tiistai 28. lokakuuta 2008

Toisessa kotona

On se kummallista -paikka josta en erityisemmin pidä, eli tämä hyyryläispaikka -yllättäen tuntuukin ihan kuin toiselta kodilta. Väsyttävän päivän jälkeen oli mukava tulla tänne, ja kohta päästä nukkumaan.

Aamullinen aikainen herääminen ja erityisen huonosti nukuttu yö kyllä verotti tämän työpäivän työtehoja reilusti. Yö kun oli sellaista lähes joka tunnille ajan tarkistelua, ettei vaan vahingossakaan nuku pommiin. Olen kyllä tässä lajissa parantumaton, mitä aikaisempi pakollinen nousu on tulossa, sitä varmimmin herään vähän väliä ja nukun huonosti. Lieneekö yleistä vai ihan ainutlaatuista.

Olisin saanut kyllä huutaa naama punaisena ja vielä hyppiäkin tasajalkaa. Huh sitä seinää. En tiedä, mitä olisin sanonut. Olisinko itkenyt vai nauranut. En huutanut, mutta kyllä sanoin mielipiteeni asiasta ko. päätöksen tehneelle. Mieluummin sanon asiasta reilusti, kuin takana puhun. No, ihana stucco-seinä on nyt sitten tummanharmaa ja johannatukiainen-pinkki ja sinappi-okra, kun sen piti vaalentua tummanharmaasta vaaleampaan harmaaseen ja olla rauhoittava elementti muuten niin värikäiden tuotteiden taustana.

Aikoinaan en olisi uskaltanut asiasta mainita, olisin niellyt harmitukseni ja antanut asian olla. Olen opettelemalla opetellut sanomaan asioista, esittämään oman mielipiteeni -mieluummin puhumaan suoraan kuin nurkan takana. Siinä onkin ollut opettelua, ja ehkä olen saanut muutaman "vihamiehenkin". En enää jaksa olla se kiltti tyttö, joka ei osaa sanoa ei ja joka ei uskalla olla eri mieltä. Sen olen oppinut, että ei sanomiseen kukaan "kuole", elämä jatkuu. Itsellä on hiukan helpompi olla, kun ei tarvitse kaikkea itsekseen omassa päässään hautoa. Tietenkin, jokin roti se sanomisessakin pitää olla -mutta onhan meillä oikeus mielipiteeseemme.

1 kommentti:

helena kirjoitti...

Rauhottuko se seinä yhtään kun kamat tuli viereen?