maanantai 8. syyskuuta 2008

reikäpäitä ja pömpeleitä





Aamulla sumu matkalla Oulusta Rovaniemelle oli tosi rankka. Näkyvyys oli tosi huono, varovainen ohittelija ajeli ihan rauhassa rekkojen ja linja-autojen perässä. Ohittelun hoiteli ne bemarit ja audit, joiden kuskien henkikulta ei ollut ihan yhtä kallisarvoinen kuin omani.


Jaksan ihmetellä liikenteessä näitä "reikäpäitä", joiden hengellä ei ole suurta arvoa. Ohittelut näkyvyyden ollessa mitätön, keltasilla viivoilla, mäessä tai mutkassa - ohi vaan. Onko rajoitusten mukaan ajeleva nainen Se Punainen Vaate - todistetaanko tuolla järjettömällä ajotavalla miehisyyttä?


Ihan niinkuin arvelinkin, sisustussuunnittelija tapaaminen oli mukava ja antoisa- oli ilo esitellä asioita ihmiselle, joka oli aidosti kiinnostunut. Ja kuten arvelin, arkkitehtitapaaminen meni sensijaan hiukan nihkeästi. No, siitäpä sekin on aloitettu, ja suunta on vain ylöspäin. Ihan en kuitenkaan noudattanut Noeijoon neuvoa, arkkitehdin maripaita pysyi päällä :)


Ensin ajattelin, että tuleepa tästä hotelli-illasta tylsä, television katselua. Onneksi sain itseni liikkeelle, kamera kaulaan ja kaupungille. Kuvasin ja kävelin. Ihan kun en vielä uskalla rasittaa hiukan flunssaisena itseäni - joten kuvauskävelyvauhti on ihan sopiva. Olo oli kuin turistilla. Mutta mukavasti kului reilu tunti, ajankulua ei edes huomannut. Silmä etsi uusia asioita - ja kiinnitinkin huomiota eri "pömpeleihin" joita oli koristeltu maalauksin. Mukavempia katsottavia kuin tylsät tai töherretyt "pömpelit".




Kyllä joki tuo kaupungille myös jotain mielenkiintoa, molemmat sillat ovat minusta kauniita - ehkä enemmän tykkään vanhemmasta. Vaikka onhan Jätkänkynttilä upea silta, iltavalaistuna erityisesti.


6 kommenttia:

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Upeat kuvat! Varsinkin toi alin kuva on kaunis.

Mulla on itselläni hiukan raskas kaasujalka, mutta kun näkyvyys on huono tai esim. keltainen viiva, niin en kyllä rupea riskeeraamaan omaani tai toisten turvallisuutta.

Kiva, että palaveri meni kivasti, kirjoitinkin tonne edelliseen postaukseen jo tuosta aiheesta. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Noita maalattuja pömpeleitä katselin itsekin Rovaniemellä poiketessa. Valittavasti aika ei riittänyt kuvaamiseen.

titu kirjoitti...

Itkupilli, minulla oli nuorempana raskaanpuoleinen kaasujalka myös. Sitä on nyt hidastanut nykyisen autoni hitaamman puoleinen kiihtyminen. -joo, kuski vaan kiihtyy.... :)

Niin, jokainenhan saa omalla elämällään tehdä mitä itse haluaa, vaikka vaarantaa liikenteessä - mutta kun kyseessä on muidenkin turvallisuus.

Kari,
pömpeleissä oli tosi hyvin toteutettuja - ja toiset vähän vähemmän. Ensimmäisellä kävelykerralla ei ollut kameraa mukana, jäi kuvaamatta ehkä niitä parhaimpia. Ihan kiva idea, mielestäni. Kukahan ne on toteuttanut?

Anonyymi kirjoitti...

Hei riittahelinä!
blogini statistiikkaan oli ilmestynyt linkitys täältä, kiitos siitä! Olen kyllä jostain nikkisi noteerannut, mutta niin kuin itsekin toteat, on niin helppoa pyöriä tutissa ympyröissä, sama koskee blogejakin... ;) Sulla on kiva tapa käyttää Photoshopin (?) tiettyä filtteriä lähes kaikissa kuvissasi, antaa oman ilmeen juuri sinun kuvillesi, ne tunnistaa! Onnea uudesta kamerasta myös, mikähän mahtaa olla merkki ja malli, jos saan olla utelias?
Yksi parhaista ystävistäni ajaa myös työkseen paikasta toiseen, hänellä on täällä etelässä tosi iso piiri. Minä en kyllä jaksaisi pysyä skarppina esittelyissä, jos olisin ajanut satoja kilometrejä vielä ennen sitä, nostan hattua! Ja kotimatkalla nukahtaisin takuulla rattiin.. Kiva, että tallasit polun blogiemme välille!

Krisu

titu kirjoitti...

Krisu, on mukava löytää uusia asioita, ja edes hiukan poiketa uriltaan - kaikkea mielenkiintoista on blogistania täynnä.

Kuvat käsittelen photoshop elementsillä, ja kamera on Panasonic dmc fz 50. Sain tosi edullisesti, hilkun alle 300€, en voinut olla ostamatta. Esittelykamera kaupan vitriinistä. Mielestäni ihan hyvä kauppa, kunhan opin käyttämään. Kuvat on kyllä tarkkoja.

Oma tyyli kuvien käsittelyssä on hiukan urautunut, pitäisi opetella käyttämään kuvankäsittelyä erilailla. Mutta- pikkuhiljaa. Yrittämisen ja erehdyksen kautta.

Niin, ajaminenkin käy voimille, eilisen maanantain ajo oli erityisesti sitä. Antoi esimakua syksyn ja talven rankoille ajomatkoille. Ehkä siihenkin tottuu, ja mikäli osaa aikatauluttaa oikein, niin mikäli mahdollista, aikaisiin palavereihin ei ajaisi kotoa, vaan olisi jo paikkakunnalla. Ehkä helpompi näin kirjoittaa, kuin toteuttaa. Aika näyttää.

noeijoo kirjoitti...

Kaunis reliefi (onko se sitä?), aika jänniä nuo maalaukset, tuollaista ympäristötaidetta on hauska löytää. Pidin joku vuosi taaksepäin myös Tukholmassa seisovista värikkäistä lehmistä.