sunnuntai 5. lokakuuta 2008

kauniiksi ja nuorekkaaksi, rypyttömäksi ja sileäksi?

Mitä kaikkea ihanaa olenkaan löytänyt Sokoksen 3+1 päiviltä. Erityisesti itseni kaunistamiseen, hoitamiseen ja hellimiseen. Kuinka monta euroa olenkaan taas säästänyt, siis tuotteiden ostot olivat taloudellisesti kannattavia ja siten hyvin järkeviä.




Diorin meikkivoide Forever on jo aiemmin tuttu, sopii hyvin iholleni ja jaksaa pitää pintansa koko päivän.

Diorilta edelleen Capture Sculpt 10.
"Kiinteyttävä ja kasvojen piirteitä muotoileva kaulahoito. Polttaa rasvaa ja vilkastuttaa nestekiertoa."

Kosmetiikka osaston myyjätär kuulosti kehuvan toiselle aikuiselle naiselle (hiukan minulla särähti korvaan, enhän nyt ihan vielä NIIN aikuinen ole - ihan olen vielä nuori) (No ehkä näiden tuoteiden käyttöjen jälkeen) , että kaulavoidetta käyttämällä ei tarvitse kauneusleikkauksia.

Siis mikä säästö. Minun ei tarvitse kohottaa kasvojani - kaikki häviää. Kaksoisleuka ja juonteet. Hienoa!

Nuxen voide kasvoille Rêve de Miel Créme Visage Ultra-Réconfortante erityisesti hävittää iholtani couperosan punoitukset -ja käy ulkoiluvoiteeksi. Kuulemma todella vaikuttava tuote, vaikuttaa 24 h. Samassa tuotepaketissa voide huulille ja bodylle.

Nuxelta myös käsivoide samasta sarjasta, ilman mineraaliöljyjä. Mineraaliöljyt kuulemma estävät voiteen täydellisen imeytymisen, ja täytyy sanoa että tämän sarjan käsivoide on todella hyvä. Se imeytyy nopeasti, eikä tunnu rasvaiselta.

Kyllä nyt kaikkien näiden tuotteiden jälkeen - ja niiden mitä minulla on jo ennestään, olen niin kaunis ja nuorekas.

- ai niin, kaiken tämän lisäksi olen alkanut syödä E-Epaa. Senhän pitäisi vaikuttaa muistiin ja mielialaan.

.... enhän minä näihin kaikkiin usko,
tuleepaha kokeilluksi.
Ehkäpä joskus muistan kertoa, vaikuttiko joku johonkin.
Jos muistan
- jos siis E-Epa toimii.

edit. melkoinen ristiriita edellisen ekologisen kirjoituksen kanssa,
varsinaista humpuuki-kuluttamista.
No, puolustukseksi sanottakoon että tuotteet hankittiin ennen tätä ekologista herätystä.
Olisi erittäin epä-ekologista heittää nämä tuotteet menemään,
ja rupsahtaa rauhassa. Eikö?

Ei kommentteja: