harjoittelun päättyessä

Tämän lumisen maiseman
kuvasi mies mökillä.
Meinasi, että pääsiäislomalla lumitöitä riittää ....

tuota lunta riittää. Sataa ja sataa, sataa, sataa. Taidan hankkia veneen ennen kevättä.

sattui mukava tapahtuma viikonloppuna, kaupungilla kauniisti laulanut naishenkilö kyseli olenko minä minä ... Kiva kun uskalsit moikata, sai taas pienen kipinän tähän kirjoittamiseen. *vilkutus*

harjoittelu kehitysvammaisten ohjaamistyössä sai minut syttymään. He ovat niin avoimia, näyttävät tunteensa juuri sellaisinaan - mitään liikoja suodattamatta, niin hyvässä kuin pahassa. Sydämeni suli kun viikonloppuhoidon pieni down-poika hyppäsi syliin, suukotteli ja loppujen lopuksi nuoli naamaakin....

harjoittelu meni hyvin, sain hyvät arviotkin. Ja ei toimintakeskuksen kävijätkään huonoa tykänneet, sain monta halausta viimeisenä harjoittelupäivänä. Sitä, johtuiko ne tarjoamistani herkuista vai ihan aidosta ilosta, en voi tietää. Ohjaajilta parasta oli heidän arvionsa soveltuvuudestani alalle ja lause: "ei sinusta huomaa, ettet olisi koulutettu". Luulenkin, että pitkäaikainen työ asiakaspalvelussa on antanut kokemusta erilaisten ihmisten kohtaamiseen.

kaiken tämän kynnyksellä hiukan olen hieman ihmeissäni. Entä jos en pääsekkään opiskelemaan, mitä sitten? Olenko vielä vuoden työttömänä (sen jälkeen pitää alkaa vaikka siivoamaan, kun 500 päivää tulee täyteen), vai yritänkö saada kaupanalan töitä, vai mitä?

ehkä on parempi vaan olla miettimättä, ja nauttia nyt vähän aikaa vapaudesta ... Täytellä hakemuksia lähihoitajaksi, sosionomiksi - ja uskoa vaan kaiken tapahtuvan niinkuin pitääkin.

oi miten odotan kevättä - sitä että taas innostuisin liikkumaan kameran kanssa.
Pitänee sitten hankkia pitkävartisemmat saappaat ....