttorin toilailut jaksavat meitä niin naurattaa - eihän alkoholismissa ole mitään huvittavaa?



Vaikka lähteminen sai miehen puolelta hiukan vastustusta alkuun, oli hänkin loppujen lopuksi tyytyväinen illasta. Näytelmässä sai nauraa ja kun vielä illan päätteeksi haimme pikaruokaa , lauantai-ilta oli erittäin mukava. Joskus tämä jonnekin lähteminen on vaikeaa, mutta nyt varasin ja maksoin liput etukäteen perjantaina (kätevää), ilmoitin hänelle lauantain teatteri-illasta. Hiukan äkinää alkuun, mutta loppujen lopuksi olimme tyytyväisiä. Molemmat.