Tekstiviestissä tänään kysyttiin, mitä minulle kuuluu. Viestin kirjoittajan nimi ei soittanut mitään kelloa, vaikka hänen kellojaan olin kuulemma soitellut viimeaikoina.
Pyysin täsmennystä, ja kirjoittaja oli tuttava lähes 20 vuoden takaa. Hänen mielestään me olimme seurustelleet -itse en asiaa niin muistanut. No, en muistanut kyllä koko ihmistä. Ehkä pieni hämärä muistikuva tuli, kun aikansa pinnisti. Ehkä tällä perusteella ns. seurustelu oli yksipuolista -tai sitten minut on vallannut täydellinen muistamattomuus. Mutta ehkä mistään elämää suuremmasta rakkaudesta ei ole voinut olla kysymys, koska muistamattomuuteni on tätä luokkaa.
Hän siis kaipaili perääni vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kohteliaasti kerroin olevani onnellinen ja naimisissa, eikä suunnitelmiini kuulu kummankaan näiden asioiden muuttaminen millään muotoa.
Kyllähän minäkin joskus muistelen lapsuuden ja nuoruuden ihastuksia. Yritän tavoittaa niitä jännittäviä tunteita, sitä kummallista värinää. Muistatko? Minusta on ihanaa muistaa myös ne tunteet, jotka oma mieheni herätti minussa aikonaan. Siinä juuri, sohvalla istuessamme. Se jännitys ja ihastus muuttui rakastumiseksi -hiljalleen vuosien saatossa rakastamiseksi.
3 kommenttia:
Hyvä tosiaan muistaa niitä tunteita, joita alussa oli, ei saa päästää unohtumaan.
Kyllä minulla pikkasen yhteyttä on niihin vanhoihinkin, Facebookissa lähettää isoisät terveisiä ;)
Hei!
Huomasin uudet kasvot lukijalistallani. Tulin kurkkaamaan kuka olet. =)
Tervetuloa blogini lukijaksi, toivon mukaan nautit vierailuistasi.
Taidanpa minäkin piipahdella sinun sivuillasi.
Hyvää ihanaa kesän odotusta.
nämä muistutukset ovat välillä tarpeen... hyvä niin.
Sasaliini, tervetuloa... ja kiva nähdä uusia kasvoja:)
Lähetä kommentti