maanantai 29. kesäkuuta 2009

arki -juhlan jälkeen


Nämä päivät, torstaista sunnuntaihin, ovat olleet minulle kuin miniloma. Aivan kuin olisi ollut jossakin ulkomailla, lämpimässä ja vierassa ympäristössä. Omasta kotikaupungistaankin löytää näköjään uusia asioita, kun vaan lähtee liikkeelle ja pitää silmät auki.

Liikkunut olen joka päivä, sauvakävellyt ja pyöräillyt. Niin että käsissä on känsä ja pylly on kipeaä. Harmi vaan, että se ei tunnu näkyvän puntarissa. Jospa se tulisi jotenkin jälkijättöisesti pienempinä lukuina vaakaan.


Toriostoksiakin olen tehnyt. Eilen ostin itselleni turkoosit puuhelmet. Aluperin ihailin aivan ihania, monivärisiä Aarikan puuhelmiä, mutta niiden kohtuullisen korkea hinta onneksi palautti järjen päähän. Nyt kaulaa koristaa puseron kanssa juuri samansävyiset pienemmät turkoosit helmet.

Kävin katsomassa (vasta nyt) Slummien miljonääri elokuvan. Olen aivan otettu. Olen aivan Intia fani -sinne haluan joskus ystäväni kanssa mennä. Minun omalaatuinen makuni pitää rumaa ja surkeaa mielenkiintoisena ja kauniina, ja elokuvan värimaailma kosketti kovasti. Samoin pienet intialaiset näyttelijät. Eikö he nyt olekin saaneet kohtuullisemman korvauksen työstään? Elokuvan jälkeen nopeasti Anttilaan, kyselin elokuvan soundtrackia. Onneksi vielä yksi löytyi, vahingossa jääneenä väärään hyllyyn -sain sen "kaksi cd:tä 15€:lla". Levyä pidin kädessäni kuin arvokastakin lahjaa, illalla kuuntelin ja tanssin musiikin tahtiin.

Ihanaa loma. Olen tavannut ihania ystäviä. Nauttinut auringosta. Oulusta. Ihan kaikesta.

Nyt on aika palata arkeen. Se siivous, mikä piti tehdä viikonloppuna, tehdään nyt maanantai aamuna, sitten töihin iltavuoroon. Mieskin kotiutuu Lapin reissultaan tänään. Sekin on mukavaa. Arki. Juhlan jälkeen.

6 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Ihana. =) Kuullosti hyvältä. =)
Säät ovatkin olleet siellä päin upeat! =)

Rita A kirjoitti...

Kiva nähdä vilaus Oulua kuvissasi. En ole käynyt.

Sinänsä lomailu omassa kaupungissa voi olla yllättävän eksoottista. Minä olen tänään lähdössä Helsingin keskustaan täältä pohjoisemmasta kaupungisosasta. Uskon että tunnen itseni turistiksi :)

Sooloilija kirjoitti...

Nuo puuhelmet; tuollaisia etsin. Tyttärelläni on samanväriset kuin sinulla, joten jos minulle vaikka pinkit tai punaiset löytyisi, niin hyvä olisi.

Vieläkään en ole nähnyt Slummien miljonääriä, se jää dvd:ltä katsottavaksi. Odotan siltä paljon, mutta en vain ole saanut mentyä sitä katsomaan.. En käynyt elokuvissa katsomassa Benjamin Buttoniakaan, ja nyt senkin saa dvd:nä.

Kahvilaherkut yläkuvassa, aiai, ihanan näköistä.

titu kirjoitti...

Eilen yritti ukkosilma pilvineen säikytellä, mutta eipäs satanut -onneksi. Minusta viileämpi ilma teki jo ihan hyvää. (olen nääs polttanut ihoani hiukan)

Oman kaupungin lomailu on mukavaa, ja kun yllättäen löytyy uutta. Olen itse kiinnostunut rakennuksista, ja niin monta kaunista taloa ja yksityiskohtaa löysin viikonlopun aikana. Joskus vielä kierrän niitä kameran kanssa, turistina Oulussa.

Sooloilija, siinä torilla myy näitä helmiä. Kaikenlaisia hopeakoruja, ja erivärisiä puuhelmiä. Minulle tuunasi vielä sopivan mittaisetkin... on samaa liikettä kuin Romeo&Julia -en tiedä, onko sielläkin puuhelmiä.

Elokuva idean sain niin innolla ja äkkiä, klo 14.10 kurkkasin Finnkinon sivuja... ja äkkiä kiireellä nopea silaus, kiireesti pyörällä menoksi (olin melkeen eksyä, kun tohkeissani käännyin ihan väärille pyöräteille). Ennätin hyvin, vaikka hiki tuli. Onneksi elokuvasali oli sopivan viileä.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Omasta kotikaupungista voi löytää monta helmeä.

titu kirjoitti...

Niin, niitä helmiä ei yleensä liian läheltä huomaa. Pitää vaan aukaista silmänsä.