torstai 5. maaliskuuta 2009

vaaka ja peili

"Jo kuusikymmentä luvulla mulle sanottiin, että olen liian vanha käyttämään minihameita" sanoi Aira Samulin ohjelmassa "Aira Samulinin elämäntanssi" . Aira kertoi, että hän katsoo kokovartalopeilistä, käykö vaatteet hänelle. Toinen mittari on vaaka. Ja Aira käyttää minihametta, sen luvan hänelle antaa peili ja vaaka. Muiden sanomisista viis.

Miten oppisikaan löytämään kaikessa omaan elämäänsä liittyvissä valinnoissa ne mittarit, jotka kertovat asiat niinkuin ne ovat, puolueettomasti? Ei liikaa välittäisi siitä, mitä toiset ovat aina sanoneet, jo "kuuskyt-luvulla". Luottaisi siihen mitä "peili ja vaaka" sanoo.

No, minä en voi käyttää minihametta -sen kertoo sekä peili että vaaka että järki. Ehkä villeimmissä haaveissa ja fantasioissa saattaisin ilahduttaa lyhyellä hameella miestäni.

Kävin ammatinvalintatesteissä ja loppupäätelmänä tulimme siihen tulokseen, että työskentelen juuri oikealla alalla. Sitä empaattista ja huolehtivaa sosiaalisen alan tekijää minusta ei löytynyt, vaikka niin olisin sitä halunnut. Olisin halunnut parantaa maailmaa, parantaa mieliä.

Tämä päätös helpotti oloa. Kun sen totesi minulle psykologi ja itsekin huomaamatta päästin suustani lauseen :" .... haluan tehdä töitä niin, ettei minun tarvitse huolehtia muusta kuin itsestäni" (tällöin keskustelimme esimies/asiantuntija tehtävistä), tiesin että jätän ymmärtämisen ja kuuntelemisen ja parantamisen muille, taitavimmille. Minä parannan maailmaa ja mieliä värein ja ideoin -se sopikoon minulle. Vaikka nyt sitten täällä kamalassa rahaa tavoittelevassa maailmassa. Katsoin sen vaa'asta ja peilistä.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koskaan ei voi pukeutua niin, että kaikki olisi tyytyväisiä, joten paras pitää itsensä tyytyväisenä. Minä olen lyhyt, enkä enää hoikka, mutta ostin hiljattain sellaisen "nahkasen" minihameen, tai puolihameen :)

Hallatar kirjoitti...

Hei, olen samaa mieltä Hannelen kanssa. Kuka sanelee mitä voimme pitää päällämme? =)

Nirppanokka kirjoitti...

Parannathan sinä maailmaa tällä blogillasi :)

Anonyymi kirjoitti...

"Mielityöntekijänä" kadehdin taitojasi ja ilmaisuasi, mutta minusta ei olisi sellaisiin töihin. Toivottavasti se oikea paikka tulee eteesi ja tuleehan se, kun jaksaa uskoa.

Minihametta en päälleni pue, sillä haluan säästää sekä itseni että muut siltä näyltä.

Nimim. Maailman paksuimmat pohkeet

Stazzy kirjoitti...

Ihanaa, että joku muukin tietää/tunnustaa olevansa kykenemätön "hoiva-alan" hommiin. Minä tunsin itseni oudoksi jo joskus yläasteikäisenä, kun kaikki muut tytöt kertoivat, että "mä haluisin sellaisen työn jossa voi auttaa ihmisiä". Siinä sitten mietti, että onkohan vähän naksahtanut, kun "auttaminen" ei kiinnosta.

Mut joo, parempi, että kukin yrittää muutta maailmaa niillä keinoin, joissa itse tuntee olevansa hyvä. Kaikki eivät voi olla empaattisia ja hoivaavia, mutta saattavat silti olla oikein mainioita ihmisiä.

Rita A kirjoitti...

En ole koskaan tarvinnut ammatinvalintatestejä koska olen kutsumatyössä, opettaja syntyjäni :) Olisipa toisaalta jännä joskus mennä testeihin. Mikä ylläri jos kertoisivatkin että en ole opettajaksi soveltuva vaan hitsariksi :D

Alistuisinko siihen vai tekisinkö oman pääni mukaan...? Vähintäänkin vaatisin uusintakokeen.

Anonyymi kirjoitti...

Luulen, että ne jotka eivät ole hoivatyössä, osaavatkin usein paremmin olla ihmisenä ihmisen rinnalla. Ja loppujen lopuksi hoivatyössä se aika, minkä voit kohdata ja kuunnella asiakasta, on vedetty tosi minimiin. Se, jos mikä kuluttaa voimat. Vaihtaisin varmastikin alaa, jos ei ois lamaa ;)
T.Kukkis-hoitsu

Anonyymi kirjoitti...

