keskiviikko 21. tammikuuta 2009

portaita ylös vai alas?


Järjestelin vanhoja valokuviani, samalla muistellen monia hyviä ystäviä ja tapahtumia elämän varrelta. Sekin kuva, jossa soutelin ensimmäistä kertaa nykyisen mieheni kanssa -ja melkein muistin sen silloin vallitsevan tunteen, ääretöntä ihastumista ja yletöntä rakkautta. Hääkuvat, ja kuvat reissuista -ne muistutti mieleen yhteisen taipaleen mukavia ja kauniita hetkiä.


Iloitsin ja totesinkin miehelle, että meillähän on asiat todella hienosti, hyvin itseasiassa. Mies totesi: "voisihan ne huonomminkin olla". Katui kyllä sanojaan heti sanottuaan -mutta naurahdimme tälle luonteen erollemme -toisen lasi on puoliksi tyhjä ja toisen puoliksi täynnä.

Positiivinen asenne elämään näyttää olevan meillä sukuvika. Keskustelin serkun kanssa, jota en ollut tavannut kunnolla vuosiin -ja löysimme monen yhteisen luonteenpiirteen seasta tämän yltiöpäisen optimismin.

Kyllä minullekin ne pimeät ja synkät hetket löytyy, mutta ne hetket vietän yksikseen pimeässä nurkassa. Onko se hyvä, en tiedä. Niinkuin tämän blogin kirjoittaminen, tämä blogi pysyy pääsääntöisesti kaunista näkevänä ja optimistisesti ajattelevana. Ne synkät tunnot vuodatan jonnekin muualle, piiloon tutuilta katseilta. Se sopii minulle, vaikka saatan ehkä antaa näin vääristyneen -jotakuta jopa ärsyttävän- positiivisen kuvan elämästäni.

On sukuun onneksi tullut uusi positiivinen ajattelija, lainaan pikkuPikkuSiskoni kertomaa :

Verneri oli ilmoittanut päiväkodissa, että haluaa hiihtää.
Tähän hoitotäti oli sanonut, että Verneri voi hiihtää,
kunhan kasvaa vähän isommaksi.
Päiväunien jälkeen poika oli ilmoittanut pontevasti,
että on nyt kasvanut isoksi
ja kaiken lisäksi on mestarihiihtäjä.

Ehkä minäkin haluan nukkua päiväunet ja olla mestarihiihtäjä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

joo, on uskottava itseensä :)
Yleensä sitä 6-vuotiaaseen asti.

voisihan huonomminkin - miehistä.

titu kirjoitti...

Hannele, niin mihin se häviää se itseluottamus -kuka sen vie?

... niin miehistä, voi näitä meidän rakkaita miehiä...:)

Vicki Li kirjoitti...

Toinen lähes yltiöoptimisti ilmoittautuu.Ehkä se on selviytymisstrategiaa, mutta toimii. Elämä on paljon hauskempaa ainakin, kun huomaa synkimmissäkin asioissa hyvät puolet.Jos ovi sulkeutuu, ikkuna jossain avautuu aina. Mukavaa viikonloppua, Helinä!

titu kirjoitti...

Vicki, ihana niin...! Ehkä se on tapa selvitä, mutta olkhon! :)