torstai 4. kesäkuuta 2009

rappusilla

Lomailu mökillä sujui sutjakkaasti ja rentouttavasti. Toukokuun viimeiseen viikkoon eivät rakkaat ystäväni -sääsket, olleet vielä heränneet. Ininät, pistokset ja kutiavat patit eivät häirinneet. Se oli ihanaa se, varsinkin kun muuten oli kutakuinkin lämmintä ja ilman pipoa ja villasukkia pärjäsi vallan mainiosti.

On ihana, että harrastuksiimme on nykyään tullut samoilu mökin ympäristössä. Läheltähän löytyy upeat Korouoman reitit, Auttiköngäs ja muutkin vaaramaisemat. Käveltiin -alamäkeä vähän helpommin ja ylämäkeä puuskuttaen- ja ajeltiin mönkijällä. Metsäautoteillä mönkijä olikin helpompi kulkuväline autoon verrattuna. Tekipä mies minulle ihan oman mönkijä reitin, omille mailleen tietenkin. Siinä sai kieli keskellä suuta ajella, ja kokeilla miten hankalista paikosta ko. kapistus pääseekään. Hassua, miten mieli nollaantuu pärisevän liikkujan kanssa, ja kovempaan vauhtiin päästessä suu vääntyy väkisin hymyyn.

Olen harmitellut sitä, ettei tämän kevään ohjelmaan kuulu etelänmatkaa, mutta sekin minulle tämän lomaviikon aikana annettiin :) Olimme pienen järven rannalla, aurinko paistoi täydeltä terältä, ei tuulta, ei ötököitä. Silmät kiinni ja kuvittelin itseni lämpimälle hiekkarannalle. Bikinit vain puuttui, muuten olo oli lämmin ja onnellinen.

Satoikin ja tuuli myrskyn voimalla parina päivänä. Onneksi. Silloin sain lukea mielenkiintoisia kirjoja (mm. Stefan Merril Block : Unohdettujen tarinoiden kirja. SUOSITTELEN!), nukkua päiväunia ja käytyä Pentikillä. Pentik-mäellä oli muuten tosi upea mosaiikkityö osana Anu Pentik Galleriaa.

Mikäs oli lomaillessa -istuskelin sunnuntain päiväsaunan jälkeen pyyhkeineni mökin rappusilla, aurinko paistoi ja kahvi maistui hyvältä. Pieniä onnen hetkiä.


3 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Kivat kävelyretket ilman irikoita on hienoa, mielellään kahvikorin kanssa.

titu kirjoitti...

... juu, me nautittiin nokipannukahveista... hyvää oli. ja kivaa :)

Anu kirjoitti...

Ja eipä sitä muuta kaipaakaan:)Juuri arkiset ihanuudet on se mistä useimmiten saa eniten irti,ei se mitä rahalla saa vaan se,että oikeasti tuntee olevansa!
Mukavinta viikonloppua toivotan:)