P.S.
Minäkään en ole sitä hoivaavaa tyyppiä.

Rita kirjoitti...

Ihanan realistista ja rehellistä itsetuntemusta!

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on haaste sinulle.

titu kirjoitti...

Hannele, itsenstä tyytyväisenä pitäminen onkin tärkeää. Se on vaan kummaa, että joskus peilistä katsoo ihan kaunis nainen, ja joku toinen päivä taas ei.

Hallatar, periaatteessa ei kukaan. Eikä pitäisi sanella muutoinkaan elämästä ja elämisestä.

Nirppanokka, yritän parhaani mukaan :)

Anonyymi, kiitos! Uskominen on tärkeää, joskus vaan se hetkeksi loppuu -mutta onneksi palaa taas.

Stazzy, on ollut vaikea tunnustaa ääneen, ettei ole hoiva-tyyppiä, vaan tällainen tunteeton ja kova ;) Mun persoonallisuus testin tulokset uskalsivat asian ääneen tunnustamaan, ja hyväksymäänkin sen -hiljalleen.

Rita, ehkä avo-testin tuloksiin pitääkin suhtautua soveltaen. Minusta oli yllättävää se, että psykologi otti kuitenkin reilusti kantaa ajattelemiini valintoihin. Se kylläkin sopi minulle, mainiosti -pääsen työstämään asiaa eteenpäin.

Kukkis, ihmisenä ihmisen rinnalla -se on tärkeää.

Rita, joskus itse ei näe koko kuvaa, silloin on hyvä että joku hiukan auttaa realistisemman kuvan muodostamisessa. Itse olen ihminen, joka tarvitsee reiluja sanoja ja rakentavia mielipiteitä.

Norppa kirjoitti...

Peili on ällistyttävä. Pitäisi laittaa kuukaudeksi ruksittava kalenteri siihen peilin viereen ja katsoa kuinka monta "onpas kivan ja hyvännäköinen" ja kuinka monta "toivottavasti mä en oikeesti näytä tolta" -rastia tulee kuukaudessa rastitettua.
Useinmiten peili ja vaaka ovat sanoneet mulle mitä laittaa päälle mutta sitten on niitäkin kertoja joilloin sekään ei ole auttanut, ja töissä on kaduttanut. Eikä kyse ole ollut hameen lyhyydestä, vaan käsittämättömästä sekamelskasta värejä, muotoja ja kuoseja, joista mikään ei sovi yhteen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä en myöskään ole hoivaajatyyppi. Paitsi joskus se hoivavietti iskee päälle ;-)
Lapset ovat tietysti niitä hoivattavia.

Anonyymi kirjoitti...

"Minä parannan maailmaa ja mieliä värein ja ideoin"
Tuo lause kuulosti mainiolta.

Jokaiselle pitäisi löytyä jotain, jossa hän on "Minä olen " eikä vain aina "Minä en ole". Kaikille kyllä löytyy omankokoinen kolo. Joskus koloa pitää kaivaa syvemmäksi tai heittää sieltä entisiä roskia pois, jotta sinne mahtuu, mutta siitä kolosta tulee kuitenkin sitten se oma sopiva kolo.

Olen jo aikaa sitten päättänyt olla käyttämättä vaakaa ja peiliä. Sen valinnan jälkeen elämä alkoi hymyillä yhä leveämmin...

titu kirjoitti...

Noora, minä olen ihastellut nuorissa sitä, kun yhdistellään sitä ja tätä ja tuota, suloiseen sekamelskaan... Ja on se kummallinen tuo peili, joskus kertoo sitä ja toisinaan toista. Mikä onkaan totuus?

Tekosyy, lapset herättävät kyllä sellaisen hoivavietin. Varsinkin ihanat pienet vauvat :)

mm, oma kolo on hyvä paikka. Kun se on sopivan kokoinen ja itse tehty -eikä muiden määrittelemä. Minä tykkään kyllä vaa'astakin, nyt kun olen taas innostunut laihduttamaan ja luvut hiljalleen pienenevät.

Anonyymi kirjoitti...

Niinkuin tiedät RitaHelinä, olen itse hoiva-alalla, ja voin rehellisesti sanoa, etten ole kovin empaattinen tai sympaattinen ihminen, silti hoidan työni ihan hyvin. Hoitajan työssä on jopa hyvä osata ottaa etäisyyttä asioihin. Suhtautua etäisen viileästi toisinaan, jotta jaksaisi kestää kaiken. Kylmyys on eri asia kuin heleä, virkistävä viileys.

Ja sen sanon, että värit, kauniit sanat ja ajatukset ovat minun mielstäni yksi paras tapa hoitaa ihmisiä. Olet siis RitaHelinä hyvinkin hoitoalalla jo nyt, virkistät sieluja kaiken aikaa :)