matkoja ja tapoja matkustaa

Matkoja ja tapoja. Erilaisia.

Ensimmäistä kertaa kylläkin istun junassa ja kirjoitan blogiani.

Tähän en olisi uskonut niillä lapsuuden junamatkoilla, joilla matkustimme juhannusjuhlille junan tavaravaunussa - muualla kun tilaa ei enää ollut. Ei meille eikä monelle muullekaan.

Ensimmäinen muistikuvani matkustamisesta - tai yleensä liikkumisesta on ajalta, jolloin IsompiPikkuSisko syntyi. Hämärä näkömuistissa oleva kuva on takapenkiltä eteen kurkkivasta pienestä kiharapäisestä tytöstä, matkalla katsomaan uutta siskoaan ja äitiään laitokselle. Vuosi oli 1969 ja auto Anglia.

Lapsuuden matkoja Kuusamoon tehtiin linja-autolla. Niistä en muista mitään, mutta kerrottu on, että olen lauleskellut linja-autoon nousseelle metsämiehelle "metsästäjä ahkerin, sinä taidat ollakin" - ja ihmetellyt miksi heinät kasvavat noinkin korkeaksi. Ne olivat heinäseipäitä.

Näkömuistissa edelleen on matka pyörän takalakkarilla istuen, punavalkopilkullinen mekko päällä, tie mutkaista hiekkatietä ja pyörää ajoi pappa. Samaiset tiet olivat lapsena suurta hupia, mukavasti mahanpohjaan kouraisi, mutkat ja mäet.

Lapsuuden ja nuoruuden autot olivat : Fiat 600, Toyota Tercel, Toyota Corolla x 2, Toyota Camry, Mersu. Camrya ja Mersua pääsin itsekin ajamaan, ensimmäisellä suoritin ajokortinkin ajo-opetusluvalla. Inssi onnistui vasta kolmannella yritämällä. Toisen kerran jälkeen niin itketti.

Matkat Muhoksen kylältä Ouluun taitettiin yleensä Mörön linja-autolla, tai sitten junalla. Joskus jopa myöhästyttiin junasta, siskokset kun pitivät muotinäytöstä Muhoksen kylän keskustassa. Sitä mieltä oli isä myöhästymisen syystä.

Nuoruuden sunnuntain myöhäiset palaamiset kotiin linja-autolla ystävän kanssa kertaillen viikonlopun tapahtumia ja kuunnellen Anneli Tempakkaa. Vieläkin silmissäni linja-auton hämäryys ja ne nuoruuden jännityksellä koetut tapahtumat.

Ensimmäisen laivamatkan muistan hyvin hämärästi, matka oli Ruotsiin serkkujen luokse kylään. Hämärissä muistikuvissa oli pieni hytti ja ahtaat sängyt ja suuret suklaalevyt. Vai olikohan ne sittenkin Ruotsin serkkujen tuliasia, ne levyt jotka muistin todella suuriksi?

Sen sijaan pieniä veneitä olen pyrkinyt karttamaan. Pari kertaa hiukan suuremmalla purjeveneellä olen saanut matkustaa, toisen kerran Kanarian matkalla oululaisen radion Megan järjestämällä lukijamatkalla, toinen oli Turun saaristossa. Merta rakastan, pienempiä veneitä en niinkään. Puhumattakaan soutuveneistä. Kokemus niistäkin on jäänyt minimiin, mutta mainitsemisen arvoiseksi voi sanoa sen, että olen soutanut ja huovannut miehelleni verkkojen laskussa. Niistä verkoista ei tullut kalaa.

Milloin lensin lentokoneella ensimmäisen kerran - en muista. Ehkä jokin kurssireissu Oulusta Helsinkiin, tai ensimmäinen etelänmatka, Thaimaa, Bangok ja Cha-Am. Mukana silloin oli pikkuPikkuSisko ja ystäväni. Näin jälkeenpäin muistellen iltaisia kävelyretkiä iloisilla kaduilla pienen tytön kanssa - hiukan hirvittää.

Lentämiseen en tunnu tottuvan. Tai siihen alun hiukan pelokkaaseen olotilaan. En ole lentopelkoinen, mutta joka kerta pieni hiljentyminen matkan alussa on paikallaan. Toivoo kaiken menevän hyvin -itse kun siihen ei juurikaan voi vaikuttaa. Espanjan lento-onnettomuus taas jälleen hiljensi.

Onhan sitä matkattu, hiihtäenkin. Ainakin kerran pidemmälti, Muhoksen kirkonkylältä Pälliin. Takaisin tultiin autolla. On ajettu pyörällä Muhokselta Ouluun, nuorena kun rahaa ei niinkään ollut. Matka ei ollut liian pitkä - nuoruuden innostus ja odotukset antoivat polkimien tuntua kevyiltä ja matkan lyhyeltä.

Matkustamisen kohokohtia on valmistautuminen. Pakkaaminen, miettiminen - onko kaikki mukana, tarkistaminen ja jälleen kerran tarkistaminen.

Kun olet jo matkalla - osa hohdosta on hävinnyt.

Jotkut matkat haluaisin tehdä uudelleen - jotkut olisivat saaneet jäädä tekemättä - joitakin en halua muistaa.