kesäksi ja talveksi; tänään ne vain vaihtoivat paikkaa. Ja stailaus toi ihan uuden ilmeen.kävin naapuri-työkaverin luona aamupäiväkahvilla. Keskustelimme sisustuksesta, ideoin - ja keskustelimme masennuksesta. Miten se onkin, vaikeaa kertoa uupumuksestaan ja väsymyksestään - ääneen sen jakaminen ystävän kanssa löytää langan pään sotkuiselta vyyhdeltä.
mikä on masennusta, mikä alakuloa? Mikä on alakuloa, joka kuuluu elämään - ja nämäkin tunteen olisi elettävä. Itse olen masennukseni sairastanut, terapoinut ja lääkinnyt. Ja löytänyt sen jälkeen keinoja pitää yllä mielen kuntoa, joka ei päästä ihan sinne pimeimpään nurkkaan takaisin.
odotammeko me, että aina pitäisi olla kivaa, olla menemistä ja tekemistä - ja aina kaikki pitäisi olla hyvin? Vai vaatiiko sitä meiltä ympäristö, yhteiskunta - heikko ei saa olla. Vai onko jo hiljalleen opittu hyväksymään, heikommat ja vahvemmat?
Minun pieni masennuksen esto hetki oli tuo kahvihetki,
harteilla maailmanmatkoilta
ostettu lämmin villaviitta,
jalassa äidin kutomat sukat.
harteilla maailmanmatkoilta
ostettu lämmin villaviitta,
jalassa äidin kutomat sukat.
4 kommenttia:
Hyviä pohdintoja.. Aina ei tarvi olla kivaa. Oma kokemus on, että masennus ei tunnu edes alakulolta, se ei tunnu miltään.Turtumuksen jälkeen tuntuu melkein lohdulliselta, että tuntee suruakin. Nyt on hyvin.
On hienoa, että tuntee. Niin surua kuin iloa - ja mitä kaikkea tunteiden kirjosta löytyykään.
Masennus turruttaa, ja sen ensimmäisen askeleen otto, asiasta puhuminen- vaatii suuren ponnistuksen.
Toivottavasti masentuneen läheltä löytyy ihminen, joka uskaltaa kysyä: kuinka sinä voit? Niin useasti saatamme vain puhua toisille jonkun huonosta olosta - ehkä on vaikea lähestyä masentunutta ihmistä.
Ihana Haneli, että on hyvin =)
Vaan kuinkahan moni ei sano sitä ääneen,salaa sen kaikista lähimmiltä ihmisiltään.Menee salaa nyyhkimään vessaan ja nielee,puree huultaan ja tuntee kuinka tumma pilvi roikkuu kulmakarvojen kohdalla.(itse tehnyt niin) Ei sillä ettenkö olisi miehelleni voinut kertoa,mutten halunnut ja pelkäsin jos sen sanon ääneen niin se on lopullinen romahdus.
Kivaa ei todellakaan voi aina olla.
Itse olen vissiin ollut masentunu kaikkien kriteerien ja taulukoiden valossa usean vuoden.En ole käynyt lääkärissä siitä syystä enkä ole saanut mitään ammattitukea.Joskus siitä on ollut puhetta muissa yhteyksissä lääkärikäynnin ohessa,muta se ei toteutunut.Nyt elon ja olon helpotuttua voin vain ihmetellä kuinka sieltä kuopasta pääsin omin voimin ja olla kiitollinen,että kuopan reuna on ainakin kauempana tällähetkellä.
Mukavaa loppuviikkoa!
Valoa kaikkien kesään!
Ihmiselämään tosiaan kuuluvat kaikki tunteiden kirjot mutta masennus on kuin liian pinava huppu pään yllä, jota ei vain omin voimin pysty laskemaan. Mitä enemmän ja avoimemmin asiasta puhutaan, sitä tutummaksi se kaikille tulee, ja sitä helpompi sitä on käsitellä. Joskus eheytymiseen tarvitaan lääkkeitä, joskus aikaa, joskus taas sitkeää kuntouttamista tai kaikkea näitä yhdessä - mutta kaikki me olemme silti yhtä tärkeitä ja hienoja ihmisiä. :)
Lähetä kommentti