Yleisäreyttä ja mustia sukkia

Jos joskus lähteminen on vaikeaa, niin tälläkertaa se oli erityisesti sitä. Edessä on putkeen kaksi reissua Helsinkiin, molemmat parin viikon mittaisia.

Olin yleisäreä koko viikon asiasta. Erityisesti olin sitä eilen sunnuntaina. Mieskin sai kärsiä siitä oman osuutensa - kenellekäs muulle minä änkyröin? Jotain tässä lähdössä ärsyttää ja jännittää. Eikä eniten se, että oletettavasti olen taas hyyryläisenä toisen nurkissa. argh. Vieläkin verenpaine nousee, kun asiaa ajattelen.

Sunnuntai meni siis siinä äreässä olotilassa. Tosin olin kyllä melkoisen aikaansaava, en kylläkään pakkaamisen osalta. Aamusta makaronilaatikko uuniin (pitäähän miehellä ruokaa olla, kun vaimo ei ole kokkaamassa) (Niinkuin se siitä olisi kiinni - eihän hän edes pidä makaronilaatikosta, keittelee jauheliha- tai makkarakeitot mieluummin), pullataikina kohoamaan -mustikkapuolukkapiirakkaa ja pikkupullia (pitäähän miehellä olla jotain pehmeää muistuttamassa vaimostaan). Siis hyvin vastuullinen emäntä, huolehtii perusasiat kuntoon: kodin siisteyden ja ruuan. Samalla tuli siivottua vaatekaappi - ja kun oli jo perusäreä, kaikkien niiden mustien sukkien lajittelukin luonnisti lähes loppuun saakka. Miksi ihmeessä pitää ostaa lähes samanlaisia mustia sukkia, muttei kuitenkaan aivan?

Sinällään työreissu on mukava, pääsee taas oppimaan lisää. Päivät kuluvat varmaan nopeasti, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta miten illat? Alunperin pyysin, että saisin asua itsekseni ja vaikka nyt sillä esimiehen mersulla huristellut töihin ja takaisin. Nyt se ei käynytkään, joten olen sitten taas jälleen kerran toisten nurkissa.

En ehkä haluaisi tulla liian tutuksi työkaverini kanssa. Joskus liian läheinen ystävyys työkaverin kanssa on minulle kostautunut työelämässä, ja nykyään yritän pitää työt ja huvit erikseen. Työkaverille uskotut asiat ovatkin yhtäkkiä vaikuttaneet työasioihin, liiallinen avoimuus ei ole ollut hyväksi.

Mutta enköhän minä tästäkin selviä, opettelen käyttämään julkisia kulkuneuvoja ja vietän työpäivän jälkeistä aikaa tavaten ystäviä, liikkuen ja kierrellen kaupunkia. Eihän se ole kuin kaksi viikkoa x 2, ehkä ennakkoasenteeni on aivan väärä ja kaikki menee loistavasti. Onhan minulla kamera, ja onhan minulla ystävät ja onhan minulla puhelin.

Tässä nyt yritän itseäni tsempata...
alankin aamu-unille, kellohan on vasta hilkun yli kuusi.