maanantai 2. maaliskuuta 2009

on vain.


Joskus on olo tyhjä. Pelkät komeat raamit, muttei mitään sanottavaa.
Ei ajatusta. Ei ideaa.
Ei mitään, mitä aloittaa.
Jos pitäisi lopettaa jotain, sekin jää tekemättä.

Onko silloin parempi nukkua ylipitkät päiväunet ja yöunet?
Olla ihan tyhjä ja mitäänsanomaton?
Olla olematon?
Tehdä se mitä on pakko tehdä, harjata hampaansa ja syödä.
Mekaanisesti. Rutiinilla.
Mitään ajattelematta.
Niinkuin on aina tehnyt ja niinkuin on aina tehtävät.


On vain.
... niin se vaan nyt on.

10 kommenttia:

Nana kirjoitti...

Suvantoja on aina välillä, meissä ja joissa...

Katja Tanskanen kirjoitti...

Kuulostat minulta.

Joskus en jaksa edes syödä tai pestä hampaita, vaikka pikku perfektionisti minussa niin käskisikin tehdä.

Nana tuossa edellä korjasi kaiken kauniisti vedellä:)

hanne virtauksesta kirjoitti...

Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt olemisen...Miten ihanaa on vain olla...Tarvitsen tätä erakoitumisen aikaa...tarvitsen aikaa vain itselleni...

Anonyymi kirjoitti...

Tuohan oli hieno runo olemattomasta olosta. Itse olen puolestani maanisessa vaiheessa, ja tehtaillut blogiani olan takaa.
Äitini järkyttyy, kun hoksaa, että syötän blogiin mummoni vanhat kuvat.
t Annu

titu kirjoitti...

Nana,
joskus en jaksa oikein hiljentää, suvannoissa :)

Katja, on hyvä tietää ettei ole ainoa jaksamattomuuden kanssa. Vesi tekee hyvää.

Hanne, kun on todella yksin, löytää itsensä. Yksinäisyyden arvon huomaa yleensä vasta jälkeenpäin.

Annu, minä odottelen tässä sitä maanista vaihetta.
Vanhat kuvat ovat ihania. Mummot ovat/olivat ihania.

Hallatar kirjoitti...

On hyvä joskus vain antaa ajan virrata.
Hyvällä omallatunnolla.


*halaus*

Anonyymi kirjoitti...

On kiva vaan olla :)

Rita kirjoitti...

Tämä runo sopii just niin omaan vallitsevaan olo/mielentilaani.

On aivan armollinen itselleen vaikkei mitään arvokasta tai tähdellistä saakkaan nyt aikaiseksi.

Tämä taitaa ollakkin sellainen "edeltävä olotila", jolloin luovuus saa tilaa ja alkaa syntymään uusia innostavia ideoita. Näin olen monesti ilokseni huomannut käyneen.

Nirppanokka kirjoitti...

niin se vain on, että blogissani on sinulle jotain

titu kirjoitti...

Hallatar, olemaan oppiminen onkin haastavaa. Kun on totunut tekemään ja olemaan kiireinen. Se on ollut tärkeyden mittari.

Hannele, joskus niin, niin kivaa. Ainakin kiireen jälkeen. Liiallinen oleminen on minulle joskus liikaa.

Rita, tyyntä myrskyn edellä -klisee taitaa sopia tähän... :)

Nirppanokka, KIITOS.